Pumppiviikko.

Niinpä se viime viikkokin meni oikeastaan pumppaillessa.

Ma Bodypump
Ti   lepo
Ke  lepo
To  Kiinteytys
Pe  Bodypump
La  Bodypump x2
Su  lepo

Tiistaina suunnittelin lenkillelähtöä mutta hikoilinkin sitten munkkeja paistaessa. Kroppa selvästi kaipaa monipuolista treeniä erityisesti tällaisina viikkoina, kun treeni on noin pumppipainottunutta. Toisaalta tälle viikolle onkin sitten vaikka minkälaista jytkytystä tarjolla.

Kävin tänään ohjaamassa  pitkästä aikaa keppijumpan. Yllättävän paljon hyötyä näistä lyhyistä fysioterapian opinnoista onkin! Verrattuna aikaisempaan keppis-ohjelmaani (joka on jostakin viime vuoden lopulta), pystyin nyt suunnittelemaan tunnin, jossa hartiajumppa oli pääosassa. Näen itse asian niin, että keppijumpan pääpointti ei ole jumppaaminen itsessään (siis se, tuleeko hiki ja poltteleeko lihaksissa) vaan se, että vetreytetään niska-hartia-seutua sekä selkää. Liikkuvan osuuden suunnittelin todella yksinkertaisten liikkeiden varaan, jossa pääpaino oli käsiliikkeillä: paljon kiertoja, heilautuksia ja kurotuksia. Ihan lopussa oli mahdollisuus nostaa sykettä parin minuutin ajan, jos niin halusi. Lihaskunto-osuudessa pääpaino oli niska-hartia-seudun lihasten vahvistaminen ja osassa liikkeistä käytettiin käsipainoja. Mielestäni kuitenkin kun kyse on lihasten vetreyttämisestä, painojen tulee olla pienet (ohjeistin max. 3 kg). Lisäksi teetin kahteen otteeseen kyykkyjä ja loppuun tehtiin vielä vatsalihaksille toistoja. Venyttelyssä keskityttiin hartioiden ja selän rentoutumiseen.

Olin jotenkin erityisen tyytyväinen tunnin sisältöön. Myönnän, että ohjaaminen ei ollut ehkä sitä kaikkein tykeintä kamaa, mutta keskityinkin enemmän siihen, että annoin enemmän tekniikkaohjeita. Olin myös tyytyväinen, että pystyin kertomaan asiakkaille siitä, mitä hyviä vaikutuksia liikkeiden tekemisellä on ja mihin liike vaikuttaa. Harmi vain, vaikka pyysin asiakkaita rohkeasti antamaan palautetta tunnista, tällä kertaa sitä ei tullut.

Huomenna onkin pitkästä aikaa intervallistep-ohjaus. Olen suunnitellut (ja harjotellutkin) uutta ohjelmaa mutta päätän huomenna, mennäänkö sittenkin vanhalla (jota tosin en ole pitänyt kuin muutaman kerran). Kuten olen jo aiemmin todennut, minun täytyy olla aina supervarma osaamisestani, jotta otan uuden ohjelman käyttöön. Tällä hetkellä uuden ohjelman aloittaminen kuumottaisi ihan erityisen paljon, sillä olen mielestäni onnistunut rakentamaan aika hyvän yhdistelmän liikkuvista osista ja lihaskunto-osuuksista niin, että jossain kohtaa lihaskuntoliikkeissä syke saattaa nousta hyvinkin korkealle ja liikkuva osa toimii ikään kuin palautteluna. Joskus on hyvä laittaa pakka sekaisin ja kokeilla jotain uutta ;)

The Flue.

Niinpä niin.
Torstain body-tunti ei ollut mikään paras mahdollinen ratkaisu, sillä perjantaiaamuna tuntui kuin olisin niellyt raastinraudan. Ei auttanut muuta kuin siirtää Gospelbicin aloitusta viikolla ja laittaa lauantain tunti hakuun. Sunnuntaina elättelin vielä toiveita sählypeleistä mutta koiran kanssa kävellessäkin tuntui ahdistavan henkeä joten pakko oli jättää pelailutkin väliin. Kilttinä tyttönä istuin sohvalla, neuloin sukkaa (sekä söin vähän jäätelöä) ja olin vahvasti sitä mieltä, että jos ei tällainen totaalikieltäyminen liikunnasta auta tähän tautiin niin johan nyt on kumma.

Eilen aamulla lähdin reippaana yhdeksän aikaan kuvaamaan kaverin Bodycombat-lisenssivideota aikeena vähän myös testailla, löytyykö kropasta puhtia illan omille tunneille. Eipä löytynyt. Tein kaikki liikkeet todella kevyesti, jättäen esimerikiksi hyppypotkut kokonaan pois (no okei, kiaaaaah-huudoissa taisin vähän innostua...) mutta puolessa välissä oli pakko luovuttaa ja siirtyä pukukopin puolelle. Kiitos vaan tästä määrittelemättömästä hengitystieinfektiosta, joudun jättämään vielä huomennakin intervallistepin väliin.

Näköjään on turha leveillä, etten koskaan sairastu. Viimeisen puolen vuoden aikana olen ollut poikkeuksellisen usein flunssainen. Olen pohtinut, johtuvatko pitittyneet flunssani siitä, etten malta pysyä poissa jumppasalista vaan lähden ohjaamaan, vaikka nenä vähän vuotaisikin. Tämän logiikan mukaan tällä hetkellä minun pitäisi olla jo terve, sellaista pakkolepoa on viime päivät vietetty mutta pöpö sen kun jatkaa voittokulkuaan. Viime aikoina on ollut paljon puhetta sydänlihastulehduksesta, enkä tosin halua ottaa riskiä että sellaisen saisin. R:n sanoin "lepään mieluummin kolme päivää vai kolme kuukautta". Sydänlihastulehdus vielä on nimenomaan liikunnallisten ihmisten tauti, kun ei malteta levätä tarpeeksi. Itselläni tosi harvoin nousee kuume (kopkop) mutta hyvä sääntö on se, että vähintään yhtä monta päivää pois salilta kuin on ollut kuumeessa tai taudissa.  Omalla kohdallani tuo tarkottaisi siis liikuntakieltoa vielä ainakin tämän viikon loppuun. Horror!

Kyllähän minä ainakin omasta mielestäni tiedän, mitä kroppani tarvitsee. Olen ollut sitä mieltä, että kyllähän jumppaamaankin voi mennä, jos kroppa sen vain kestää. Olen myös ajatellut, että hyväkuntoisena kehoni kestää kovempaa rasitusta kipeänäkin. Mutta eivät asiat ole ihan niin yksiselitteisiä. Pystyn kyllä suhteellisen kovaankin suoritukseen kipeänä, tauti ehkä nappaa sen korkeimman piikin suorituksesta pois mutta esimerkiksi sydämelle rasitus on yhtä kova kuin kenelle tahansa.

Ohjaajamaailmassa sairastaminen on vain usein hankalaa. Monella salilla olet itse vastuussa sijaisten hankkimisesta ja joissain paikoissa sairaskorvausta ei välttämättä makseta. Myönnän itsekin eilen vähän murisseeni siitä, että jouduin lähtemään terveyskeskukseen saadakseni todistuksen flunssasta. Onneksi itselläni on se hyvä tilanne, että sairaspäivärahat maksetaan kuitenkin. Jossain tilanteessa saattaa siis yksinkertaisesti päästä helpommalla, että puolikuntoisena menee pitämään tunnin. Ehkä jumppaopejenkin oikeudet tässä asiassa paranevat ajan myötä, kyseessä kuitenkin on melko uusi ala. En edes tiedä onko meillä minkäänlaista työehtosopimusta :D Haluan ainakin itse olla ajamassa asioita siihen suuntaan, ettei kipeänä tarvitse kenenkään lähteä ohjaamaan. Kärjistettynä kyse on loppupeleissä jopa ohjaajan hengestä!

Tulipas vähän paasausta. Ei tässä auta muu kuin potea tauti loppuun. Onneksi olen sen verran terve että pääsen kouluun vähän sosiaalistumaan. Sain myös Anskulta haasteen, johon vastaan piakkoin! :)

Omia treenejä.

Tällä viikolla olen onnekseni saanut keskittyä asiaan, johon ei hyvin pitkään aikaan ole ollut aikaa: omaan treenamiseen. Ohjatessa tulee hikoiltua useamman kerran viikossa, mutta harvassa ovat ne kerrat, kun pääsee itse sinne salin toiselle puolelle.

