You´ll always have my heart.

Jatkan vielä vähän viikonlopusta ja sunnuntain tunnelmista. Sunnuntaina osallistuin siis Bodypump 89-videon kuvauksiin. Mahdollisuus olisi ollut osallistua vaikka kuinka moneen muuhunkin kuvaukseen ja vaikka lauantaina sitä vielä harkitsinkin, kroppa ei olisi kyllä jaksanut enempää. Vaikka himmailin painojen kanssa, nautin sitäkin enemmän tunnelmasta jonka täpötäysi Globen-halli ja lajille omistautuneet pumppaajat saivat aikaan.

Hehe, kuvien ottaminenhan oli kielletty ;)

Mitäpä osaisin sanoa keväällä lanseerattavasta ohjelmasta? Absolutely stunning! Tuntuu siltä, että Bodypump kehittyy koko ajan (tätähän on ollut ilmassa jo pidemmän aikaa) eikä loppua näy. Ohjelma ohjelmalta mennään haastavampaan suuntaan mutta se on ehdottomasti vain hyvästä. Kun vielä pari vuotta sitten tuntui siltä, että mennään koreografia edellä, nyt suunta on todella muuttunut. Tykkään erityisesti siitä, että keskitytään isojen lihasten ja lihasryhmien treenaamiseen, tehdään kunnon painoilla ja intensiivisesti. Sen lisäksi 89:ssä on musiikit täysin kohdillaan. En jaksaisi odottaa kevääseen mutta onneksi on numero 88 vielä välissä, josta varmasti löytyy omat haasteensa.

Sunnuntain yksi puhuttelevimmista jutuista oli se, kun itse Philip Mills nousi lavalle ja halusi osoittaa kiitoksen erityisesti Les Mills-ohjaajille videon muodossa. Video pyöri hallissa jo lauantaina mutta nyt siihen kuvattiin vielä loppuun tuhannet pumppaajat hurraamassa ja taputtamassa. Videolla kiitettiin monista sellaisista asioista, jotka ainakin omaan sydämeeni kolahtivat. Tuntui hyvältä saada kiitosta, vaikka tätä työtä teenkin puhtaasti rakkaudesta lajiin. Videolla kiitettiin esimerkiksi siitä, että ohjaajat laittavat usein muiden treenin oman treeninsä edelle, ovat paikalla paljon ennen muita, uskovat sinuun silloin kuin et ehkä itse usko. So true. Mutta juuri näiden asioiden takia rakastan tätä työtä niin paljon. Voin antaa muille enemmän, voin saada ihmiset ylittämään itsensä, voin saada ihmiset tuntemaan itsensä onnellisiksi ja ennen kaikkea voin saada ihmiset rakastamaan itseään enemmän juuri sellaisina kuin ovat. 

Ja sitten, miten ihanaa oli palata tällaisen viikonlopun jälkeen Viikin pieneen jumppasaliin! Totuus on kuitenkin se, että fitness magic ei tapahdu ainoastaan isoilla, huippuhienoilla saleilla uusimpien välineiden saattelemana vaan myös täällä Helsinkiläisen koulun liikuntasalissa, vanhoilla pumppitangoilla ja tavallisten asiakkaiden keskellä, jotka ovat tulleet paikalle tänäkin maanantai-iltana. Ja se jos mikä on huikeaa! Se, että riippumatta maasta, kellonajasta, välineistä, ulkonäöstä tai mistä muusta syystä tahansa, fitness magic voi saavuttaa ihan jokaisen. Niin saavutettiin tälläkin viikolla, ihanien viikkiläisten kanssa <3 Maanantain pumppi on tämän vuoden aikana muodostunut itselleni jotenkin erityisen rakkaaksi tunniksi ja aina kun nappaan laukun matkaan ja nousen bussiin, en melkein jaksa odottaa että pääsen perille. Kyllä kiitos kuuluu myös siis niille pumppaajille, jotka viikosta ja vuodesta toiseen käyvät tunneilla. Koska ilman asiakkaita ei olisi tuntejakaan!

Speaking of which, oma salitreeni odottaa vielä ennen illan Step&Body-tuntia Erällä. 

One tribe!

Mitä odotuksia itselläni ikinä olikaan Super Saturdayta kohtaan ne kaikki ylittyivät ainakin satakertaisesti! Osallistuin lauantaina kaikille suunnittelemilleni tunneille ja olisi niin paljon kerrottavaa enkä oikein tiedä mistä aloittaa! :)

Olin lauantaina Globenilla jo puoli kymmenen aikaan jolloin edellinen pumppitunti oli jo täydessä vauhdissa. Päivän ensimmäiseen pumppiin olisi voinut osallistua kisaamaan siitä, kuka on vahvin Bodypump-ohjaaja (ei ehkä ihan olisi omat rahkeet riittänyt...), mutta myös normaalit pumppaajat pääsivät osallistumaan tunnille. Jäin katselemaan Annexet-hallin reunalle tunnin kulkua ja yhtäkkiä yksi pumppaajista kysyi, haluaisinko hänen paikkansa koska halusi itse lähteä ottamaan valokuvia (?!).  Niinpä minut imaistiin mukaan treeniin jo edellisen tunnin askelkyykky-biisin kohdalla ja sain kokea nuo hapotukset kahteen otteeseen saman päivän aikana. Olin kerran aikaisemmin jatkarissa siis tehnyt tämän ohjelman eivätkä nuo askelkyykyt tosiaan olleet yhtään sen kevyemmät vieläkään! Pääsin myös nauttimaan Glenin ohjaamistaidoista, sillä hän ohjasi tuota ensimmäistä pumppia. Toisella tunnilla oli mukana ohjaamassa Susanna Varsanpää, joka myös piti oman peruskoulutukseni viime kesänä. Huikeaa nähdä suomalaisedustusta lavalla tuhansien pumppaajien edessä ja vielä huikeampaa kun kaikki muutkin ohjaajat osaavat hommansa ja yhdessä luovat tunnille todellisen fitness magicin.

Olin aivan haltioissani tunnin jälkeen! Juuri tällaista fiilistä rakastan Les Mills- ja Bodypump-tunneilla! Kun ohjaaja saa jokaisen osallistujan ylittämään itsensä, kun tuntuu siltä että kaikki tuhat (riittääkö edes?!) pumppaajaa tekevät yhdessä ja että jokainen vieruskaverin tekemä kyykky saa itsensäkin kyykkäämään enemmän. Tätä haluaisin itsekin tuoda tunneilleni, sitä tunnetta kun antaa itsestään kaikkensa ja saa sen avulla myös kaverin tekemään enemmän.

Pumpin jälkeen alkoi Bodystep, jota olin odottanut paljon koska en ollut aikaisemmin tunnilla käynyt. Rehellisesti sanottuna tunti oli vähän pettymys, vaikka ohjaajat osasivat tälläkin kertaa hommansa ja olivat todella energisiä ja kannustavia. Ehkä olen tottunut vähän haastavampiin koreografioihin intervallistepissä mutta tunti tuntui melko tylsältä. Äänentoistossa tuntui olevan myös jotain vikaa, sillä musiikista ei kuulunut juuri mitään muuta kuin pelkkä taustajumputus.

Bodystepistä juoksin suoraan hakemaan lounasta ja Hovet-halliin, jossa alkoi Sh´bam. Kuten olen jo aikaisemminkin todennut, olen Kanki Kaikkosen jälkeen ehkä surkein tanssija koko Suomessa mutta Sh´bamista olen vähän innostunut (kiitos ystäväni Iinan, joka on ihanalla ohjaustyylillään saanut jopa minut uskomaan omiin tanssitaitoihin). En olisi koskaan uskonut sanovani tätä, mutta bämi oli pumpin ohella päivän kohokohta! Ohjaajana Rachael oli ilmiömäinen ja sai todella koko muun ohjaajaporukan kanssa aikaiseksi tuhannen ihmisen bileet! Jossain kohtaa tuntui niin hyvältä antaa vain musiikin viedä eteenpäin että melkein silmäkulmakin kostui. Tunsin päässeeni todellakin Sh´bamin ytimeen come as you are, leave as a star.

Bämin jälkeen päivä jatkui Bodycombatilla. Halliin virtasi varmaan saman verran lisää porukkaa kuin siellä jo valmiiksi oli ja kun tunti alkoi, huomasin todella valinneeni täysin väärän paikan kaikkien ihmisten keskellä. Kun kävin ottamassa huikan vettä (ja olin jo puoliksi päättänyt lähteä kesken pois) hallin reunalla löysin itselleni kuitenkin paljon paremman taistelunurkkauksen ja sain riehua lopputunnin vahingoittamatta (tai vahingoittumatta) toisia kanssataistelijoita. Jälleen kerran, uskomaton, huikea energiapläjäys ohjaajilta!

Päivän viimeinen tunti oli osaltani Grit Cardio, joka oli myös uusi tuttavuus. Toisena ohjaajana oli ihana Jarno Tynkkynen, jonka energiasta olen aiemmin päässyt nauttimaan funktionaalisen harjoittelun koulutuksessa pari vuotta sitten. Jarno teki minuun lähteämättömän vaikutuksen tuolloin ja olin jo odottanut, milloin pääsen hänen tunnilleen seuraavan kerran. Grit Cardio on siis HIIT-tunti, joka koostuu lyhyistä intervalliosuuksista ja ajattelin saavani myös inspiraatiota omalle HIIT-tunnilleni. Kroppa oli jo tunnin alkaessa aivan loppu mutta sain kuin sainkin puristettua itsestäni vielä viimeiset voimat hyppypunnerruksiin ja askelkyykkyhyppyihin. Kun vihdoin viimein sain lysähtää hallin lattialle en voinut olla muuta kuin täydellisen onnellinen täydellisestä treenipäivästä.

Väsynyt mutta onnellinen.

Iltapala jäi loppujen lopuksi syömättä...

Kylkäisiä :)

Vielä pitää mainita, kuinka positiivisesti olin yllättynyt siitä, miten hyvin järjestelyt paikan päällä toimivat. Etukäteen vähän pelkäsin, minkälainen kaaos syntyy kun tuhansia ihmisiä laitetaan jumppaamaan samaan halliin mutta kaikki pelko oli turhaa. Suurin syy tähän on se, kuinka huomaavaisesti ihmiset kohtelivat toisiaan, en kokenut kertaakaan ryysimistä, tönimistä tai muuta inhottavaa jota tämän kokoluokan tapahtumassa voisi todella luulla tapahtuvan. Porukka varmasti vain on niin samanlaisesti suuntautunutta ja kaikki haluavat mahdollisimman hyvän treenikokemuksen, ettei omaan napaan tuijottamisesta ole kuin haittaa.

Hotellille päästyäni olin aivan rättipoikki enkä jaksanut lähteä päivällisellekään kuin kulman takana sijaitsevaan italialaiseen. Onneksi matkaseurana toiminut mieheni oli tyytyväinen kun sain surffailla netissä ja rouva kuorsasi vieressä kunnes puoli kymmeneltä suostui kömpimään virallisesti peiton alle yöunille ;)

Basic instinct.

Unisport järjesti eilen koulutuksen Intervalli´30 ja Voima´30-tunneista. Pysähtymättä tällä kertaa kovin pitkäksi aikaa tuntien varsinaisiin sisältöihin, haluan jakaa muutaman ajatuksen ohjaajan intuitiosta, josta puhuimme Intervalli´30-tunnin jälkeen.

Intervalli´30 on HIIT (High Intensity Interval Training)-tunti, jossa ohjaajan rooli poikkeaa melko paljon tavallisesta jumppaohjaajan roolista. Ohjaaja on tunnilla pikemminkin valmentajan asemassa, kannustamassa ja tsemppaamassa asiakkaita maksimisuoritukseen. Kouluttajamme oli erityisen hyvä esimerkki ohjaajasta valmentajana: hän sai jokaisen ylittämään itsensä ja onnistui luomaan sellaisen ryhmähengen ja tunnelman, jossa tunsi olevansa samassa tiimissä muiden treenaajien kanssa. Pienillä eleillä palautusten aikana kannustettiin kaveria ja vaikka ohjaaja ei itse tehnyt käytännössä muuta kuin piti huolen ajasta ja karjui pää punaisena, hän teki sen jotenkin ihmeellisellä tavalla niin, että halusin antaa itsestäni enemmän. Halusin tehdä sataprosenttisen suorituksen ja vielä sen jälkeen lisää.

Viimeisen sykeosuuden aikana kuulin, kuinka kouluttajamme huusi "Te ootte aivan mielettömiä! Mä rakastan teitä!". Purku-osuudessa keskustelimme tästä ja hän sanoi, ettei enää pysty ymmärtämään, miten vielä hetki sitten hän käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Hän kertoi kaiken sen riehumisen ja huutamisen tulleen suoraan sydämestä, juuri sillä hetkellä, juuri siinä muodossa kuin me sen kuulimme. Kouluttajamme sanoi olevansa intuitiivinen ohjaaja, niin ettei kovinkaan tarkkaan suunnittele ennen tuntia, mitä siellä tulee tapahtumaan (nyt ei siis puhuta tunnin sisällöstä). Hän astelee sisälle saliin, unohtaa kaiken muun mitä sen ulkopuolella on ja alkaa ohjata. Ja sitten tapahtuu tällaisia asioita.

Tämä on asian ydin minulle. Tottakai suunnittelen tuntisisällön etukäteen. Mutta en kykene suunnittelemaan tuntia niin, että laskisin etukäteen esimerkiksi toistomäärän jokaista liikettä kohti. Intervalli-tunneille olen kyllä suunnitellut liikkeet etukäteen, mutta päivä ja asiakkaat määräävät sen, kuinka monta jännehyppyä silloin juuri tehdään. Tai sitten tehdään jotain muuta. Kuuntelen aina juuri sitä hetkeä. En myöskään suunnittele etukäteen mitä aion sanoa, vaan se tapahtuu siinä hetkessä. Joskus olen enemmän hiljaa. Joskus huudan kuin hullu. 

(Ja nyt en tarkoita että kaikilla pitäisi olla näin. Varsinkin aloittaessa ohjaamista on hyvä suunnitella melko tarkkaankin etukäteen mitä sanoo ja tekee. Monille se toimii paremmin kuin hyvin!)

Esimerkki viime keväältä. Olin menossa pitämään intervalli-keskivartalo-tuntia ja työmatkan aikana tunnin musiikit alkoi tympimään. Tuli pakottava tarve vaihtaa kaikki tunnin biisit. Niinpä kokosin uuden soittolistan ja muistan vielä sanoneeni tunnin alussa, että vaihdoinpa sitten ex tempore kaiken. Ja tunnista tuli yksi huikeimmista pitämistäni. Usein kun jännittää, ajattelen tuota tuntia, vaihdan muutaman sanan Isän kanssa ja lähden tekemään sen mitä pitää. Ja silloin onnistun. Mitä vähemmän mietin, mitä enemmän tunnen sydämessä ja annan sen näkyä, sen parempi. 

Tunnustan väriä.

En tiedä miten selittäisin tämän kaiken.

Viikonloppu vierähti Tampereella seurakuntien jalkapallon SM-kisoissa. Perinteisesti Suomenmestaruudesta on kisattu Savonlinnassa mutta tänä vuonna kilpailu oli erinäisistä siirretty Tampereelle. Jo ihan tästä syystä reissuun lähteminen tuntui erilaiselta kuin aikaisemmin. En ole varma, monennetko kisat olivat omalta osaltani, mutta tänä vuonna siirryin kentän puolelta kentän laidalle.

Savonlinnan reissuissa on aina ollut jotain ihmeellistä. Jotain sellaista, jota ei voi selittää, jos ei itse ole ollut sitä kokemassa. Tampere ei myöskään jäänyt kakkoseksi.

Kyse ei ole vain jalkapallosta. Kyse ei ole vain siitä, että joukko nuoria eri seurakunnista ympäri Suomea viettää viikonlopun yhdessä. Jotain suurempaa on aina ilmassa. Sen voi tuntea kun pysähtyy katselemaan pelejä, katselemaan ihmisiä, pysähtyy vain ja katsoo. Joku kirkas voima koskettaa sydäntä ja täyttää sen lämmöllä ja riemulla.

Christian Unitedissa on tapana kokoontua piiriin ennen pelien alkua ja lausua Herran siunaus. Joka kerta kun lausun tuon siunauksen - oli se missä tahansa - tunnen olevani siinä piirissä, nurmikko jalkojeni alla, yhdessä niiden toisten kanssa, joiden sisällä on sama väri kuin minulla. Itselleni tuo piiri merkitsee kaikkien kristittyjen yhteyttä, sitä etten pyydä siunausta vain itselleni ja siinä minua lähinnä oleville, vaan kaikille ihmisille maailmassa. Tuo piiri on voiman lähteeni, palaan siihen aina uudelleen ja uudelleen. Tuossa piirissä olen ensimmäistä kertaa kokenut Jumalan läsnäolon todella voimakkaana.

Tänä vuonna rukoilimme, että voisimme voittaa turnauksen. Eikä se tuntunut yhtään väärältä. Tuntui oikealta pyytää Jumalalta voittoa. Ja me voitimme! Kahdeksan vuoden jälkeen me todellakin voitimme, ansaitusti ja ehkä vähän ylivoimaisestikin. Joukkueen sisällä tuntui olevan joku erityinen voima, joka ohjasi peliä oikeaan suuntaan, antoi oikeanlaiset ratkaisut, syötöt ja maalit. Uskon sen johtuvan siitä, että emme tehneet asioita itsemme vuoksi, vaan Jumala oli kentällä ja kentän laidalla kanssamme. Pyytäkää, niin teille annetaan.

Viikonlopun voimin lähdin rohkein mielin maanantaihin, joka oli tähän astisen ohjaajanurani rankin: viisi tuntia yhden päivän aikana. Ajattelin, etten voi tehdä muuta kuin rukoilla ja luottaa siihen, että Jumala antaa minulle voiman koko päivään. Ja niin minä ohjasin kaikki tunnit aivan normaalisti, kokematta sen suurempaa rasitusta, kuin jos olisin ohjannut vain yhden tunnin. Illan viimeinen pumppi oli huikea kokemus, jossa näin asiakkaiden antavan kaikkensa, lisäävän painoja ja saavansa energiaa omasta ja muiden ympärilläolijoiden tekemisestä. Ja Pyhästä Hengestä, uskon niin.

Enkä minä ole voinut nyt muuta tehdä moneen päivään kuin kiittää, sillä sama voima on jatkunut ja jatkunut. Tämän aamun intervallibody oli yksi parhaista tunneistani koskaan. Tunsin vain kirkkauden sisälläni ja annoin mennä. Ja tunnin jälkeen sain aivan uskomattomat palautteet myös asiakkailta!

Niin. Jumala on vahvempi kuin yksikään ihminen. Mutta Jumalan avulla ei ole mitään, mitä ei voisi saavuttaa. Ja Jumala on kaikkialla, jopa jumppasalissa! Ei Jumala ole kaukana kenestäkään, vaan lähellä, niin lähellä että sitä on vaikea uskoa. Mikään ei ole niin hyvää kuin Jumalan läsnäolo. Kun sen on kerran kokenut, sitä janoaa lisää. Minä janoan joka päivä. Onneksi se malja on ylitsevuotavainen ja siitä riittää kaikille.

All by myself.

En ole ollenkaan oma itseni.
Voisin viettää päivät yksinäni, oikeastaan puhumatta kenellekään, maaten sohvalla tuijottaen Suurinta Pudottajaa. Ja lähteä illalla taas kerran ohjaamaan.

Taas sanon näin, don´t get me wrong: rakastan ohjaamista! Mitä enemmän tätä työtä teen, sitä enemmän siitä pidän. Mutta se verottaa muutakin kuin fyysistä puolta minusta. Luulen, että olen heinäkuun aikana joutunut saanut antaa itsestäni asiakkaille niin paljon, että sille oli viimein tultava loppu. Ehkä sunnuntain ex tempore- tuntien peruminen viesti jo tästä. En vain jaksa tavata ketään, kun työ on niin yltiösosiaalista.

Ja minähän en ole ollenkaan erakko-luonne! Päinvastoin, nautin siitä että ympärilläni on ihmisiä ja mitä enemmän vain ehdin viettää aikaa ystävieni kanssa, sen parempi. Mitään muuta syytä tälle äkilliselle vetäytymisen tarpeelleni en keksi kuin sen, että olen käyttänyt sosiaalisen varastoni lähes loppuun.

Päivärytmi muokkautuu pitkälti aamutunnin ja iltatuntien mukaan. Siihen väliin jää kyllä rutkasti aikaa, mutta huomaan olevani vain päivä päivältä väsyneempi. Ja niinpä jään kotiin useimmiten. Sitähän jo aikaisemmin kirjoitinkin, tätä kroppa kaipaa juuri nyt. Ruokaa ja lepoa. Mutten haluaisi että se tapahtuu ystävien kustannuksella.

Koti muistuttaa nykyään hyvin paljon pesula- ja kuivausliikettä. Pyykkiteline ei vain riitä kaikille.

Kiinnostaisi tietää, miten HC-jumppaopet todella hoitavat elämänsä tasapainoisesti. Miten 20 ryhmäliikuntatunnin lisäksi jaksaa antaa itsestään vielä läheisilleenkin? On myös ollut melko yllättävää huomata se, että fyysinen puoli ei olekaan se raskain puoli tässä työssä. On haastavaa (mutta myös palkitsevaa!) olla jatkuvasti luova ja ulospäinsuuntautunut. Jumppaohjaamiseen liittyy niin paljon ristiriitaisuuksia. Monet asiat ovat samaan aikaan kuluttavia mutta palkitsevia.

Eilisen intervallistepin energiat siirtyivät tälle päivälle, koska leikkasin sormeen haavan. Stupid is as stupid does. Tuppo kädessä olisi tosin ollut vielä typerämmän näköistä lähteä pomppimaan salin eteen ;) Niinpä tänään pumppaajat saavat todellakin sitä parasta, jota minulla on antaa. Ja viikonloppuna myös ystävät. Onneksi lähelläni on niitä ihmisiä, joiden kanssa voi olla myös ihan hiljaa.

Kalifiksi kalifin paikalle.

Nyt avaudun asiasta, joka ärsyttää aina: suositun tunnin sijaistaminen.

On jo lähtökohtaisesti inhottavaa mennä sijaiseksi ohjaajalle, jonka tietää olevan suosittu. Kanta-asiakkaat äänestävät jaloillaan lähes aina, kun lempparitunnilla onkin sijainen. Vaikka paikalla on onneksi niitä, joille on ihan sama kuka siellä edessä heiluu, monen jumppaajan katseesta näkee ärsytyksen, kun opena ei olekaan se lempi-Pirkko.

Sijaistaessani tällaisia tunteja joudun keräämään 150% enemmän rohkeutta. En voi olla kukaan muu kuin oma itseni (enkä muuta haluaisikaan olla!), mutta asiakkaille pitäisi kuitekin olla se joku muu. Se jonka tunnilla tehdään sitä ja tätä ja se sanoo aina näin ja noin. Ihan sama, vaikka olisin käyttänyt tuhottomasti aikaa tunnin muokkaamiseen ja yrittänyt päätellä, minkälaista asiakaskuntaa tunnilla käy, joillekin se vain ei ole koskaan tarpeeksi. Ei turhia paineita.

Valitettava totuus on, ettei kukaan muu voi olla Pirkko kuin Pirkko itse. Enkä kyllä edes haluaisi yrittää, sillä mikään ei ole idiottimaisempaa, kuin koittaa matkia jotakuta toista ja vielä muiden ihmisten vuoksi. Välillä vain tuntuu siltä, että joistain tunneista on tullut niin rakettitiedettä, ettei niiden pitämistä kannata edes ajatella. Tunnustan, että olen pari kertaa kieltäytynyt sijaistamasta, koska kyseessä on ollut suosittu tunti. Koska aina en jaksa mennä mulkoiltavaksi salin eteen. Varmaan yhtä paha mieli joillekin asiakkaille olisi tullut väärästä opesta kuin tunnin perumisestakin.

Ehkä vielä mielenkiintoisempaa on ilmiö tämän kaiken takana. Miksi jotkut ohjaajat nousevat lähes supertähden asemaan asiakkaiden silmissä? En tarkoita, etteikö ohjaajia saisi ihailla, onhan itsellänikin suosikkiohjaajia, joiden tunneilla käyn kaikista mieluiten. Mutta tuntuu siltä, että osasta ohjaajista tulee asiakkaille lähes jumalhahmoja, joiden tilalle ei kelpaa kukaan muu. Onko tosiaan järkevämpää jättää tunti kokonaan välistä, kun paikalla on sijainen? Tai käyttää koko tunnin energia siihen, että mielessään manailee sijaisen tekemisiä?

Ohjaajia on erilaisia ja se on hyvä asia. Tiedän, että oma ohjaustyylini ei nappaa kaikkia mutta on myös asiakkaita, jotka tulevat joka viikko tunneilleni. Sama koskee kaikkia muitakin ohjaajia. Tottakai asiakkailla on oikeus valita tuntinsa millä perusteella tahansa. Mutta tosiasia on, että jokainen ohjaaja tarvitsee joskus sijaisen. Ja ehkä jos sijaiselle antaa tilaisuuden, voikin saada erilaisen (ja jopa yhtä kivan!) liikuntakokemuksen.

Ensi viikolla on taas suositun tunnin sijaistamisen vuoro. Suunnittelen tunnin tietysti sillä perusteella, mitä siitä tiedän etukäteen. Muuta en silti voi olla kuin oma itseni.

Crossroads?

Ensimmäinen anatomian tentti ei siis mennyt ihan niin kuin olisi toivonut joten ennen pääsiäistä saakin sitten paneutua alaraajan anatomiaan. Onneksi heti tentin jälkeen on rentoutumista luvassa, kun lähdetään R:n kanssa Tampereelle kylpylään ja hakemaan vihkisormukset!

Tähän viikkoon mahtuu taas kunnolla jumppaa. En tiedä kuinka monta tuntia normaalisti sivutyönään ohjaavat pitävät viikossa, mutta itselleni tämä viimeaikainen 8-10 tuntia tuntuu melko paljolta. Rehellisesti voin sanoa olevani välillä melko väsynyt ja niin kuin olen aiemminkin maininnut, en pidä siitä, etten pysty antamaan asiakkaiden edessä sitä kaikkein parasta itseäni. Onneksi ohjelmat (vihdoin myös BP!) ovat vaihtuneet parin viime viikon aikana ja olen saanut siitä vähän lisäpuhtia. Ja kyllä se palkkakuittikin ihan kivalta näyttää). Olisi kuitenkin mielenkiintoista tietää, millä ne (todelliset?) jumppaohjaajat (puhun nyt yli 20h/vko ohjaavista) jaksavat tehdä tätä työtä niin, ettei pää hajoa? Saikkua kun ei saa vain sen vuoksi, etten nyt jaksaisi mennä sinne salin eteen taas hymyilemään. Vihaan sitä tunnetta, kun on lähdössä tunnille eikä tee mieli sanoa yhtään mitään. Ehkä pitäisi alkaa ohjaamaan kuuromykille aina aika ajoin.

Don´t get me wrong. Rakastan tätä työtä. Tänään oli taas väsyttävin päivä pitkään aikaan, mutta kun pääsin Erälle ja näin asiakkaat odottamassa tunnin alkua, kuinka tärkeää heille oli päästä treenaamaan, en voinut hetkeäkään harkita kääntyväni takaisin kotiin. Rakastan sitä tunnetta, että minä voin antaa näille ihmisille jotakin hyvää. Uskon siihen, että Jumala käyttää ihmisiä maan päällä ja minä uskon, että Jumala käyttää minua tämän työn kautta. Uudelleen ja uudelleen pohdin omaa tulevaisuuttani tässä valossa: missä ja millaisessa työssä haluan olla kun kasvan isoksi? Tällä hetkellä fysioterapia ja ryhmäliikunta tuntuvat sellaisilta aloilta, jossa saan antaa parastani. Olen pienestä pitäen kokeillut erilaisia lajeja, teologian opintojen aikana olen useampaan otteeseen miettinyt, mihin suuntaan lähtisi. Haluaisin alalle, joka todella tuntuu kokonaisvaltaisesti omalta. Nyt fysioterapian opintojen alettua tuntuu, että ehkä paikkani voisi todella olla tällä alalla. Ehkä olen yllättävän paljon enemmän konkreettisesti ajatteleva ihminen kuin luulin.

Menipä deepiksi. Huomenna pääsen jo neljättä kertaa pumppaamaan uutta ohjelmaa. Eräs ohjaajakollega oli kuitenkin oikeassa, kun sanoi, että tämän ohjelman koreografia on helppo. Olen kyllä kiitollinen siitä, sillä nyt on enemmän aikaa keskittyä tekniikan ohjaamiseen. Viikissä tekniikan korjaaminen asettaa erityisiä haasteita, koska peilejä ei ole. Nyt ylioppilaskirjoitusten aikaan jumpataan pienessä salissa, jossa on peilit toisella puolella. Muuten asiakkaat ovatkin sen varassa, mitä itse teen siellä edessä. No pressure.

4/4.

Neljän pumpin viikko takana.
Olo oli jokseenkin tyhjä, kun lähdin lauantaina iltapäivällä Lady Movelta kotiin. En voi kuin ihmetellä, miten olen pari vuotta sitten kyennyt pumppaamaan jopa viisi kertaa viikossa?! For real, tällä hetkellä tulee kaikki biisit ulos korvista, vaikken ole kerennyt miksaamaankaan kuin pari viikkoa. Puhumattakaan siitä lihasjumista, jonka to-pe-la-pumpit saivat aikaan. Ainakin itselleni tuo 82- ja 75-ohjelmista tekemäni miksaus on melko rankka, etenkin kakkos- ja seiska-biisit, jotka otin kesän ohjelmasta. Kysyn itseltäni samaa kuin asiakkailtakin: oliko tämä viime kesänä näin kamalaa?! Kun tähän vielä lisätään ohjaamisesta saatava adrenaliinipiikki, olen aivan rikki.

Ihan jo näistä syistä jätin tänään illalla sählyt väliin, vaikka kaverit ja R vähän houkuttelivatkin pelailemaan. Pakko antaa jaloille (ja muulle kropalle) totaalilepoa, koska hiphei, huomenna saa taas tarttua tankoon!

Tämän viikon treenisaldo:
(eikä taaskaan omaa treeniä)

Ma Bodypump
      Intervalli-keskivartalo
Ti   Intervallibody
Ke  lepo
To  Bodypump
      Body
Pe  Bodypump
      Venyttely ´30
La  Intervallibody
      Bodypump

Don´t get me wrong, ohjaaminen on parasta. Mutta nyt kun edellisestä omasta treenistä on jo muutama viikko aikaa ja pumppia on saanut tykittää huomattavasti useammin, huomaan etten yksinkertaisesti kykene antamaan asiakkaille itsestäni kaikkea sitä, mitä haluaisin. Ja se ärsyttäää! Kestän kyllä sen, että itsellä on huono päivä mutten kestä sitä, jos se näkyy asiakkaille. Voihan olla, ettei kukaan ole huomannut nuutumistani, mutta tiedän kyllä itse, kun en ole 100% se, joka olen normaalisti: läppä ei lennä samalla tavalla ja liikkeistä joutuu lintsaamaan, kun kroppa laittaa vastaan. Ei tätä.

Onneksi viikon päästä on Bodypump-jatkari ja pääsee testaamaan uutta ohjelmaa. Janna jo fiilistelikin jatkokoulutusten antia enkä jaksa odottaa, että sunnuntaina pääsen Herttoniemen Lady Linelle! Sitä ennen onkin taas melkoinen viikko edessä: kolme uutta ohjelmaa ja perjantaina anatomian tentti. Mutta positiivisin mielin kohti uutta viikkoa, jos ei tässä muulla potkita niin ainakin sitten Pyhällä Hengellä ;)

Kuva.

Napa selkärankaan!

Viime aikoina liikuntablogeja lukiessani ja jumppaihmisten (sekä ohjaajien että asiakkaiden) kanssa jutellessani pohtinut sitä, miksi jumppatunneilla jumpataan niin kuin jumpataan? Miksi tunneilla tehdään juuri tiettyjä liikkeitä, tietty määrä toistoja ja tiettyyn tempoon? Mikä on se rakettitiede kaiken jumppaamisen taustalla, joka määrittää sen, mitä tunnilla tehdään?

Kuva.

Itselleni (ja varmaan lähes kaikille ryhmäliikunnanohjaajille) hyvä tuntisuunnittelu on kaiken alfa ja omega.  Ainakin näin pitäisi olla. Yhtäkään tuntia ei pitäisi lähteä ohjaamaan ilman kunnollista suunnittelua. Olen törmännyt ohjaajiin, jotka eivät oman kertomansa mukaan juurikaan suunnittele mitä tunnilla tehdään. "Tehdään sitten jotain perusliikkeitä lihaskunnossa, kyllä sitä siinä keksii samalla kun ohjaa".  Uskon tuntisuunnittelun helpottuvan ja vievän toki vähemmän aikaa, kun ohjausuraa on enemmän takana. Kyllä itsellänikin kesti tunnin sisällön suunnittelu aluksi paljon kauemmin kuin nykyään. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisin kokonaan sivuuttaa asian. 

Toki mielestäni on ihan hyväkin päästää välillä tunnin aikana raameista irti, jos se näyttää tarpeelliselta. Jokainen tunti tulisi kuitenkin suunnitella niin, että on otettu huomioon tunnin asiakaskunta.  Hyvänä esimerkkinä tästä on omalla kohdallani body-tunti, jota ohjasin viime syksynä sekä Unisportilla että Tapanilan Erällä. Näillä kahdella salilla käy melko erilaisia jumppaajia, Erällä esimerkiksi askel-sarja saa olla hankalampi kuin Unisportilla. Minulla oli siis suunniteltuna "perus-sarja", jota opetin molemmilla tunneilla ja Erällä vielä lisäsin siihen muutaman vähän haastavamman osion. Lihaskunto-osio oli myös molemmilla tunneilla perusteiltaan sama, mutta koska Unisportin asiakkaat ovat keski-iältään nuorempia ja haluavat treeniltään erilaista intensiteettiä, oli ohjelmassani vaihtoehtoliikkeitä, joita käytin heidän tunnillaan. 

Miksi teetän tunnillani juuri tietynlaisia askel-sarjoja?

Ohjaamani tunnit, joilla tehdään askel-sarjaa, aloitan aina noin viiden minuutin lämmittelyllä. Aloitan lämmittelyn myös lähes poikkeuksetta paikoiltaan ja ohjaan hyvän perusasennon: polvet ja varpaat samaan suuntaan, polvet hieman pehmeinä, hyvä ryhti, jännitä kevyesti vatsalihaksia, pidä hartiat alhaalla. Siitä lähdetään tekemään muutamia hengityksiä ja nykyään usein teetän myös joitakin sivu- ja alas-taivutuksia, jotta asiakkaat saavat tuntumaa keskivartaloon. Vasta sitten lähdetään varsinaisesti liikkeelle. 

Lämmittelyn tarkoituksena on valmistaa kehoa tulevaan harjoitukseen. Tunneilla, joilla tehtävä askel-sarja on lyhyempi, lämmittely on temmoltaan hieman "kovempi" kuin pitempien sarjojen tunneilla. Intervallistepin lämmittelyssä minulla on tapana käydä tunnilla tehtävät askeleet läpi (esimerkiksi T-askel) jotta ekakertalaisten on helpompaa pysyä mukana lopputunnin ajan.

Miksi teetän tunnillani juuri tietynlaisia lihaskuntoliikkeitä?

Usein olen käynyt tunneilla, joilla lihaskuntoliikkeiden lähtökohta on selvästi toiminnallinen. Toiminnallisuus on hyvä asia (toisaalta voisi kysyä, mikä liike ei ole toiminnallista? ;), mutta mielestäni harjoittelun teho saattaa kärsiä, jos yritetään ympätä yhteen settiin liian monta liikettä. Itselläni on muutaman kerran mennyt hermo, kun on yhdistetty kyykkyä, askel-kyykkyä, ranskalaista punnerrusta seisten ja maailman ympäri-liikettä. Minä tappi-aivo kun unohdan jo heti alussa, missä järjestyksessä mikäkin liike pitäisi tehdä. Tästä voidaan olla montaa mieltä (ja osa on varmaan ohjaajaan ohjaustaidoistakin kiinni) mutta oma lähtökohtani on hyvät perusliikkeet, joiden ympärille rakennan lihaskuntotreenin. 

Suurimmalla osalla ohjaamistani tunneista teen lihaskuntoliikkeet "biiseihin", eli en käytä ns. pötkömusiikkia. Tähän minulla ei ole sen kummempia perusteluita, ehkä suurimpana syynä se, että pötkömusiikkilevyt kuitenkin maksavat sen verran, ettei näillä palkoilla ole varaa tilata niitä joka tunnille uusia (tästä asiasta kirjoitin aiemmin). Käytän yleensä seuraavanlaista kaavaa lihaskunto-osuudesssa:

Jalat

Selkä

Kädet 1

Kädet 2

Toiminnallinen harjoittelu 

Vatsat

Venyttely

Teetän isot lihasryhmät (jalat ja selkä) ensin sillä ajatuksella, että niissä on vielä puhtia jäljellä. Kädet teetän kahdessa osassa, viime aikoina olen useimmiten yhdistänyt hauiksen ja hartian ja ojentajat on tehty erikseen. Loppuun kuuluu erilasia toiminnallisia harjoituksia, esimerkiksi askelkyykky-kävelyä. Vatsat tehdään viimeiseksi. Vatsatyön paikasta voi olla montaa mieltä, ryhmäliikunnassa usein ne tehdään lopuksi siitä syystä, että asiakkaista on kiva, kun tunnilta lähdettäessä vähän polttelee vatsalihaksissa ja tulee se tunne, että on tehnyt jotain.

Käytän paljon perusliikkeitä, takakyykkyä, maastavetoa, hauiskääntöä... Tuntisuunnittelussa turvallisuus on aivan ehdoton asia. Jokaisen asiakkaan tulee voida osallistua tunnille turvallisesti ja minun tehtäväni ohjaajana on ohjata oikeanlainen suoritus. Mielestäni on turha tehdä hienoja sivukyykkycomboja, jos asiakkaat eivät osaa tehdä niitä oikein. Siksi pysyn perusasioissa: tehdään tavallista kyykkyä, koska se on turvallista ja sen suurin osa osaa tehdä oikein. Joillain tunneilla, joilla tunnen asiakkaat paremmin, olen ottanut ohjelmaan esimerkiksi sivukyykkyä, koska tiedän heidän tekevän sen turvallisesti. Jonkun mielestäni tuntini voivat kuulostaa tylsiltä, mutta haluan ohjaajana olla varma siitä, ettei kukaan lähde tunniltani ainakaan enempää kipeänä, kuin sinne on tullut.

Jumppatunnin pitäminen ei ole siis ollenkaan niin yksinkertaista. Asioista voi (ja saa!) olla montaa mieltä ja ohjaajilla on erilaisia tapoja pitää tunteja. Minä olen valinnut tämän tavan ja kokenut sen hyväksi. Mielestäni tärkeää on se, että kun asiakas tulee kysymään miksi me teemme näin?, ohjaaja osaa vastata kysymykseen. Summa summarum, ohjaaja ei ainoastaan hoe napaselkärankaankokojalkaastuulattiaan vain siksi että se kuulostaa hyvältä, vaan todella ymmärtää, miksi näin tehdään. 

Putkessa.

Pöpöt on nyt selätetty ja hyvä niin, sillä eilen alkoi seitsemän päivän jumppaputki.

Kävin viime keskiviikkona pitkästä aikaa ihan yksin salilla (R:lle tuli joku laiskotus, how weird is that?!). Satuin puntille juuri pahimpaan ruuhkaan, (lue: lähilukion kuntosalikurssin aikaan) joka pakotti tekemään treenin kovalla temmolla. Ja ihan hyvä niin, sain aikaiseksi itselleni pitkästä aikaa myös totaalisen kokovartalojumin, joka ei kyllä ihan vieläkään ole helpottanut. Keskivartalo sai erityisesti uutta kyytiä, kun Annan innoittamana tein sivutaivutuksia 15 kilon painolla. A-U-T-S! Tuon liikkeen voisi kyllä tehdä vähän isommallakin painolla, mutta itselläni ei riitä kädessä voima kannatella kiekkoa. Ehkä jonakin päivänä...

Perjantaina päästiin vihdoin aloittamaan kevään Gospelbicit. Voi veljet että olin sitä odottanut ja kyrpi kyllä enemmän kuin tarpeeksi, kun jouduin ensimmäisen kerran flunssan takia perumaan. Omalle viikonlopulleni ei vain ole parempaa aloitusta kuin Gospelbic! Ohjelmassa oli POWER, eli intervalli-tunti. Olen aikaisemminkin maininnut siitä, miten minulle ohjaamisessa erityisen tärkeää on olla osana liikunnan antamaa hyvää oloa. On mahtavaa nähdä, kuinka asiakkaat (vaikka Gospelbicissä tuntuu jotenkin hassulta kutsua jumppareita asiakkaiksi) antavat kaikkensa, ylittävät itsensä ja lähtevät hymyillen kotiin. Ja perjantai-iltaisin Puistolan kirkolla tämä kaikki tapahtuu! Itselleni tuntuisi kaikista mahdollisista tunneista vaikeimmalta luopua juuri tästä ja toivonkin, että pystyn tulevaisuudessakin jatkamaan näiden jumppaajien kanssa :)

Lauantain treeni koostui melkein viiden tunnin jonottamisesta. Malmille avattiin Fitness 24 Seven-kuntosali, jonne 200 ensimmäistä asiakasta saivat vuoden salikortin 99 eurolla. Voitte vain arvata ketkä tarjoushaukat olivat sitten tuota korttia jonottamassa! Messilän reissu jäi väliin mutta tärkeintä on että vähän säästää :D

Bongaa tarjoushaukka!

