Same thing we believe in.

Sunnuntaina kävin ensimmäistä kertaa tänä vuonna potkimassa palloa Chrisun treeneissä. Seurakuntamme urheiluseura on siitä mainio, että talvella saa huitoa mailan kanssa sählypalloa ja kesäisin pääsee nurmelle juoksemaan pallon perässä. Heinäkuussa lähdetään perinteisiin seurakuntien jalkapallon Suomen mestaruus-kisoihin, jotka tosin perinteestä poiketen järjestetään tänä vuonna Savonlinnan sijasta Tampereella.

Vaikka pallon potkiminen onkin viime vuosina jäänyt melko vähälle, koen olevani sydämeltäni jalkapalloilija. Aloitin Puistolan Urheilijoissa yhdeksänvuotiaana ja vaikka en koskaan edustuskokoonpanoon päässytkään (enkä edes lähelle), on pallo jaloissa tuntunut aina omalta jutulta. Ehkä tuli myös teini-ikäisenä pysyttyä välillä poissa pahanteosta, kun oli pakko lähteä harkkoihin. Ja kyllä sitä on saanut aika mahtavia kokemuksia erilaisilla pelireissuilla vaikka ei paljon kauemmaksi länsinaapurista koskaan lähdettykään.

Chrisussa (Christian United) sain kuitenkin aivan uudenlaisen kokemuksen tästä joukkuelajien kuninkaasta. Chrisun tunnuslause nimittäin on "anna kaverin loistaa".  Pelaa aina niin, että teet kaverista sen tähden. Äkkiä minä sain onnistumisen kokemuksia enemmän, kuin koskaan aikaisemmin peliurallani. Tuolloin noin 15-vuotiaana joukkueemme oli juuri yhdistynyt toisen joukkueen kanssa ja treenaaminen oli tavoitteellisempaa kuin aiemmin. Peliaika oli omalla kohdallani huvennut todella pieneksi ja tiesin kyllä, ettei minun suhteeni elätelty kovinkaan suuria odotuksia. En siis ollut joukkueen kärkikastia. Mutta Chrisussa tunsin onnistuvani ja jopa kehittyväni pelaajana. Olin aikaisemmat vuodet pelannut puolustuksessa mutta nyt minut nostettiin keskikentän laidalle, jossa todella sain hyödyntää omia parhaita puoliani pelaajana: jaksan juosta, jaksan taistella pallosta ja useimmiten onnistuin antamaan myös ihan hyviä keskityksiä. En tiedä miksi, mutta jostain syystä olin vain näköjään pelannut koko ikäni väärällä pelipaikalla. Tiedän, ettei laitalinkiksi ei laiteta joukkueen parhaita pelaajia Mutta olin onnellinen siitä, että viimein löysin pelipaikan, joka sopi minulle kuin nakutettu.

Chrisussa pelataan sekajoukkueilla. Tyttöjä on usein näkynyt varsinkin jalkapallopeleissä vähemmän, mutta pojat ovat ottaneet tytöt aina hyvin vastaan. Chrisu on myös harvoja seurakuntajoukkueita, joissa tytöt todella pääsevät pelaamaan. Muistan eräänä vuonna Savonlinnassa yhden toisen joukkueen pelaajan sanoneen, etteivät he ottaneet tyttöjä mukaan, koska tulivat voittamaan. No, me voitimme sinä vuonna koko turnauksen.

Uskon Christian Unitedin vetovoiman perustuvan juuri siihen, että siellä jokainen saa tuoda omat parhaat puolensa pelikentälle. Vaikka meillä käy pelaamassa ihmisiä maajoukkuetasolta asti, kaikki ovat kentällä samalla viivalla. Ja aina tehdään tilaa sille, että kaveri onnistuu. On ihanaa huomata, että tämä mentaliteetti on säilynyt jo kymmenen vuoden ajan. Luulen, että tuo periaate on myös se, joka tuo ihmiset aina uudestaan ja uudestaan Chrisun piiriin. Se on se maan suola.