Mikä tekee tästä blogista sitten erilaisen? En tiedä tekeekö mikään. Erään toisen kaverin kirjoituksia luettuani tuumin, että ehkä minullakin olisi jotain sanottavaa. Ainakin, jos en liikaa mieti mitä ja miten haluaisin asiat sanoa. Ajattelin, että blogini kantavana ajatuksena on "mitä ajattelin tänään". Silloin ehkä vältyn turhalta itsesensuurilta ja tulen ehkä jopa itse oivaltamaan jotakin.
Tämän blogin aiheena ovat siis ne ajatukset, joita minussa kristittynä, teologina, varhaisnuorisotyönohjaajana ja ryhmäliikunnanohjaajana herää. Ei välttämättä tässä järjestyksessä eikä välttämättä vain näiden määrittelyjen kautta. Enkä ehkä jaksa aina kirjoittaa edes ajatuksista. Joskus on vain kiva kirjoittaa siitä, mitä tein tänään. Kasiluokkalaisena kirjoitin intohimoisesti päiväkirjaa koko päivän ajan, jossa merkitsin aina kellonajan ja mitä tein tyyliin 16.47 Tiia laittoi tekstarin, että lähdenkö nutalle. 17.01 En voi lähteä mihinkään, ei oo mitään kivoja vaatteita! Ehkä näin yksityiskohtaisesti en edes itse jaksa enää kiinnostua omasta elämästäni.
Mitä sitten ajattelin tänään?
Meillä on töissä varhaisnuorisotyön tiimissä käynnissä musaprojekti. Viiden työkaverin ja yhden työkaverin naapurin (?!) kanssa olemme kutsuneet seurakunnan eri koulujen oppilaita gospelkonserttiin, jossa soitamme Veisukirjan biisejä, onpa mukaan mahtunut pari kappaletta sen ulkopuoleltakin. Alkukeväästä itsellä meinasi usko loppua koko projektiin, kun pääsiäiskirkkojen ja kerhotyön lomassa yritti vielä ehtiä soittamaankin. Suuri Malmin kiertueemme starttasi kuitenkin vihdoin viime viikolla ja vielä on jäljellä neljä keikkaa kahtena päivänä. Veisut ovat kyllä soineet päässä aamusta iltaan ja ovat ne tainneet tulla jo uniinikin. Onneksi kesän rippikouluun on vielä sen verran aikaa, että ehdin toipua Evankeliumin renkutuksesta ja taputuksista.
Aloitin tammikuussa tekemään viransijaisuutta varhaisunuorisotyöhön. Teologina tulen aika erilaisesta maailmasta kuin missä kirkon nuorisotyönohjaajat ovat opiskelleet. Huomaan sen etenkin silloin, kun alan lähemmin tarkastella minun ja vastavalmistuneen työkaverini työskentelyä. Useammin kuin kerran on itselläni ollut todella pallo hukassa esimerkiksi päivänavauksia suunnitellessa. Saatan löytää itseni tutkiskelemassa Kristinuskon perusteita kun kaverini ottaa käteensä Heinimäen Lasten Raamatun. Akateemikolle (ainakin omasta mielestäni) ominaisella tavalla haen asioille merkitystä jotenkin melko kaukaa. Lähes joka kerta havahdun kuitenkin siihen, että perus seurakunnan arjessa asioiden merkitys löytyy hyvinkin läheltä.
Konserteissamme eräänlaisena juontajana toimii varhaisnuorisotyön pappimme. Otetaan esimerkkinä vaikka tuo maailman ihanin Simojoki-jankutus Evankeliumi. Kun minä olisin aloittanut spiikkaamalla jotakin neljästä evankeliumikirjasta, pappimme muistuttaa että evankeliumi löytyy juuri siitä, kun joka aamu voit katsoessasi peiliin todeta "mä olen ihmeellinen ja erityinen ja Jumala rakastaa mua juuri tällaisena". Siinäpä oppia meille jokaiselle.
Tämän blogin aiheena ovat siis ne ajatukset, joita minussa kristittynä, teologina, varhaisnuorisotyönohjaajana ja ryhmäliikunnanohjaajana herää. Ei välttämättä tässä järjestyksessä eikä välttämättä vain näiden määrittelyjen kautta. Enkä ehkä jaksa aina kirjoittaa edes ajatuksista. Joskus on vain kiva kirjoittaa siitä, mitä tein tänään. Kasiluokkalaisena kirjoitin intohimoisesti päiväkirjaa koko päivän ajan, jossa merkitsin aina kellonajan ja mitä tein tyyliin 16.47 Tiia laittoi tekstarin, että lähdenkö nutalle. 17.01 En voi lähteä mihinkään, ei oo mitään kivoja vaatteita! Ehkä näin yksityiskohtaisesti en edes itse jaksa enää kiinnostua omasta elämästäni.
Mitä sitten ajattelin tänään?
Meillä on töissä varhaisnuorisotyön tiimissä käynnissä musaprojekti. Viiden työkaverin ja yhden työkaverin naapurin (?!) kanssa olemme kutsuneet seurakunnan eri koulujen oppilaita gospelkonserttiin, jossa soitamme Veisukirjan biisejä, onpa mukaan mahtunut pari kappaletta sen ulkopuoleltakin. Alkukeväästä itsellä meinasi usko loppua koko projektiin, kun pääsiäiskirkkojen ja kerhotyön lomassa yritti vielä ehtiä soittamaankin. Suuri Malmin kiertueemme starttasi kuitenkin vihdoin viime viikolla ja vielä on jäljellä neljä keikkaa kahtena päivänä. Veisut ovat kyllä soineet päässä aamusta iltaan ja ovat ne tainneet tulla jo uniinikin. Onneksi kesän rippikouluun on vielä sen verran aikaa, että ehdin toipua Evankeliumin renkutuksesta ja taputuksista.
Aloitin tammikuussa tekemään viransijaisuutta varhaisunuorisotyöhön. Teologina tulen aika erilaisesta maailmasta kuin missä kirkon nuorisotyönohjaajat ovat opiskelleet. Huomaan sen etenkin silloin, kun alan lähemmin tarkastella minun ja vastavalmistuneen työkaverini työskentelyä. Useammin kuin kerran on itselläni ollut todella pallo hukassa esimerkiksi päivänavauksia suunnitellessa. Saatan löytää itseni tutkiskelemassa Kristinuskon perusteita kun kaverini ottaa käteensä Heinimäen Lasten Raamatun. Akateemikolle (ainakin omasta mielestäni) ominaisella tavalla haen asioille merkitystä jotenkin melko kaukaa. Lähes joka kerta havahdun kuitenkin siihen, että perus seurakunnan arjessa asioiden merkitys löytyy hyvinkin läheltä.
Konserteissamme eräänlaisena juontajana toimii varhaisnuorisotyön pappimme. Otetaan esimerkkinä vaikka tuo maailman ihanin Simojoki-jankutus Evankeliumi. Kun minä olisin aloittanut spiikkaamalla jotakin neljästä evankeliumikirjasta, pappimme muistuttaa että evankeliumi löytyy juuri siitä, kun joka aamu voit katsoessasi peiliin todeta "mä olen ihmeellinen ja erityinen ja Jumala rakastaa mua juuri tällaisena". Siinäpä oppia meille jokaiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti