 |
| Kuva. |
Lauantai-aamu on aina hiljainen, kun kävelen kotoa Erälle. Edes matkani varrella olevassa leikkipuistossa on harvoin perheitä vielä yhdeksän jälkeen. Ainoastaan kamppailujaosto on aloittanut treenit ennen lauantain ensimmäistä jumppaa.
Niin, minä olen siellä ennen muita. Minä laitan salin valot päälle, laitan virrat soittimeen. Hassua löytää tästä mitään runollista, mutta jokin taika siinä on, kun noin kello 9.17 saavun työpaikalle. Koska vain kymmenen minuutin päästä olen valmis painamaan play-nappia ja saan olla treenaamassa niiden reippaiden kanssa, jotka haluavat aloittaa viikonloppunsa hikoilemalla. Rakastan sitä hetkeä, kun kaikki on vielä hiljaista. Ja äkkiä musiikki alkaa soida.
Saman tekee pappi aina sunnuntaisin. Astuu tyhjään kirkkosaliin ennen kuin jumalanpalvelus alkaa. Ehkä suntio on tullut vielä aikaisemmin ja sytyttänyt valot. Sitten kellot soivat, kutsuvat ihmisiä kirkkoon. Se on se sama hetki, kun on vielä hiljaista ja äkkiä kanttori aloittaa virren.
Ei tämä ole vain työ.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti