Myönnän, että lähdettiin eilen Helsinki City Triathloniin vähän takki auki. Tuntuu, ettei ole oikein ollut edes aikaa ajatella koko tapahtumaa, vastahan me palattiin Suomeen ja töitäkin on riittänyt tällä viikolla. R:lle ehdittiin hankkia lainapyöräkin vasta tiistaina ja kypärä haettiin lauantaina matkalla tapahtumaan. Vielä kun loppuviikko meni pumppaillessa niin valmistautumisesta triathloniin ei kyllä voida puhua. Olipahan ainakin iltapäivä yllätyksiä täynnä!
Kun oltiin taluttamassa pyöriä parkkiin törmättiin pariin ystävääni, jotka olivat olleet aamupäivän lähdössä. Olin ajatellut, että kyllä me varmasti selvitään puoleentoista tuntiin koko homma (uintia siis 300 metriä, pyöräilyä 10 kilometriä ja juoksua kolme kilometriä), kun kaverit kertoivat päässeensä alle tuntiin. Mitään tavoiteaikaahan meillä EI pitänyt olla, mutta pieni kilpailuvietti heräsi kuitenkin: pakko saada ainakin yhtä hyvä aika kuin kavereillani. Jännitys alkoi pikkuhiljaa tuntua vatsassa kun mentiin katselemaan muita lähtöjä eikä sitä helpottanut yhtään se, että oma lähtömme myöhästyi puoli tuntia. Puoli tuntia lisää aikaa panikoida!
Yritin olla etukäteen kauhistelematta uintiosuutta. 300 metriä on ihmiselle lyhyt matka mutta minulle todella pitkä. En ole ikinä ollut mikään uimari ja oikeastaan opin uimaankin vasta 16-17-vuotiaana eikä tekniikkani ole sen jälkeen juurikaan kehittynyt. Luotan sammakko-tyyliin ja silloin muutaman sadan metrin matkakin tuntuu kilometreiltä. Uiminen oli kuin olikin todella rankkaa, mutta olen ylpeä siitä, että suoriuduttiin siitä alle kymmeneen minuuttiin. R olisi varmaan polskutellut nopeamminkin mutta kun sovittiin että mennään yhtä matkaa, niin sitten kelluttiinkin siellä yhdessä.
Vaihto uinnista pyöräilyyn tuntui kestävän ikuisuuden. Oli yllätävän vaikeaa saada vaatteita uikkarin päälle ja luovutin suosiolla paidan kanssa. Pyörä piti taluttaa altaalta noin sadan metrin matka ja me huipputriathlonisteina tietenkin juostiin koko matka. Pyörällä poljettiin viiden kilometrin reitti kahteen kertaan. Vaikka pyöräni onkin ihan hyvä muuten, mutta tässä kisassa olisi kaivannut enemmän (toimivia) vaihteita. Alamäissä ei oikein pystynyt polkemaan kun alkoi polkemaan tyhjää :D Yllättävän rankkoja mäkiä olivat keksineet reitin varrelle, jossa jalat pääsivät kyllä koetukselle.
Uinnin jälkeen oli vuorossa juoksu. Olin koko ajan luottanut, että juoksussa pystytään sitten kirimään se, missä aikaisemmin ollaan jääty jälkeen. Eipä ole ikinä tuntuneet jalat niin pökkelöiltä kuin tuon pyöräilyetapin jälkeen! Tuntui samalta kuin unessa yrittäessään juosta: jalat ei meinaa liikkua yhtään. Olin ihan varma, että ei ehditä alle tuntiin, kun juoksuvauhti tuntui ihan älyttömän hitaalta. Jotenkin ihmeen kaupalla juostiin kolme kilometriä 16 minuuttiin ja lopullinen aika oli 56.03. Jee! Hauskaa oli myös se, että kun päästiin maaliin ja eräs toimitsijoista tuli ottamaan ajanottochipiä jalastani, hän yllättäen huudahti: "Onnea!Ja mä muuten käyn sun jumpassa!" :)
Helsinki City Triathlon oli ehdottomasti parhaiten järjestetty urheilutapahtuma, jossa olen ollut. Etukäteen jännitti esimerkiksi se, miten kaikkien tavaroiden kanssa käy, miten vaihdot sujuvat, onko pyöräily turvallista...Kaikki meni ihan loistavasti! Tavaroiden kanssa ei tarvinnut säätää yhtään ja toimitsijat osasivat asiansa todella hyvin. Koska lähdöt oli porrastettu sopivin välein ja sopivan kokoisiin ryhmiin, ryysistä ei tullut missään vaiheessa ja oli kiva tehdä omaa suoritusta, kun ei tarvinnut väistellä ketään. Etenkin toimitsijoille annan kiitosta, kaikki olivat tosi iloisia ja kannustivat reitin varrella. Kokonaisuudessaan tapahtumasta jäi hurjan hyvä fiilis ja paikan päällä oli koko ajan tosi hyvä tunnelma! Ensi vuonna olen ehdottomasti mukana! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti