Täytyy kyllä sanoa, että monet asiat olisi ehkä kannattanut tehdä toisin. Suurin osa asioista kuitenkin meni paremmin kuin hyvin. Emme vain olleet osanneet ajatella, että kaikki espanjalaiset viettävät kesälomaansa elokuussa ja kyllä - ainakin 88% hispanjoista oli päättänyt myös lähteä pyhiinvaellukselle kohti Santiago de Compostelaa. Monissa matkamuistomyymälöissä myytiinkin t-paitoja varustettuna tekstillä "You´ll never walk alone" ja se todellakin piti paikkansa. Välillä kuljettiin ylämäkeen melkeinpä jonossa.
Sarria oli seitsemältä aamulla pimeä pikkukaupunki ja aluksi melkein jännitti, miten löydämme oikealle reitille. Kaikissa lukemissamme kirjoissa oli kuitenkin vakuuteltu, ettei reitiltä voinut eksyä. Juna-aseman kulman takaa löytyikin pieni kahvila, jossa kymmenkunta muuta pyhiinvaeltajaa nautti aamiaista. Niinpä mekin tilasimme maitokahvit ja seurasimme muiden reppuselkien jalanjälkiä.
Ensimmäisenä päivänä meidän oli tarkoitus kävellä vain 15 kilometriä. Puolen päivän jälkeen päätimme alkaa kysellä albergueista eli pyhiinvaeltajille tarkoitetuista majataloista yösijaa - turhaan. Kävi ilmi että suurin osa muista pyhiinvaeltajista oli varannut yösijansa ennakkoon ja oikeastaan kaikki yksityiset albergueista olivat täynnä. Kävelimme siis Portomariniin asti ja päivämatkaksi tuli loppujen lopuksi reilut 20 kilometriä. Portomarinissa kiersimme myös albergueita muttei missään ollut tilaa. Onneksemme saimme kuitenkin muutamalla kympillä oman huoneen hostellista, joka taisi olla koko kylän viimeinen vapaa huone.
Parin tunnin päiväunien jälkeen päätimme lähteä etsimään ruokaa. Huomasimme erään rakennuksen edessä pitkän jonon ihmisiä, joista osa puhui puhelimessa. Myöhemmin kävimme katsomassa mitä rakennuksessa oikein tapahtuu: sisältä löytyi liikuntasali, jonka lattia oli täynnä makuupatjoja. En tiedä mahtuivatko kaikki halukkaat edes sinne vai tyytyväitkö jotkut soittamaan taksin ja siirtymään seuraavaan paikkaan nukkumaan. Tästä hieman huolestuneena pohdimme, pitäisikö meidän alkaa soitella seuraavaan kylään ja yrittää varata majapaikkaa. Parin puhelun ja muutaman "completa"-tokaisun jälkeen päätimme jättää asian Herran haltuun ja luottaa siihen, että nukkumapaikka löytyisi jostakin.
Portomarinista lähdimme uuden karttamme kanssa kohti Palas de Reitä. Kartan avulla pystyimme vähän hahmottamaan sitä, kuinka pitkiä matkoja kylien välissä olisi ja milloin olisi syytä alkaa kysellä yöpymismahdollisuuksia, jottemme joutuisi kävellä ylimääräisiä kilometrejä. Päätimme kuitenkin suunnata suoraan Palas de Reihin, sillä kartan mukaan se olisi isompi kaupunki ja olisi todennäköisempää, että saisimme yösijan. Palas de Reihin päästyämme turisti-info kertoi, että lähes kaikki majapaikat olivat täynnä ja antoi listan hostelleista, joihin kannattaisi soittaa. Jälleen parin puhelun jälkeen päätimme vain lähteä kyselemään, josko jostakin meille löytyisi tilaa. Onneksemme löysimme melkein heti pienen majatalon, josta saimme oman huoneen ja vielä suihkunkin!
Jalat kärsivät päivän parinkymmenen kilometrin pikajuoksusta sen verran, että päätimme puolittaa seuraavan päivän matkan. Palas de Reistä seuraavaan kaupunkiin, Melideen oli vain 12 kilometriä ja saavuimmekin sinne jo yhdentoista aikaan aamupäivällä. Emme edes etsineet albergueita vaan kävelimme suoraan sisään ensimmäisestä ovesta, jonka yläpuolella luki hotel. Huone maksoi 40 euroa, mutta saimme sillä oman kylpyhuoneen, television ja ranskalaisen parvekkeen. Iltapäivä kuluikin sitten nyrkkipyykin parissa :)
Melidestä lähdimme kohti Arzúaa, jonne oli matkaa vähän alle 14 kilometriä. Vaikka jalat olivat edelleen aika kipeät, päätimme jatkaa samaa kävelytahtia kuin aikaisempinakin päivinä. Arzúastakin löysimme helposti ihan edullisen pensionin omalla suihkulla JA ilmastoinnilla. R:llekin huone oli mieluinen, kun sieltä löytyi televisio...
Arzúan jälkeen oli vuorossa viimeinen etappi ennen Santiagoa eli O Pedrouzo. Karttamme mukaan sen piti olla pieni kyläpahainen ja siksi päätimme lähteä vähän aikaisemmin ja kävellä nopeasti, jotteivät majapaikat loppuisi kesken. Perille päästyämme saimme todeta että Pedrouzo oli yhtä iso kuin muutkin kaupungit, olipa siellä oma kenkäkauppakin. Pensionin löysimme vähän keskustan ulkopuolelta, joka tuntui mukavalta kun edellisenä yönä olimme nukkuneet vähän huonosti ikkunan alla möykänneiden vaellustovereiden vuoksi.
Viimeiset 20 kilometriä Santiagoon tuntuivat yllättävän lyhyiltä. Saavuttaessamme kaupungin portit olo oli oikeastaan aika haikea. Vaikka kilometreihin sisältyi aika paljon tuskaa jaloissa (sin dolor no hay gloria!), olisin voinut melkein heti kävellä saman matkan uudestaan. Santiagon katedraalissa tapasimme ensimmäisen suomalaisen koko reissun aikana, Mikon, joka oli tehnyt retken Ranskan rajalta asti. Saman tien päätimme, että mekin vielä kävelemme koko lähes 800 kilometrin pyhiinvaelluksen - viimeistään kun minä täytän 30.
R:n kanssa oli ihan parasta vaeltaa. Vaikka pian ollaan oltu yhdessä kolme vuotta, niin tuntuu että juteltavaa riittää vieläkin koko ajan. Ja mikä tärkeämpää, pystytään olla myös yhdessä hiljaa. Yleensä aamun ensimmäinen tunti meni aika hiljaisesti mutta ei se haitannut. Oli hienoa katsella yhdessä, kun aurinko pikkuhiljaa nousi ja tien alkoi nähdä selvemmin.
En oikein osaa tarkemmin eritellä, mitä kaikkea pyhiinvaellus minulle merkitsi. Kävellessä ehti pohtia vaikka minkälaisia asioita ja luulen saaneeni vastauksia joihinkin mieltä askarruttaviin juttuihin. Toisaalta tuntuu myös, että mielessä heräsi uusiakin kysymyksiä, joita en aiemmin ollut osannut edes ajatella. Ehkä siksi tien päälle kaipaa uudestaan.