Lauantaina lähdettiin R:n kanssa tekemään yhteistä punttia. Usein kyllä lähdetään salille samaan aikaan (ja samaan paikkaan) mutta molemmat tekee sitten omia juttujaan, itselläni punttitreeni on keskittynyt oikeastaan kesästä lähtien Bodypumpin ympärille, joko tekniikan tai koreografian harjoitteluun. Usein myös treenailen jumppien lihaskunto-ohjelmat salilla. Mutta on minulla jonkinlainen oikeakin punttitausta, oikeastaan R:n ansiosta. R nimittäin sai minut silloin muutama vuosi takaperin innostumaan salitreenistä ihan kunnolla ja jossain vaiheessa treenailuni koostui lenkistä ja puntista. Olin jo melkein unohtanut, miten parasta peruspunttitreeni onkaan! Tehtiin oikeastaan koko kropan treeni reilussa tunnissa. Tykkään tehdä punttia vapailla painoilla ja välttelen kaikkia laitteita viimeiseen asti. En oikeastaan edes tiedä mistä se johtuu! Ehkä siitä, että kuntosali oli itselleni aluksi pelottava paikka, kun en uskaltanut lähteä kokeilemaan laitteita siinä pelossa, että joku iso körmy tulee neuvomaan. Niinpä tyytyväisenä nostelin käsipainoja aina jossain omassa nurkassa. R:n astuttua kuvioihin tuli tähän(kin) iso muutos. Selkään lätkäistiin tanko ja käskettiin kyykätä. Siitä se sitten lähti. R on ihan mahtava (ja ärsyttävä!) treenikaveri. Voi olla varma, ettei toistot todellakaan jää puoliväliin vaan kaikki tehdään (puhtaasti) loppuun asti. Lopussa saa huijata muttei lintsata! Otettiin nyt tavoitteeksi, että päästäisiin yhdessä treenaamaan kerran viikossa. En pistä vastaan.

Maanantaina pääsin toista viikkoa putkeen intervallisteppiin. Tajusin jälkeenpäin, että kyseessä taisi olla intervallistep-vuosipäiväni! Muistan pari vuotta sitten tuijotelleeni Unisportin joululukkariani ja ähisseeni, ettei samalle päivälle ollut mitään kivaa tuntia. "Meen varmaan tonne steppiin sitten, tuleekohan edes kuuma." Jep. Kyllä tuli. Ja jäin koukkuun ikuisuudeksi! Myönnän myös olevani tässä suhteessa niitä vähän vajavaisia ihmisiä, jotka ovat kiintyneet tietyn ohjaajan tuntiin. Olen käynyt muiden ohjaajien intervallistepeissä, mutta ne eivät sytytä yhtä paljon. Enkä tiedä, osaisinko käydä tämän ohjaajan muilla tunneilla. Steppi on henkireikäni ja se paikka, jossa teen aina täysillä (osaksi myös siksi, että tiedän kyllä sakkokierroksien rapisevan, jos lintsaa). Viime aikoina on tehnyt aika kipeää, kun en ole päässyt perinteiseen maanantaisteppiin. Tähänkin on totuttava, sillä vuoden alusta tuntini siirtyvät maanantaille. Onneksi intervallistep on niin suosittu, että se pyörii useana eri päivänä!

Vaikka rakastankin ohjaamista, oma treeni on kuitenkin täysin asia erikseen. Aina välillä toivon, että olisi enemmän ohjattavia tunteja mutta toisaalta olen tosi onnellinen, että aikaa riittää omalle harrastamisellekin. Töihin on myös aina pakko mennä, vaikkei huvittaisi ja ne tunnit on pidettävä, jotka on sovittu. Oman treenaamisen parhaita puolia on se, että voi itse valita mitä tekee. Jos puntti ei maistu niin voi suunnata vaikka lenkkipolulle.

Huomenna suuntaan heti aamusta kahvakuula-tunnille. Koska itse niin haluan :)

P.s. Olen jo aikaisemminkin hehkuttanut Jillian Michaelsia. Mitä enemmän tuijotan Suurinta Pudottajaa ja nykyään myös Lääkärit-ohjelmaa (joo, tiedän katselevani todellista laatuviihdettä!), Jillianin hahmo tuntuu koko ajan vain kiinnostavammalta. Olenkin nyt pohtinut, josko hän olisi paremmankin tuttavuuden arvoinen. Siksi joulupukin lahjalistaltani saattaakin löytyä seuraava kirja:

Kuva.