One tribe!

Mitä odotuksia itselläni ikinä olikaan Super Saturdayta kohtaan ne kaikki ylittyivät ainakin satakertaisesti! Osallistuin lauantaina kaikille suunnittelemilleni tunneille ja olisi niin paljon kerrottavaa enkä oikein tiedä mistä aloittaa! :)

Olin lauantaina Globenilla jo puoli kymmenen aikaan jolloin edellinen pumppitunti oli jo täydessä vauhdissa. Päivän ensimmäiseen pumppiin olisi voinut osallistua kisaamaan siitä, kuka on vahvin Bodypump-ohjaaja (ei ehkä ihan olisi omat rahkeet riittänyt...), mutta myös normaalit pumppaajat pääsivät osallistumaan tunnille. Jäin katselemaan Annexet-hallin reunalle tunnin kulkua ja yhtäkkiä yksi pumppaajista kysyi, haluaisinko hänen paikkansa koska halusi itse lähteä ottamaan valokuvia (?!).  Niinpä minut imaistiin mukaan treeniin jo edellisen tunnin askelkyykky-biisin kohdalla ja sain kokea nuo hapotukset kahteen otteeseen saman päivän aikana. Olin kerran aikaisemmin jatkarissa siis tehnyt tämän ohjelman eivätkä nuo askelkyykyt tosiaan olleet yhtään sen kevyemmät vieläkään! Pääsin myös nauttimaan Glenin ohjaamistaidoista, sillä hän ohjasi tuota ensimmäistä pumppia. Toisella tunnilla oli mukana ohjaamassa Susanna Varsanpää, joka myös piti oman peruskoulutukseni viime kesänä. Huikeaa nähdä suomalaisedustusta lavalla tuhansien pumppaajien edessä ja vielä huikeampaa kun kaikki muutkin ohjaajat osaavat hommansa ja yhdessä luovat tunnille todellisen fitness magicin.

Olin aivan haltioissani tunnin jälkeen! Juuri tällaista fiilistä rakastan Les Mills- ja Bodypump-tunneilla! Kun ohjaaja saa jokaisen osallistujan ylittämään itsensä, kun tuntuu siltä että kaikki tuhat (riittääkö edes?!) pumppaajaa tekevät yhdessä ja että jokainen vieruskaverin tekemä kyykky saa itsensäkin kyykkäämään enemmän. Tätä haluaisin itsekin tuoda tunneilleni, sitä tunnetta kun antaa itsestään kaikkensa ja saa sen avulla myös kaverin tekemään enemmän.

Pumpin jälkeen alkoi Bodystep, jota olin odottanut paljon koska en ollut aikaisemmin tunnilla käynyt. Rehellisesti sanottuna tunti oli vähän pettymys, vaikka ohjaajat osasivat tälläkin kertaa hommansa ja olivat todella energisiä ja kannustavia. Ehkä olen tottunut vähän haastavampiin koreografioihin intervallistepissä mutta tunti tuntui melko tylsältä. Äänentoistossa tuntui olevan myös jotain vikaa, sillä musiikista ei kuulunut juuri mitään muuta kuin pelkkä taustajumputus.

Bodystepistä juoksin suoraan hakemaan lounasta ja Hovet-halliin, jossa alkoi Sh´bam. Kuten olen jo aikaisemminkin todennut, olen Kanki Kaikkosen jälkeen ehkä surkein tanssija koko Suomessa mutta Sh´bamista olen vähän innostunut (kiitos ystäväni Iinan, joka on ihanalla ohjaustyylillään saanut jopa minut uskomaan omiin tanssitaitoihin). En olisi koskaan uskonut sanovani tätä, mutta bämi oli pumpin ohella päivän kohokohta! Ohjaajana Rachael oli ilmiömäinen ja sai todella koko muun ohjaajaporukan kanssa aikaiseksi tuhannen ihmisen bileet! Jossain kohtaa tuntui niin hyvältä antaa vain musiikin viedä eteenpäin että melkein silmäkulmakin kostui. Tunsin päässeeni todellakin Sh´bamin ytimeen come as you are, leave as a star.

Bämin jälkeen päivä jatkui Bodycombatilla. Halliin virtasi varmaan saman verran lisää porukkaa kuin siellä jo valmiiksi oli ja kun tunti alkoi, huomasin todella valinneeni täysin väärän paikan kaikkien ihmisten keskellä. Kun kävin ottamassa huikan vettä (ja olin jo puoliksi päättänyt lähteä kesken pois) hallin reunalla löysin itselleni kuitenkin paljon paremman taistelunurkkauksen ja sain riehua lopputunnin vahingoittamatta (tai vahingoittumatta) toisia kanssataistelijoita. Jälleen kerran, uskomaton, huikea energiapläjäys ohjaajilta!

Päivän viimeinen tunti oli osaltani Grit Cardio, joka oli myös uusi tuttavuus. Toisena ohjaajana oli ihana Jarno Tynkkynen, jonka energiasta olen aiemmin päässyt nauttimaan funktionaalisen harjoittelun koulutuksessa pari vuotta sitten. Jarno teki minuun lähteämättömän vaikutuksen tuolloin ja olin jo odottanut, milloin pääsen hänen tunnilleen seuraavan kerran. Grit Cardio on siis HIIT-tunti, joka koostuu lyhyistä intervalliosuuksista ja ajattelin saavani myös inspiraatiota omalle HIIT-tunnilleni. Kroppa oli jo tunnin alkaessa aivan loppu mutta sain kuin sainkin puristettua itsestäni vielä viimeiset voimat hyppypunnerruksiin ja askelkyykkyhyppyihin. Kun vihdoin viimein sain lysähtää hallin lattialle en voinut olla muuta kuin täydellisen onnellinen täydellisestä treenipäivästä.

Väsynyt mutta onnellinen.

Iltapala jäi loppujen lopuksi syömättä...

Kylkäisiä :)

Vielä pitää mainita, kuinka positiivisesti olin yllättynyt siitä, miten hyvin järjestelyt paikan päällä toimivat. Etukäteen vähän pelkäsin, minkälainen kaaos syntyy kun tuhansia ihmisiä laitetaan jumppaamaan samaan halliin mutta kaikki pelko oli turhaa. Suurin syy tähän on se, kuinka huomaavaisesti ihmiset kohtelivat toisiaan, en kokenut kertaakaan ryysimistä, tönimistä tai muuta inhottavaa jota tämän kokoluokan tapahtumassa voisi todella luulla tapahtuvan. Porukka varmasti vain on niin samanlaisesti suuntautunutta ja kaikki haluavat mahdollisimman hyvän treenikokemuksen, ettei omaan napaan tuijottamisesta ole kuin haittaa.

Hotellille päästyäni olin aivan rättipoikki enkä jaksanut lähteä päivällisellekään kuin kulman takana sijaitsevaan italialaiseen. Onneksi matkaseurana toiminut mieheni oli tyytyväinen kun sain surffailla netissä ja rouva kuorsasi vieressä kunnes puoli kymmeneltä suostui kömpimään virallisesti peiton alle yöunille ;)

Basic instinct.

Unisport järjesti eilen koulutuksen Intervalli´30 ja Voima´30-tunneista. Pysähtymättä tällä kertaa kovin pitkäksi aikaa tuntien varsinaisiin sisältöihin, haluan jakaa muutaman ajatuksen ohjaajan intuitiosta, josta puhuimme Intervalli´30-tunnin jälkeen.

Intervalli´30 on HIIT (High Intensity Interval Training)-tunti, jossa ohjaajan rooli poikkeaa melko paljon tavallisesta jumppaohjaajan roolista. Ohjaaja on tunnilla pikemminkin valmentajan asemassa, kannustamassa ja tsemppaamassa asiakkaita maksimisuoritukseen. Kouluttajamme oli erityisen hyvä esimerkki ohjaajasta valmentajana: hän sai jokaisen ylittämään itsensä ja onnistui luomaan sellaisen ryhmähengen ja tunnelman, jossa tunsi olevansa samassa tiimissä muiden treenaajien kanssa. Pienillä eleillä palautusten aikana kannustettiin kaveria ja vaikka ohjaaja ei itse tehnyt käytännössä muuta kuin piti huolen ajasta ja karjui pää punaisena, hän teki sen jotenkin ihmeellisellä tavalla niin, että halusin antaa itsestäni enemmän. Halusin tehdä sataprosenttisen suorituksen ja vielä sen jälkeen lisää.

Viimeisen sykeosuuden aikana kuulin, kuinka kouluttajamme huusi "Te ootte aivan mielettömiä! Mä rakastan teitä!". Purku-osuudessa keskustelimme tästä ja hän sanoi, ettei enää pysty ymmärtämään, miten vielä hetki sitten hän käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Hän kertoi kaiken sen riehumisen ja huutamisen tulleen suoraan sydämestä, juuri sillä hetkellä, juuri siinä muodossa kuin me sen kuulimme. Kouluttajamme sanoi olevansa intuitiivinen ohjaaja, niin ettei kovinkaan tarkkaan suunnittele ennen tuntia, mitä siellä tulee tapahtumaan (nyt ei siis puhuta tunnin sisällöstä). Hän astelee sisälle saliin, unohtaa kaiken muun mitä sen ulkopuolella on ja alkaa ohjata. Ja sitten tapahtuu tällaisia asioita.

Tämä on asian ydin minulle. Tottakai suunnittelen tuntisisällön etukäteen. Mutta en kykene suunnittelemaan tuntia niin, että laskisin etukäteen esimerkiksi toistomäärän jokaista liikettä kohti. Intervalli-tunneille olen kyllä suunnitellut liikkeet etukäteen, mutta päivä ja asiakkaat määräävät sen, kuinka monta jännehyppyä silloin juuri tehdään. Tai sitten tehdään jotain muuta. Kuuntelen aina juuri sitä hetkeä. En myöskään suunnittele etukäteen mitä aion sanoa, vaan se tapahtuu siinä hetkessä. Joskus olen enemmän hiljaa. Joskus huudan kuin hullu. 

(Ja nyt en tarkoita että kaikilla pitäisi olla näin. Varsinkin aloittaessa ohjaamista on hyvä suunnitella melko tarkkaankin etukäteen mitä sanoo ja tekee. Monille se toimii paremmin kuin hyvin!)

Esimerkki viime keväältä. Olin menossa pitämään intervalli-keskivartalo-tuntia ja työmatkan aikana tunnin musiikit alkoi tympimään. Tuli pakottava tarve vaihtaa kaikki tunnin biisit. Niinpä kokosin uuden soittolistan ja muistan vielä sanoneeni tunnin alussa, että vaihdoinpa sitten ex tempore kaiken. Ja tunnista tuli yksi huikeimmista pitämistäni. Usein kun jännittää, ajattelen tuota tuntia, vaihdan muutaman sanan Isän kanssa ja lähden tekemään sen mitä pitää. Ja silloin onnistun. Mitä vähemmän mietin, mitä enemmän tunnen sydämessä ja annan sen näkyä, sen parempi.