Välipäivä.

Maanantai olikin yhtä jumppaamista. Kävin aamulla pitämässä yhden tunnin ja iltapäivällä kaksi. Jalat sanoivat itsensä totaalisesti irti kun kävelin juna-asemalle: oikea pohjelihas on nyt ihan reippaasti jumissa ja pakotti lepäämään tämän päivän, vaikka kovasti olisin halunnut pumppaamaan. Korvasinkin lepopäivän sitten katselemassa BP-videota ja vielä hiomalla pumppiohjelmaa ja huomista body-tuntia. Sählymaila taipuu muuten yllättävän moneen ;)

Havahduin eilen illalla muutenkin siihen, että tällä viikolla ei juuri treenistä huilita: tänään on ainoa päivä, kun en ole menossa ohjaamaan. Haluaisin käydä tällä viikolla pumppaamassa, mutta tuskin jaksan enää "pakollisten" tuntien lisäksi. Ohjaamisen huono puoli on se, ettei vapaavalintaiselle treenille juuri jää aikaa tai energiaa. Välillä harmittaa, kun samaan aikaan omien tuntien kanssa menee joku muu tunti, jolle haluaisi osallistua. Ja joskus sitä toivoisi, ettei tarvitsisi lähteä ohjaamaan vaan voisi mennä vaikka lenkille! Toisaalta vaikka töihin lähteminen joskus tökkiikin, 99% varmuudella kotiin lähtiessä on aina hyvä fiilis. Sama pätee liikkumiseen yleensäkin. Yksi asiakas juuri eilen minulle totesikin, että miksi se lähteminen on aina niin kauhean vaikeaa, vaikka tietää että lopputuloksena on hyvä mieli. Pakko kyllä tunnustaa, että viime sunnuntain ohjaaminen lukeutui siihen yhteen prosenttiin kerroista, kun kotonakin vielä harmitti. Olin vaan ihan tajuttoman surkea, en osannut ohjelmaa kunnolla enkä oikein pystynyt keskittymään asiakkaisiin kun piti koko ajan laskea tahtia. Onneksi huomenna pääsen kokeilemaan tuota ohjelmaa uudestaan ja nyt kunnolla harjoitelleena!

Kävin aamulla siivoamassa kerhohuonetta (olen aloittanut projektin "kerhohuoneen kasvojenkohotus") ja loppupäivän tein kotona rippikouluvalmisteluja. Haalin toimistolta kasan erilaisia kirjoja ja päätin kerrankin aloittaa oppituntien suunnittelun AJOISSA. Oppitunteja ei ole vielä jaettu vetäjätiimin kesken, mutta ajattelin, että jos olen suunnitellut jotkut tunnit niin ehkä saan ne myös silloin pitää. Joka kesä törmään kuitenkin samaan ongelmaan: miten opettaa sitä, mitä ei voi opettaa? Varsinkin nyt, kun riparilaisia on vain 13, oppitunnit tuntuvat erityisen haastavilta. Mitään hullun isoja ryhmätöitä ei oikein voi teettää ja mietin myös, miten riparilaiset innostuvat keskustelemaan. Kaiken kaikkiaan olen aina "toiminnallisen pedagogiikan" kannalla, eli mahdollisimman vähän opettajan pälpätystä ja mahdollisimman paljon riparilaisten toimintaa.

Meidän Tarmo ei kyllä kestä näitä etätyöpäiviä. Se luulee, että sen täytyy jotenkin olla koko ajan viihdyttämässä ja tuo kaikki lelunsa sinne missä olen. Ehkä täytyy huomenna pysytellä toimistolla, ettei koiraparka saa burn outia :)