Havahtunut vain tiettyinä hetkinä siihen, kuinka ympärillä on ihmisiä, jotka tekevät minut hurjan onnelliseksi. Ja ihan pienillä asioilla! Nousee samaan bussiin, jakaa mansikkarasian, soittaa, vaikkei olisikaan mitään asiaa. "Ajattelin vaan höpöttää".
Silloin tiedän, että isojenkaan asioiden äärellä en ole yksin. Enkä keskikokoisten. Sitä on ystävyys, että turvaverkon kulmista pidetään vuorotellen kiinni. Tänään minä, ehkä huomenna sinä.
Tiedän olevani todella onnekas. Ja onnellinen. Olen saanut niin paljon enemmän, kuin osasin edes toivoa. Kliseistä kyllä, mutta sain kaiken mistä luovuin. Vaikeinta on aina se ensimmäinen askel, uskaltaa ja luottaa siihen, että tulee kannatelluksi. Mutta minä tiedän, että niin tapahtuu kun on vain vähän rohkea, eikä haittaa jos pelottaa.
Niin on elämä ihmeellinen, jos vain antaa mahdollisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti