Ei ole ensimmäinen kerta, kun rakkaalla kotikampuksellani cd-soitin ei suostu soittamaan (poltettuja) levyjäni. Eilen intervallistepissä meni yhteensä yli viisi minuuttia aikaa siihen, että vaihtelin levyä laitteesta toiseen ja viimeseksi vaihdoin levyn iPodiin. En tiedä mikä mättää, sillä kaikilla muilla saleilla levyt toimivat aivan mainiosti. Vain tämä yksi pirulainen on ilmeisesti päättänyt liittoutua minua vastaan.
Voisinhan tietysti rakentaa ohjelmat "pötkömusiikin" varaan. Aerobic-levyistä löytyy kyllä valikoimaa vaikka millä mitalla. On kuitenkin pari syytä, miksen näin tee.
Ensinnäkin, oikeat levyt, joista on maksettu kaikki mahdolliset Teosto- ja esittämislupamaksut, ovat turhan kalliita. Vaikka yhden levyn hinta pyörii toisaalta vain parissa kympissä, samaa levyä ei kuitenkaan voi kovin montaa kertaa käyttää. Jos yhtä jumppaohjelmaa pyörittää 6-8 viikkoa ja viikon aikana on 3-4 eri sisältöistä tuntia, voi nopeasti laskea, ettei sivutyönään ja puoliksi harrastuksenakin ohjaavan jumppaopen rahat riitä levyihin. Itsekin bänditoimintaa harrastavana olen kyllä sitä mieltä, että artisteille kuuluu maksaa oikeat korvaukset heidän luomastaan musiikista, mutta tässä asiassa minun on ainakin mahdotonta olla rehellinen.Ymmärrän toisaalta senkin, ettei työnantajalla ole varaa kustantaa jokaisen ohjaajan levylaukkua.
Lataan siis musiikkini netistä (kuten varmasti suurin osa muistakin ohjaajista tekee). Näin pystyn myös koostamaan juuri sellaisen soittolistan tunneilleni kuin haluan. Yksi mahdollisuus olisi maksaa vuodessa könttäsumma Teostolle ja Gramexille, mutta silloinkin pyöritään jo hyvin isoissa summissa. Usein olen saanut hyvää palautetta musavalinnoistani. Yleensä pyrin ottamaan mukaan sekä uusia radiojumputuksia mutta myös jotain vähän vaihtoehtoista ja vähän vanhempia biisejä. Tällä hetkellä esimerkiksi intervallistepistä löytyy uutta Katy Perryä, Pintandwefallia (joka on loistava Vantaalainen kaahausrokkibändi!) ja legendaarinen Leila K. Pötkömusiikissa ei ole oikein varaa tehdä valintoja, sillä biisit on miksattu yhteen ja ne on pakko soittaa siinä järjestyksessä kun levyllä ovat. Enkä ole vielä törmännyt yhteenkään aerobic-levyyn, jossa kaikki biisit olisivat olleet hyviä :) Tiedän, ettei esimerkiksi Justin Bieber välttämättä herätä intohimoja kenessäkään, mutta useimmiten perus listahitin kaava on sellainen, että siihen on helppo rakentaa askelkuvioita. Aerobicin perusideahan on se, että musiikki jaetaan "kaseihin", ja yhtä liikettä sitten tehdään esimerkiksi kaksi kertaa kahdeksan tahtia. Kannattaa kuunnella seuraavan kerran jumppatunnilla, milloin liikkeet vaihtuvat. Itseäni ainakin häiritsee ihan suunnattomasti, jos ohjaaja vaihtaa liikettä "väärässä" kohdassa. Joskus itsellekin sattuu mokia ja tuttujen jumppaajien naamasta sen näkee heti. Bodypump perustuu ihan samalle ajatukselle: liike vaihtuu aina kun musiikki vaihtuu.
Valitsen biisejä myös sanoitusten perusteella. Niistä pystyy helposti luomaan tunnille tunnelmaa ja kannustamaan asiakkaita. Myös tämän vuoksi pumppi sopii minulle paremmin kuin hyvin: biisit on suunniteltu niin, että sanoitukset sopivat liikkeisiin. I like how it feels, vai mitä? Varmasti on ihmisiä, joita ärsyttää ohjaajan läpät. Itse tykkään kyllä jutella vähän muutakin kun pelkkää "askel polvi" "kaks ja kaks". Tykkään myös asiakkaana siitä, jos ohjaaja keksii biisistä jotain hyvää juttua. Tai vähän huonoakin. Yksi iso asia, jota ohjaamisessa rakastan on juuri se luovuus, jota ohjatessa saa käyttää. Siksi esimerkiksi circuit trainingissa en ole yhtään omimmillani, kun pitää keskittyä enimmäkseen kellottamiseen eikä liikkeitä pysty rakentamaan musiikin varaan.
Mielestäni musiikki antaa ryhmäliikunnalle melkein koko sen sielun. On ihan eri asia tehdä vain liikkeitä peräkkäin johonkin taustahuminaan, kuin että ohjaaja on rakentanut liikkeet niin, että ne yhdessä kertovat melkeinpä tarinan. Ja tarinan tärkein pointti on se, että treenaajat tekevät kovemmin, nopeammin ja korkeammalle.
Faster, harder, Scooter!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti