Still got it!

Flunssa meinaa ottaa tästä jumppaopesta vallan mutta siitäkin huolimatta lähdin eilen pitämään maanantaipumppia. Ja millä lopputuloksella?!

Pystyin tekemään koko ohjelman normaaleilla painoilla!

Mikä loistofiilis! Ennen kyykkybiisiä vähän epäröin ladata kahtakymppiä tankoon, mutta voi pojat miten onnellinen olen että sen tein! Lopputunti menikin sitten aivan valtavassa endorfiinihumalassa ja varmaan se näkyi asiakkaillekin, tuntui että salissa oli aivan erityisen hyvä treenimeininki. Jopa haukkabiisi (joka on tässä ohjelmassa oma akilleen kantapääni) meni helposti loppuun asti ja monissa muissakin biiseissä tuntui siltä, että olisin voinut jopa lisätä painoja. Kannatti siis himmailla viime viikko painojen kanssa, jotta rasitusvammasta palautuminen onnistuisi paremmin. JES!

Kuva.

Haaveilen lähteväni (munkinpaiston jälkeen) vielä lenkille, vaikka kropassa tuntuu flunssan merkkejä. Osa on aivan varmasti allergiaakin, vaikka olen lääkinnyt itseäni antihistamiinilla jo jonkin aikaa. Lenkkiä tai ei,  joka tapauksessa aion mussuttaa huomenna munkkeja sydämeni kyllyydestä :)

Jumppahorinaa.

Ma Bodypump
      Intervalli-Keskivartalo
Ti   Bodypump
Ke  lepo
To  Feldenkreis
      sali (45min)
      Body
Pe  Gospelbic 20-20-20
La  Intervallibody
      Bodypump

Sain kuin sainkin ängettyä viikkoon yhden oman treenin saleilun merkeissä. Body-tunti jäi osaltani jo (hetkeksi) tauolle ja Gospelbic oli myös perjantaina viimeistä kertaa tänä keväänä. Erällä siis vaihtuu toukokuuksi ohjelma ja bodyn sijasta pidän torstaisin kiinteytys-tuntia. Gospelbic ollaan aina tauotettu jo näin huhtikuussa, joka taas tuntuu tosi aikaiselta, varsinkin kun jumpparitkin toivovat sen jatkuvan vielä vähän pidempään. Tosiasia kuitenkin on, että ilmojen parantuessa väki vähenee jumppasaleissa. Toisaalta Gospelbicissä kävijämäärä on koko ajan ollut nousussa ja myös nyt perjantaina sali oli aivan täynnä! Nappasin eräältä toiselta ohjaajalta idean, ja pidin tunnin, jossa tehtiin ensin (noin) 20 minuutin intervalli-osuus, sitten 20 minuutin lihaskunto-osuus isoille lihasryhmille ja vielä loppuun 20 minuutin core-osuuden. Oli muuten aika hapokasta! Käytin myös gospelbiccaajia häikäilemättömästi testiryhmänä, sillä heinäkuussa pidän kaksi puistojumppaa viikossa ja olen vähän ajatellut, että toinen niistä voisi olla tämän tyyppinen. Puistojumpassa kun ei ole mitään välineitä käytössä (ja alusta on vaihteleva), täytyy miettiä erityisen tarkkaan, mitä tunnilla tehdään. Jännittävää ja haastavaa, me like!

Gospelbicin välinevarastossa kaikki seurakunnan tavarat sulassa sovussa epäjärjestyksessä :)

Vaihdoin myös lauantain intervallibody-ohjelman ja olipa taas mukava yllätys, kun opelle ei riittänyt kuin viiden kilon käsipainot :D Onneksi sain jostain kaivettua nuhjuiset kolmoset, niin sain tekniikan pidettyä kasassa. Itsestä tuntui, että tunti meni vähän miten kuten, sekoilin ihan ihme juttuja. Mutta kuitenkin tunnin jälkeen sain aivan mielettömän hyvää palautetta monelta asiakkaalta, joten kai sitä voi omakin tuntuma olla joskus väärässä. Tunti oli itsellenikin yllättävän raskas mutta erityisesti asiakkailta saikin kiitosta juuri tunnin rankkuudesta. Omasta mielestäni pelkästään tunnin rankkuus ei kerro siitä, oliko tunti hyvä vai ei, mutta on se ainakin yksi mittari sisältöä tarkastellessa. Hyvä siis niin.

