Niisk(uneiti)!

Honestly, I´ve seen it coming.
Syysflunssa.
Sunnuntain jumpissa veto oli huomattavasti huonompi kuin yleensä, hengitys tuntui raskaalta ja lima nousi kurkkuun asti. Maanantaina annoin luovutusvoiton ja jätin intervallistepin välistä. Illalla sitten onnittelin itseäni oikeasta valinnasta, kun fiilis oli parempi kuin muutamaan päivään. Tiistaina lähdin päivällä salille intoa puhkuen (Kuinka tyhmä voi ihminen olla: tarkoitus oli treenata uutta pumppia ja olin laittanut manuaalin kalenterin väliin, jotta varmasti muistan sen. Juuri ennen lähtöä toimistolta päätin jättää kalenterin lokerooni "enhän mä sitä mihinkään tarvii". Jepjep.) Vähän oli tuskaista vääntöä mutta ajattelin sen johtuvan vain siitä, että tein treenin isommilla painoilla kuin yleensä.
Olin niin väärässä.
Kun viimeinen kerholainen lähti ovesta ulos, kurkussa alkoi tuntua viiltävä kipu. Viime yönä heräsin neljän aikaan siihen, kun kurkussa tuntui olevan niin paljon limaa, ettei henki meinannut kulkea. Jippii!
Ei muuta kuin aamulla soitto sijaispuhelimeen ja päivätöihin, että tämä tyttö lähtee nyt lääkäriin. Meillä saa seurakunnassa olla kolme päivää pois ilman sairastodistusta mutta päätin kuitenkin käydä tarkastuttamassa, ettei ole tiedossa mitään angiinaa tai vastaavaa, kun kurkku oli niin kipeä.
Onneksi tänään ja huomenna on töissä sellaiset päivät, ettei nyt ihan hirveästi haittaa olla poissa. Ehdin perjantaina hoitaa kaikki tarvittavat paperihommat. Eniten harmittaa jumpat! Tänään olisi ollut Viikissä body ja keskivartalo´30 (ja sinne on muuten ihmeellisen vaikeaa löytää sijaista...) ja HUOMENNA olisi taas vaihteeksi ollut aika yrittää kuvata sitä hemmetin lisenssivideota. Jää sekin sitten taas jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Onneksi pomoni lupasi, että saan kuvata videon muutaman kaverin kanssa. Hyvä niin, mutta kyllä nyt pikkuhiljaa haluaisin saada tämänkin asian pois päiväjärjestystä. On myös ärsyttävää, että videon kuvaamiseen asti pitää nyt osata kaksi ohjelmaa täydellisesti, kun kasikolmonen alkaa meillä ensi viikolla ja videolle tulee sitten se kasikakkonen. Plöö.
Sairastaminen on ihan syvältä. Tosi harvoin edes tulen kipeäksi ja sitten kun tulen, niin se kestää. Toivon koko ajan, että pääsisin huomenna pitämään edes Erän tuntini. R kyllä kaikella lääketieteen kandidaatin valtuutuksellaan kielsi jumppaamisen, kun lääkärikin kirjoitti kolme päivää sairaslomaa. Kuuntelen kyllä kroppaani (ja tällä hetkellä treenaamisesta ei tulisi todellakaan mitään!) mutta jos huomenna pääsen töihin asti ja jaksan ihan hyvin, mikä estää pientä iltahöykytystä ;)

No, kun ei itse voi treenata niin mikä olisikaan parempaa, kuin katsella muiden treenaamista! Maanantai-iltana palasin Bodypump-videon pariin (tosin pakko sanoa että pieni pettymys on se, ettei Susan ole tällä videolla) ja tänään viihdytin itseäni Suurimman pudottajan parissa. Olen aikaisemminkin aina silloin tällöin katsonut jonkun jakson ja joka kerta ihaillut Jillian Michaelsin tyyliä ja tapaa treenata joukkuettaan. Sopivasti rääkkiä, sopivasti piiskausta ja sopivasti positiivista palautetta. Näiden muutamien jaksojen perusteella Jillian myös mielestäni pitää sisällöltään parhaat treenit. Ja onhan nainen kaiken kaikkiaan ihan yyyyber cool!

Tavoitekädet.

Tiistaina tehtiin muuten ainejärjestömme liikuntajaoston kanssa tutustuminen kuntosalille. Tarkoituksena oli että voitaisiin porukalla mennä salille vähän katsastamaan laitteita ja mitä kaikkea siellä voi tehdä. Saatiinkin kasaan kuusi innokasta opiskelijaa! Vietettiin kolmessa pienryhmässä salilla noin tunti ja käytiin läpi ihan peruslaitteita ja perusliikkeitä. Tykkäsin ihan tosi paljon opastamisesta! Kyseessä ei siis ollut mitenkään personal trainingiin tai saliohjelman rakentamiseen liittyvä juttu, vaan kunhan kynnys lähteä kuntosalille laskisi edes vähän matalammaksi. Itsellä ainakin ekoilla kerroilla jännitti tosi paljon mennä salille, kun en tiennyt laitteista mitään eikä oikein ollut ketään, keneltä olisi voinut kysyä. Ryhmäliikunnanohjaaja-kurssilla viime keväänä heräsi myös pieni ajatus siitä, että ehkä joskus voisin käydä personal trainer-koulutuksen. Tämän yhden kokemuksen perusteella (joka siis lähinnä käsitti sen, että näytin laitteissa tehtäviä liikkeitä ja ryhmäläiset saivat kokeilla) tämä pieni ajatus heräsi uudelleen vähän isompana. Täytyy ehkä vähän tarkastella tilannetta ja miettiä, olisiko pt-koulutukseen aikaa ja rahaa. Ainakin näin ajatuksen (ja vähän käytännönkin) tasolla se tuntuu tosi hyvältä ja kiinnostavalta!

P.s. Pieni Muumimuki-kokoelmani sai maanantaina uuden jäsenen, kun vaikeuksista huolimatta sain hankittua Stockmannin 150-vuotis juhlamukin :)