Lauantaina lähdettiin R:n kanssa tekemään yhteistä punttia. Usein kyllä lähdetään salille samaan aikaan (ja samaan paikkaan) mutta molemmat tekee sitten omia juttujaan, itselläni punttitreeni on keskittynyt oikeastaan kesästä lähtien Bodypumpin ympärille, joko tekniikan tai koreografian harjoitteluun. Usein myös treenailen jumppien lihaskunto-ohjelmat salilla. Mutta on minulla jonkinlainen oikeakin punttitausta, oikeastaan R:n ansiosta. R nimittäin sai minut silloin muutama vuosi takaperin innostumaan salitreenistä ihan kunnolla ja jossain vaiheessa treenailuni koostui lenkistä ja puntista. Olin jo melkein unohtanut, miten parasta peruspunttitreeni onkaan! Tehtiin oikeastaan koko kropan treeni reilussa tunnissa. Tykkään tehdä punttia vapailla painoilla ja välttelen kaikkia laitteita viimeiseen asti. En oikeastaan edes tiedä mistä se johtuu! Ehkä siitä, että kuntosali oli itselleni aluksi pelottava paikka, kun en uskaltanut lähteä kokeilemaan laitteita siinä pelossa, että joku iso körmy tulee neuvomaan. Niinpä tyytyväisenä nostelin käsipainoja aina jossain omassa nurkassa. R:n astuttua kuvioihin tuli tähän(kin) iso muutos. Selkään lätkäistiin tanko ja käskettiin kyykätä. Siitä se sitten lähti. R on ihan mahtava (ja ärsyttävä!) treenikaveri. Voi olla varma, ettei toistot todellakaan jää puoliväliin vaan kaikki tehdään (puhtaasti) loppuun asti. Lopussa saa huijata muttei lintsata! Otettiin nyt tavoitteeksi, että päästäisiin yhdessä treenaamaan kerran viikossa. En pistä vastaan.
Maanantaina pääsin toista viikkoa putkeen intervallisteppiin. Tajusin jälkeenpäin, että kyseessä taisi olla intervallistep-vuosipäiväni! Muistan pari vuotta sitten tuijotelleeni Unisportin joululukkariani ja ähisseeni, ettei samalle päivälle ollut mitään kivaa tuntia. "Meen varmaan tonne steppiin sitten, tuleekohan edes kuuma." Jep. Kyllä tuli. Ja jäin koukkuun ikuisuudeksi! Myönnän myös olevani tässä suhteessa niitä vähän vajavaisia ihmisiä, jotka ovat kiintyneet tietyn ohjaajan tuntiin. Olen käynyt muiden ohjaajien intervallistepeissä, mutta ne eivät sytytä yhtä paljon. Enkä tiedä, osaisinko käydä tämän ohjaajan muilla tunneilla. Steppi on henkireikäni ja se paikka, jossa teen aina täysillä (osaksi myös siksi, että tiedän kyllä sakkokierroksien rapisevan, jos lintsaa). Viime aikoina on tehnyt aika kipeää, kun en ole päässyt perinteiseen maanantaisteppiin. Tähänkin on totuttava, sillä vuoden alusta tuntini siirtyvät maanantaille. Onneksi intervallistep on niin suosittu, että se pyörii useana eri päivänä!
Vaikka rakastankin ohjaamista, oma treeni on kuitenkin täysin asia erikseen. Aina välillä toivon, että olisi enemmän ohjattavia tunteja mutta toisaalta olen tosi onnellinen, että aikaa riittää omalle harrastamisellekin. Töihin on myös aina pakko mennä, vaikkei huvittaisi ja ne tunnit on pidettävä, jotka on sovittu. Oman treenaamisen parhaita puolia on se, että voi itse valita mitä tekee. Jos puntti ei maistu niin voi suunnata vaikka lenkkipolulle.
Huomenna suuntaan heti aamusta kahvakuula-tunnille. Koska itse niin haluan :)
P.s. Olen jo aikaisemminkin hehkuttanut Jillian Michaelsia. Mitä enemmän tuijotan Suurinta Pudottajaa ja nykyään myös Lääkärit-ohjelmaa (joo, tiedän katselevani todellista laatuviihdettä!), Jillianin hahmo tuntuu koko ajan vain kiinnostavammalta. Olenkin nyt pohtinut, josko hän olisi paremmankin tuttavuuden arvoinen. Siksi joulupukin lahjalistaltani saattaakin löytyä seuraava kirja:
 |
| Kuva. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti