Eipä tarvinnut kovin kauaa niitä maisterin papereita heilutella kun maanantaina koitti paluu koulun penkille Metropolian ammattikorkeakouluun fysioterapian koulutusohjelman merkeissä.
Suoraan sanottuna ensimmäiset kolme päivää ovat olleet todella turhia. Meille on kerrottu asioita, joista ei oikeastaan kuitenkaan tiedetä mitään ja jotka meidän täytyy vielä joka tapauksessa kuunnella uudestaan seuraavan parin viikon aikana. Koko näiden kolmen päivän ohjelman olisi kyllä voinut tiivistää korkeintaan muutamaan tuntiin ja oltaisiin sitten voitu siirtyä tekemään jotain hyödyllistä eli opiskelemaan! Onneksi meidän luokka (tuntuupa hassulta puhua luokasta, en ole yli kymmeneen vuoteen ollut kenenkään kanssa samalla luokalla :) on ihan huippu! (Ainakin näin alussa) tullaan hyvin juttuun keskenämme, eikä esimerkiksi tämän päivän info-luennot aiheesta Metropolian turvallisuussuunnitelma tuntuneet yhtään niin kamalilta, kun oli hyvä porukka ympärillä. No, oltaisiin me varmaan vähän paremmin voitu kuunnella...
Meitä uusia opiskelijoita on 21, 4 miestä ja 17 naista. Olin myös aika yllättynyt, että meitä yli 25-vuotiaita on yli puolet! Mielestäni on aika mahtavaa, että suurin piirtein 900 hakijan joukosta eräs pariskunta pääsi samaan aikaan opiskelemaan. Puhutaanko kohtalosta tai johdatuksesta... Huomenna onneksi päästään vihdoin tositoimiin kun anatomian kurssi starttaa kello 8.30.
Tällä viikolla jumppaaminen on ollut jotenkin väsynyttä. Tällä viikolla alkoi Unisportin kevätlukkari ja olin innolla odottanut omaa maanantai-illan komboani: Bodypump + intervalli-keskivartalo (30min sykeosuus + 30min lihaskunto keskivartalolle). En tiedä mistä johtui, mutten ollut ollenkaan oma itseni. Sanat sekoilivat enkä meinannut saada yhtään mitään järkevää sanottua. Pumpissa onneksi musiikki puhuu paljon puolestaam ja antaa tsemppiä treeniin, mutta olin aika pettynyt itseeni. Intervalli-keskivartalo-tunnilla ei fiilis parantunut juuri lainkaan. Sama kökkö tunne jatkui edelleen tänään intervallistepissä, jossa sönköttäminen vain paheni pahenemistaan. Ärsyttää, etten saa itsestäni ulos sitä tsemppaavaa ohjaajaa, joka normaalisti olen.
Mikä ihme siis vaivaa?!
Maanantaina epäilin, josko jokin flunssapöpö yrittäisi iskeä takaapäin. Minkään näköistä merkkiä taudista ei ole kuitenkaan ollut näkyvissä. Omasta mielestäni ei voi olla kyse myöskään ylikunnosta (been there, done that): viikossa on aina vähintään yksi täyslepo, nukun 7-8 tuntia yössä heräten virkeänä, olen ehtinyt treenata myös itse, elämä on kaikin puolin tasapainoista... Jotenkin vaan siellä edessä seisoessa en saa yhtäkkiä itsestäni irti sitä 110 prosenttia, jonka haluan (ja normaalisti kykenenkin!) asiakkaille antamaan. Ihan kuin joku laittaisi jonkin lukon kiinni, kun tunti alkaa. Huomenna olisi tarkoitus vaihtaa Body-tunnin ohjelma (jota olen innolla tehnyt!) mutta pelkään, että päästessäni salin etuosaan taas jokin vetää energiat alas. Kaikista ärsyttävintä tästä tekee se, että minä rakastan ohjaamista. Se on paras työ, jossa olen ikinä ollut ja inhottaa, etten jostain ihan kummallisesta syystä pysty tekemään sitä, niin kuin normaalisti pystyn.
Toisaalta on ehkä ihan hyvä, että huomisen jälkeen tulee ohjaamiseen muutaman päivän tauko. Tänä viikonloppuna ei ole omia tunteja, joten voin keskittyä omaan treeniin. Lauantaina juhlitaan myös valmistujaisiani isolla porukalla, jippii!
Nyt taidan ottaa vihdoin joulupukin tuoman pilates-rullan koekäyttöön :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti