Otin ensimmäisen tatuointin vasempaan hartiaani vuonna 2005 samalla viikolla, kun opinnot teologisessa tiedekunnassa alkoivat. Käsivarteen hakattiin kuva pari vuotta myöhemmin. Sen jälkeen olen haaveillut ottavani lisää mustetta ihon alle, mutta sopivaa kuvaa ei ole löytynyt. Ystäväni on suunnitellut tatuointini ja toiveissani onkin, että hän vielä piirtäisi lisääkin. R:n kanssa ollaan puhuttu, että olisi kiva ottaa samanlaiset tatuoinnit, mutta sekin on edelleen vielä suunnitteluasteella.
Minulle tatuoinnit ovat todella henkilökohtainen juttu. Tiedän monien ajattelevan, että mitä järkeä on ottaa tatuointia, jos ei voi kertoa kenellekään sen merkitystä. En oikein osaa edes kovin hyvin perustella, miksen jaksa selitellä tatuointieni taustoja. Aikaisemmin vastasin kysymyksiin kuvista aina. Pikkuhiljaa vaan alkoi ärsyttää, kun loppujenlopuksi keskustelu kääntyi aina johonkin ihan muuhun, kuin itse tatuointeihin, esimerkiksi oman arvomaailmani arvostelemiseen. Siksi olen päättänyt pitää suuni kiinni.
Kyse ei ole asioista, joista en haluaisi puhua. Ajattelen kuitenkin, että ne joille nuo kuvat jotain kertovat, ymmärtävät niiden tarinan. Lisäksi minulle noissa kuvissa on paljon sellaista symboliikkaa, jota ei voi edes sanoin selittää. Ehkä myös juuri siksi olen taltioinut ne iholleni.
En kysele muiden ihmisten tatuoinneista. Mielestäni jokainen saa kertoa sen, mitä itse haluaa. En myöskään tuijota toisten ihmisten kuvia. Varsinkin tuijottaminen ärsyttää: ei kai kukaan muutenkaan tuijottele toisten ruumiinosia lähietäisyydeltä. Ainakaan omassa lähipiirissäni sellainen ei ole tapana. Ajattelen myös tatuointeihin liittyvän tietynlaista mystiikkaa: ei voi tietää, miksi joku on ottanut itselleen juuri tietynlaisen kuvan. Kuvan katsoja voi vain arvailla, mitä kaikkea tatuoinnin taakse kätkeytyy.
