Pyhän keskellä.

Johtuen ehkä viime viikonlopun retkeilystä, olen tällä viikolla huomannut välillä pysähtyväni. En niinkään välttämättä konkreettisesti, mutta olen onnistunut löytämään itseni keskeltä tavallista arkea tyynenä, rauhallisena ja ennen kaikkea onnellisena. Liikennevaloissa, lähijunassa, ulkoiluttaessa koiraa ja lenkkeillessä olen saavuttanut erityisen tunteen, jolloin ei oikeastaan ajattele mitään mutta ajattelee samalla kaikkea. Tuntuu kuin olisin keskellä jotakin lähes käsin kosketeltavaa onnea, ehkä kutsuisin sitä pyhäksi.

Olen etsinyt pyhää oikeastaan kaikkialta etenkin kirkon piiristä. Olen käynyt erilaisissa jumalanpalveluksissa ja yrittänyt löytää hengellistä kotia niin karismaattisista yhteisöistä kuin luterilaisen kirkon kovista penkeistä. Uskontunnustus on ollut messussa aina minulle se paikka, jossa jotenkin tunnen olevani Jumalan edessä paljaimmillani ja vaikka ehtoollinen onkin aivan erityinen Jumalan rakkauden merkki minulle, uskontunnustuksen vuoksi olen lähtenyt messuun silloinkin, kun olen tuntenut olevani kaukana Jumalasta. Minua lohduttaa se, että seurakunta lausuu uskontunnustuksen silloinkin, kun en ole itse paikalla. Se tunnustus kantaa aina. Tänä keväänä olen löytänyt Agricola-messusta paikan, jossa tunnen olevani kotona. Messun alussa alttarille heijastetut sanat "tervetuloa lepäämään Jumalan luo" saivat minut heti ensimmäisellä kerralla tuntemaan itseni tervetulleeksi. Minä todella lepäsin messussa. Mielestäni se, että me ihmiset saamme levätä Jumalan sylissä, on tärkeä osa Jumala-suhdettamme. Kuinka muuten voisimme tuntea olevamme kotona Jumalan luona, jos emme saisi levätä Hänen lähellään? Ja koska messussa erityisellä tavalla Jumala kutsuu meitä luokseen, eikö messussa silloin juuri kuuluisikin saada levätä?

Apostolien teoissa on yksi lempikohdistani Raamatussa. Paavali sanoo siinä kuulijoilleen: "sillä eihän Jumala ole kaukana yhdestäkään meistä. Hänessä me olemme, elämme ja liikumme". Jumala on aina keskellämme, kaikessa siinä mitä teemme. Siksi pyhän kohtaaminen Malmin lentokentän lenkkipolulla ei tunnukaan niin kummalliselta. Minne voisin muka mennä Jumalan luota? Mielestäni se kertoo myös ihmisen ja Jumalan välisen suhteen erityislaatuisuudesta: saan jakaa Jumalan kanssa kaikki arkisetkin asiat, työmatkat, kauppareissut ja jumppatunnit. Minun ei tarvitse lähteä etsimään Jumalaa vaan Hän on tässä ja nyt. 

P.S. Tähän viikonloppuun mahtuu paljon ihanaa: serkkuni menee naimisiin ja rakas ystäväni sai eilen illalla klo 22.19 pienen pojan <3 Näiden voimilla Naisten kymppiin!