Lauantain pumppi Lady´s Clubulla menikin sitten huomattavasti paremmin ja ehkä ne omat voimat alkavat pikku hiljaa palaamaan. Jalat tutisivat ekasta tunnista vielä sen verran, etten uskaltanut ladata kyykkyihin vielä(kään) ihan täyttä settiä. Muuten sain tunnin vedettyä oikeastaan normipainoilla. Ajattelin kokeilla tämän illan pumpin normaalipainoilla, kun intervalli-keskivartalotunti on (Unisportista johtumattomista syistä) peruttu ja seuraava ohjaus on vasta torstai-iltana. Loppuviikkoon mahtuukin sitten kolme pumppia, joten osa niistä on varmaan pakkokin vähän himmailla. Meillä on koulusta koko viikko vapaata ja aionkin pyhittää koko viikon hääjärjestelyille (!!) ja jumppa-ajatuksille. Unisportilla saa alkaa miksaamaan Les Millsiä (toivottavasti) ensi viikolla ja suunnitelmissa on ottaa osa biiseistä ohjelmasta 76. Neljän pumpin vuoksi saleilu saattaa jäädä tältä viikolta, mutta toivon säiden (ja allergian, snif) suosivan sen verran, että pääsisin testailemaan jalan lenkkikuntoa. HCR jää nyt itseltäni tänä vuonna välistä, mutta olisi silti ihanaa päästä jo aloittamaan juoksukausi kunnolla. Jälleen kerran, thumbs up for me!

Tekniikkapoliisista päivää.

Kuva.

Myönnän: salilla tarkastelen jatkuvasti kanssatreenaajien tekniikkaa.
Kyse on varmasti sekä omasta vajaavaisuudestani että jumppaopen ammattitaudista. Pikkuhiljaa alan uskoa fysioterapian opiskelun aiheuttavan samaa vaivaa.

Eniten kiinnitän huomiota omaan tekniikkaani. R pitää myös todella hyvin huolen siitä, ettei hyvästä suorituksesta luisteta. Akilleen kantapääni on tällä hetkellä ehdottomasti alataljasoutu, jossa olisi niin kiva lintsata eikä vetää lapoja yhteen loppuun saakka. Olen myös melko varovainen uusien liikkeiden kanssa enkä helposti ota uusia pääliikkeitä treeniin mukaan.  Onnekseni en ehdi käydä salilla kuin keskimäärin kerran viikossa, joten saan vähäisistäkin liikkeistä hyvin irti niin kropalla kuin mielelläkin. Tekniikkanatsius pätee myös jumppatunnilla: en ikinä ota ohjelmaani liikkeitä, joita en pysty opettamaan oikein ja turvallisesti.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että liikunta on hyvästä ja tärkeintä on, että ihmiset ylipäätään treenaavat, vaikka sitten tekisivätkin salilla pelkkää reiden loitonnusta ja juoksisivat vähän juoksumatolla. Jokainen tulee salille omista lähtökohdistaan, toisilla on tavoitteena painonpudostus, toiset haluavat kasvattaa lihasta ja toisille se on puhtaasti sosiaalinen tapahtuma. Näihin syihin ei mielestäni kellään ole mitään naputtamista. Omaan silmääni kuitenkin pistää herkästi, kun treenataan väärällä tekniikalla. Pahimmalta tuntuu silloin, kun ollaan tekemisissä selkäliikkeiden kanssa. Välillä voin melkein kuulla selkänikamien paukkuvan kun nostetaan tankoa pyöreällä selällä!

Salietiketti (ainakin sanomaton sellainen) kuitenkin vaatii, ettei toisten treeniin puututa. Okei, varmistamaan voi pyytää. Viime viikolla yllätyin, kun eräs treenaaja pyysi toista ensin nostamaan käsipainot ylös pystypunnerrusta varten ja vielä laskemaan toistot. Mitä ihmettä?! Salillahan kuuluu treenata niin kuin siellä ei olisi ketään muita. Korkeintaan se kaveri, jonka kanssa olet lähtenyt puntille. Toisaalta, miksi edes välitän? Samahan sen minulle pitäisi olla, rikkooko joku selkänsä tai saako haukkariin sitä todellista tehoa. En osaa vastata tähän kysymykseen.

En tiedä miten itse suhtautuisin, jos joku tulisi kommentoimaan tekniikkaani. Luultavasti hämmentyisin mutta en usko, että ainakaan loukkaantuisin. En nyt tarkoita, että heti ensimmäisenä olisin menossa korjaamaan joidenkin sikapunttaajien tekniikkaa mutta välillä tekisi mieli mennä koputtamaan joitakuita olkapäähän ja kertoa, miten liikkeen voi tehdä turvallisemmin ja samalla myös tehokkaammin. (Ja niin, nyt en puhu siitä, jos joku tekee sarjoja failureen!) Ehkä suurin syypää onkin salikulttuurissa: salilla ei kuulu puuttua muiden tekemisiin.  Tulevana terveydenhuollon ammattilaisena olen kuitenkin huolissani siitä, mitä vammoja ihmiset voivat väärällä tekniikalla itselleen aiheuttaa. Jokapäiväinen ergonomia on tietenkin tärkeää, mutta mitä hyötyä siitä on jos aiheuttaa itselleen harmia harrastuksen parissa?

Niin. Ehkä pidän jatkossakin suuni supussa. Jos se selkä sitten salilla napsahtaa, niin voinpahan ainakin auttaa sairaanhoitajia kantamaan bodarin paareilla pois.

Sisäinen salipirkko.

Kun rasitusmurtumasta päästiin, niin enköhän vain saanut jonkin flunssan. Kolmatta kertaa tänä vuonna! Ehkä immuunipuolustuksessani kaikki sotilaat ovat vempassa...
Otin kuitenkin riskin ja pidin maanantain ja tiistain tunnit (kaksi pumppia ja intervalli-keskivartalo), joiden ansiosta sainkin sitten täydellisen kokovartalojumin aikaan. En muista milloin viimeksi olisi esimerkiksi portaissa käveleminen tehnyt niin kipeää kuin vielä eilen! Siitäkin huolimatta että pudotin painoja etenkin tiistaina ihan roimasti. No can do. Parin viikon punttiputkesta ei Bodypumpissa juurikaan ole hyötyä. Jouduin todella nieleskelemään ylpeyteni rippeitä, kun hartiabiisissä oli pakko ottaa ne ykköskiekot, muuten ei olisi tekniikka pysynyt puhtaana.

Eilinen lepopäivä tuli siis enemmän kuin tarpeeseen. Otin vielä vähän omaa lomaa englannin tunneilta ja nukuin ihan reippaat päiväunet. Ja kyllä on tänään ollut aivan erilainen fiilis! Uskon, että erityisen parantavan vaikutuksen olleen kaverini kylään tullessaan tuomalla Lontoon rae-suklaalevyllä ;)

Tänään päästiin koulussa kokeilemaan Feldenkreisia. Aikaisempaa tietämystä lajista ei juurikaan ollut, tiesin vain että jotenkin ollaan kehotietoisuuden kanssa tekemisissä. Puolustuksekseni (ja ehkä koko meidän luokan) täytyy ensin sanoa, että raivokkaan palpaatioaamun (nimim. kädet toisten alushousuissa) keskittymiskyky ei voi olla kovinkaan korkealla. Feldenkreisesta enemmän kiinnostuneet voivat tutustua asiaan laajemmin ehkä toisaalla, mutta periaatteessa kyse on siis siitä, että keskitytään kokonaisvaltaisesti liikkeeseen, jota tehdään. Käytännössä makasimme kyljellämme liikuntasalin lattialla puolitoista tuntia ja liikutimme vuorotellen kättä ja jalkaa ylös ja alas. Ja sitten vielä samaan aikaan. Ja vielä päätä. Itsehän torkahdin alta aikayksikön ja havahduin aina siihen, kun ohjaaja käski nostaa milloin mitäkin raajaa. Varmasti mielenkiintoinen laji ja erilaisissa kuntoutusprosesseissa hyödyllinen, mutta tänään ei vain ollut se otollisin päivä Feldenkreisiin tutustumiselle.

Iltapäivätorkkujen jälkeen paukkuja riitti sen verran, että lähdettiin vielä R:n kanssa salille ennen illan body-tuntia. Parin viikon aktiivinen (lue: aiempaan verrattuna aktiivinen) saleilu on saanut sisäisen salipirkkoni heräämään Ruususen unesta. Salitreenin koukuttavuus on itselläni etenkin siinä, että oman kehityksen näkee niin nopeasti. Sen yhden leuan vetäminen menee koko ajan paremmin ja uskon vahvasti, että pian saan kaksi tehtyä ilman avustusta! Vaikka lihakset olivatkin vielä vähän jumissa, saatiin tehtyä ihan kiva kolmevarttinen yläkropalle. Luulen että R:a yllätti eniten se, että 45 minuutissa pystyy tekemään kunnollisen puntin, meillä kun useimmiten menee reilu tunti. Kiva joskus näinkin päin. Jottei jalat saisi liikaa lepoa, sunnuntaina olisi suunnitelmissa pitää kunnon jalkapäivä. Toivotaan, ettei lauantain pumpilla ole enää samaa vaikutusta rectus femoriksiin kuin aiemmin tällä viikolla ;)

Kuva.

P.s. Epäilen, että näin meidän salilla pakaraimplantit. Onkohan se edes mahdollista?!

Nuff I said.

Toinen viikko sairaslomaa takana ja alkaa jo riittää!
Onneksi näköjään jalallekin, sillä parempaan päin ollaan oltu menossa koko viikko. Olisin varmaan pystynyt pitämään huomisen pumpin, mutta saikku mikä saikku. Maanantaina päästään siis vihdoin tositoimiin, yli kahden viikon jälkeen!

Tällaiset pidemmät pakkolevot (okei, joillekin kaksi viikkoa on lyhyt aika, itselleni se on IKUISUUS ilman hikiräkätreeniä) pistää todella miettimään oman terveyden arvoa. Kun keskiviikkona kyykkäsin salilla ensimmäistä kertaa lähes pariin viikkoon meinasin parkua (osaksi myös tuskasta, syväkyykky: I totally recommend!). Miten ihanalta tuntuikaan tehdä kivuttomasti jotain, joka oli pitkään tuottanut tuskaa (siis väärässä paikassa)! Oli myös mielenkiintoista huomata, miten lihakset ottavat uuden ärsykkeen vastaan. En ole tehnyt syväkyykkyä juuri koskaan, ehkä viimeksi pari vuotta (!) sitten. Eiköhän vaan etureisiin iskenyt ihan jäätävä kramppi! Onneksi treeni oli lähes lopuillaan ja riitti, että pääsin könyämään kotiin asti. Milloinkohan viimeksi on treenin jäljiltä ollut lihakset jumissa vielä parin päivän jälkeen?!

Tauon vuoksi (tai ansiosta) en ole päässyt tekemään muuta treeniä kuin punttia. Pakko kyllä sanoa, että kun on taas saanut rutiinin tuohon hommaan niin kyllä se vaan on ihan parasta viihdettä. R:n kanssa on myös tosi tehokasta treenata yhdessä, kun tehdään samaa ohjelmaa ja liikkeet aina vuorotelleen. Olen varmaan myös aiemmin maininnut, ettei R myöskään päästä lipsumaan kovin helpolla! Uskon sen myötävaikuttaneen osaltaan siihen, että enkkoja on näiden parin viikon aikana paukkunut.

Luotto jalan kuntoon on kova ja tänään onkin sitten kyykkymave-ilta tulossa. Leukoja olen tehnyt joka kerta ja se ykkönen menee koko ajan helpommin. Ehkä pian saan sen toisenkin menemään! Huomenna testaan jalan todellisen tilan ihan viimeistään, sillä aion mennä heti aamusta Combatiin (sinnekin piiiiitkästä aikaa!). Olin jopa varannut itselleni spinun, mutta muutin kuitenkin mieleni kun jalka alkoi näyttää vihreää valoa pomppujen suhteen. Lisäksi kymppikorttini Malmin Fixille menee tuota pikaa vanhaksi, joten yritän saada sitä vingutettua mahdollisimman paljon. First world problems or what?

Huonot ja hyvät uutiset.

Viikko sitten olin onneni kukkuloilla.

Kävin torstaina juoksemassa päivällä reilun kahdeksan kilometrin lenkin. Kaikki tähtimerkit (vai pikemminkin auringonsäteet) olivat kohdillaan, jalat rullasivat kuin mitään taukoa ei koskaan olisi ollutkaan ja ilmakin oli kuin morsian (eli minä!). Mahtavasta lenkistä voimaantuneena lähdin vielä pitämään perinteistä torstai-illan body-tuntia Erälle. Tunnillakin fiilis oli mitä loistavin pitkään aikaan ja tyytyväisenä lähdin kävelemään kotiin päin vielä ystävän kanssa samaa matkaa.

Ja sitten.

Äkkiä jalkapohjassa alkoi tuntua astuessa kovaa kipua. Siis ihan yhtäkkiä. En astunut vinoon, en liukastunut tai muutakaan. Ajattelin kivun johtuvan jotenkin tennareistani, jotka ovat kyllä jo parhaat päivänsä nähneet. Kotona tsekkasin jalkapöydän, trauman merkkejä ei näkynyt eikä turvotustakaan. Nilkkaakin pystyi liikuttamaan aivan normaalisti eikä leposärkyäkään ollut. Ei edes seuraavana päivänä. Käveleminen teki kipeää mutten ajatellut asiaa sen enempää, olin vain tyytyväinen ettei viikonloppuna ollut tiedossa ohjauksia. Kun vielä sunnuntainakin käveleminen oli sen verran vaikeaa, päätin lähteä saman tien ortopedille.

Badabim badabum - diagnoosina rasitusmurtuma viidennessä metatarsaalissa. Couldn´t be happier. Ja mikä on se ihmeellinen taikalääke rasitusmurtumiin: lepo. Ensin määrättiin viikko ja kun tähän päivään mennessä ei ollut tapahtunut muutosta juuri mihinkään suuntaan (paitsi että käveleminen on vähän helpottunut), pamautettiin saikkua viikko lisää. Tuosta noin! Ilman ennakkovaroitusta. Vähemmästäkin mieli järkkyy. Ortopedi kuitenkin muistutti, että spinning ja uiminen ovat edelleen ihan sallittuja. Edelleen?! Kumpaakin olen harrastanut viime aikoina - ööö - en kertaakaan.

Tästä kaikesta suivaantuneena lähdin salille tekemään raivoisan yläkroppatreenin. Ja kyllä kannatti! Varmaan kaikki jalkalihakseni ovat viikon aikana siirtyneet ylävartaloon sillä tein yhden leuan! Vaikeaa sitä oli itsekään uskoa, joten tein sen toisen kerran. Ja jos koe on toistettavissa, niin eikö se silloin ole paikkansa pitävä?! Ehkä sittenkin tässäkin asiassa voi olla jokin hyväkin puoli.

Treenipäivitykset liittyvät siis todennäköisesti jonkin aikaa salitreeniin (koska uimaan en lähde ja spinning - no, harkitsin sitä, mutta todennäköisesti jää ajatuksen tasolle). Ehkä saan viimein kasvatettua ne isot lihakset. 

Eri roolissa.

Pääsinpä tänään taas erilaisen haasteen pariin. Eilen illalla pyydettiin tuuraamaan pace-tuntia tälle päivälle ja minähän lupauduin. Pace on siis kiertoharjoittelutunti, jossa treenataan hydraulisen vastuksen laitteilla. En tiedä kuinka monelta salilta enää näitä laitteita löytyy, mutta Erällä niitä on ja tunneilla käy ihan mukavasti porukkaa.

Olen ohjannut kiertoharjoittelua vain muutaman kerran ja pacea kerran aikaisemmin. Tänään ohjelmassa oli 16 liikettä, joista suurin osa tehtiin laitteilla ja loput irtopainoilla ja kahvakuulalla. Lisäksi teetin kolmen liikkeen jälkeen aina yhteisen sykkeen noston. Yhtä liikettä tehtiin aina yhden minuutin ajan ja liikkeitä kaksi kierrosta. Loppuun tehtiin vielä yhteinen muutaman minuutin vatsatreeni.

Tämän päivän tunnin osalta pohdin samaa asiaa kuin aiemmin: mikä on ohjaajan rooli kiertoharjoittelutunnilla? Tottakai, huolehdin ajasta (itse ilmoitan aina kun on mennyt puolet ja kun on jäljellä 10 sekuntia). Tekniikkaohjeita on mielestäni vähän hankalaa antaa ihan käytännössäkin: on vaikeaa katsoa samaan aikaan kelloa ja näyttää asiakkaille liikkeitä, kun asiakkaiden pitäisi vielä keskittyä pelkästään siihen omaan suoritukseen. Tekniikkavinkkeihin keskityin tänään alussa ja kierrosten välissä. Joskus olen mennyt itse mukaan treeniin tekemään jotakin liikettä, mutta se tuntuu vähän turhalta, kyse ei ole kuitenkaan omasta treenistäni. Ehkä sitä on vain niin tottunut siihen mallina pomppimiseen ja vääntämiseen, että on vaikeaa olla tekemättä mitään. Yritin pitää kuitenkin tsemppiä yllä kannustamalla parhaani mukaan. Sekin toisaalta tuntui välillä hassulta, kun yksi askeltaa stepperillä ja toinen tekee hauiskääntöä. Kuntopiirissä ohjaajan rooli on mielestäni kyllä tosi erilainen perus jumppatuntiin verrattuna. Ajattelen, että nuo sykkeen nostot on erityisen hyviä paikkoja saada kontaktia asiakkaisiin, jotka muuten tekee tunnilla jokainen omaa juttuaan. Pidin tänään sykkeennostot ringissä ja se toi aika hauskaa vaihtelua!

Vaikka huomenna on illalla perinteinen torstaibody-tunti, olen koko viikon (ja vähän pidempäänkin) haaveillut lähteäväni lenkillle, kun koulukin loppuu aikaisin. Jos joku treeni tuntuu omalta, niin juokseminen! Sen verran olen mukavuudenhaluinen (vielä!), etten lenkkeile talvisin mutta heti kun asfaltti alkaa pilkottamaan lumen alla, alan haikailemaan juoksun perään. Tavoitteena tosiaan on päästä elokuussa maratonille, joten syytäkin on pikkuhiljaa aloittaa tuo juoksukunnon palauttelu. Olen antanut itselleni luvan aloittaa rauhassa, joten ensimmäisen lenkin tavoitteena on 5-7 kilometriä. Keep your thumbs up for me!

Kuva.

Hiljainen viikko.

Ma  Bodypump

        Intervalli-keskivartalo

Ti    lepo

Ke   lepo

To   Kuntosali 

Pe   lepo

La   Intervallibody

       Bodypump

Su   Intervallibody/Äijätunti

Kevyempi viikko tuli todellakin tarpeeseen. Viikon kohokohta oli ehdottomasti saleilu WFC:llä Tampereella. Vaikka siellä salin etuosassa tuleekin hikoiltua ihan kiitettävästi, mikään ei vain voita sitä tunnetta, kun saa keskittyä ihan itse siihen raudan vääntämiseen. Ja plussaa on sekin, että penkkienkat paukkui!

Sunnuntaina Erälläkin mentiin karsitulla aikataululla ja senpä vuoksi intervallibody ja äijätunti oli yhdistetty. Sain viime viikolla houkuteltua vakio eturivini äijäjumpasta mukaan tunnille ja meininki oli sen mukainen! Nuo äijäthän tosiaan aina vastaavat kaikkeen, mitä kysytään :D Pidin lihaskunto-osuudet patteritreeninä (minuutti per liike) ja olipa kiva yllätys, kun päästessäni jumppasaliin huomasin jäljellä olevan vain kolmen ja viiden kilon käsipainoja. Ei siinä auttanut muu kuin ottaa ne vitosen mötikät ja tsempata lujaa. Tänään on kyllä lihakset muistutelleet todellakin olemassaolostaan. Ehkä se on aika myöntyä siihen, etten aina voi jumppaopenakaan tyytyä niihin samoihin painoihin. Routine is the enemy.

Tänään on riittänyt hommaa koko päivän täydeltä. Serkkuni kävivät iltapäivällä kylässä ja sen jälkeen lähdin jumppien kautta kaverini tytön 3-vuotis syntymäpäiville. Huomenna alkaakin koulussa kauan odotettu (ja hehkutettu) patofysiologia. Opettajana toimii lääkäri, joka kuulemma heittää niin mieletöntä legendaa, että kannattaa vain toivoa pysyvänsä mukana.