Sunnuntaina intervallibodyn lisäksi pääsin ohjaamaan äijätunnin. Nyt keväällä minulla on sunnuntaitunteja vain noin kerran kuukaudessa (omasta toiveestani), mutta erityisesti äijätunnin jälkeen tuli tunne, että voisi niitä olla vähän enemmänkin. Olen äijätunnin(kin) uuteen ohjelmaan ottanut vähän vaikutteita Bodycombatista ja kuinka siistiä on, kun salillinen isoja miehiä vastaa taisteluhuutoihin! Muutenkin tällä tunnilla meno on aina ihan huikea, kun jokainen ukko antaa itsestään aivan kaiken. Eilen jo vähän säikähdin, kun välillä alkoi kuulua tuskanhuutoja. Onneksi ne olivat kuitenkin vain merkki kovasta treenistä eikä mistään vakavammasta :)

Tänään jatkui sitten perusmaanantai  pumpilla ja intervalli-keskivartalolla. Jalkapohjat ja penikat on taas aika kipeät, kun on muutaman päivän sisällä vetänyt niin monta kovaa lattiatuntia. Tänään varsinkaan hypyt eivät meinanneet lähteä ollenkaan, kun päkiöiden ihoa kiristi kovaa. Vaihtelen jumppakenkiä usein enkä pidä samoja kenkiä kahtena päivänä peräkkäin. Tähän asti tuo kikka on tepsinyt, mutta näköjään ei enää. Hyviä vinkkejä jalkojen hoidosta otetaan siis vastaan!

The Flue.

Niinpä niin.
Torstain body-tunti ei ollut mikään paras mahdollinen ratkaisu, sillä perjantaiaamuna tuntui kuin olisin niellyt raastinraudan. Ei auttanut muuta kuin siirtää Gospelbicin aloitusta viikolla ja laittaa lauantain tunti hakuun. Sunnuntaina elättelin vielä toiveita sählypeleistä mutta koiran kanssa kävellessäkin tuntui ahdistavan henkeä joten pakko oli jättää pelailutkin väliin. Kilttinä tyttönä istuin sohvalla, neuloin sukkaa (sekä söin vähän jäätelöä) ja olin vahvasti sitä mieltä, että jos ei tällainen totaalikieltäyminen liikunnasta auta tähän tautiin niin johan nyt on kumma.

Eilen aamulla lähdin reippaana yhdeksän aikaan kuvaamaan kaverin Bodycombat-lisenssivideota aikeena vähän myös testailla, löytyykö kropasta puhtia illan omille tunneille. Eipä löytynyt. Tein kaikki liikkeet todella kevyesti, jättäen esimerikiksi hyppypotkut kokonaan pois (no okei, kiaaaaah-huudoissa taisin vähän innostua...) mutta puolessa välissä oli pakko luovuttaa ja siirtyä pukukopin puolelle. Kiitos vaan tästä määrittelemättömästä hengitystieinfektiosta, joudun jättämään vielä huomennakin intervallistepin väliin.

Näköjään on turha leveillä, etten koskaan sairastu. Viimeisen puolen vuoden aikana olen ollut poikkeuksellisen usein flunssainen. Olen pohtinut, johtuvatko pitittyneet flunssani siitä, etten malta pysyä poissa jumppasalista vaan lähden ohjaamaan, vaikka nenä vähän vuotaisikin. Tämän logiikan mukaan tällä hetkellä minun pitäisi olla jo terve, sellaista pakkolepoa on viime päivät vietetty mutta pöpö sen kun jatkaa voittokulkuaan. Viime aikoina on ollut paljon puhetta sydänlihastulehduksesta, enkä tosin halua ottaa riskiä että sellaisen saisin. R:n sanoin "lepään mieluummin kolme päivää vai kolme kuukautta". Sydänlihastulehdus vielä on nimenomaan liikunnallisten ihmisten tauti, kun ei malteta levätä tarpeeksi. Itselläni tosi harvoin nousee kuume (kopkop) mutta hyvä sääntö on se, että vähintään yhtä monta päivää pois salilta kuin on ollut kuumeessa tai taudissa.  Omalla kohdallani tuo tarkottaisi siis liikuntakieltoa vielä ainakin tämän viikon loppuun. Horror!

Kyllähän minä ainakin omasta mielestäni tiedän, mitä kroppani tarvitsee. Olen ollut sitä mieltä, että kyllähän jumppaamaankin voi mennä, jos kroppa sen vain kestää. Olen myös ajatellut, että hyväkuntoisena kehoni kestää kovempaa rasitusta kipeänäkin. Mutta eivät asiat ole ihan niin yksiselitteisiä. Pystyn kyllä suhteellisen kovaankin suoritukseen kipeänä, tauti ehkä nappaa sen korkeimman piikin suorituksesta pois mutta esimerkiksi sydämelle rasitus on yhtä kova kuin kenelle tahansa.

Ohjaajamaailmassa sairastaminen on vain usein hankalaa. Monella salilla olet itse vastuussa sijaisten hankkimisesta ja joissain paikoissa sairaskorvausta ei välttämättä makseta. Myönnän itsekin eilen vähän murisseeni siitä, että jouduin lähtemään terveyskeskukseen saadakseni todistuksen flunssasta. Onneksi itselläni on se hyvä tilanne, että sairaspäivärahat maksetaan kuitenkin. Jossain tilanteessa saattaa siis yksinkertaisesti päästä helpommalla, että puolikuntoisena menee pitämään tunnin. Ehkä jumppaopejenkin oikeudet tässä asiassa paranevat ajan myötä, kyseessä kuitenkin on melko uusi ala. En edes tiedä onko meillä minkäänlaista työehtosopimusta :D Haluan ainakin itse olla ajamassa asioita siihen suuntaan, ettei kipeänä tarvitse kenenkään lähteä ohjaamaan. Kärjistettynä kyse on loppupeleissä jopa ohjaajan hengestä!

Tulipas vähän paasausta. Ei tässä auta muu kuin potea tauti loppuun. Onneksi olen sen verran terve että pääsen kouluun vähän sosiaalistumaan. Sain myös Anskulta haasteen, johon vastaan piakkoin! :)

Ihana ihanampi Bodypump.

Tunnustus:
Olin eilen ensimmäistä kertaa Bodypump 84:ssä jatkarin jälkeen.

Omaa pumppia ei joululukkariin herunut, joten ohjelman opettelu on tapahtunut pääosin master class-dvd:n ja musiikin kuuntelun avulla. Olen myös tietoisesti antanut itselleni luvan treenata salillakin ihan omia juttuja, kun aiemmin salikäynnit ovat painottuneet pumpin koreografian ja tekniikan harjoitteluun. Niinpä päätin eilen hyödyntää työpaikkaetuna saamaani FIXin korttia ja suunnata pumppaamaan Malmille, varsinkin kun lauantaina täytyy ottaa ohjat käsiin salin edessä.

Olen käynyt Malmin FIXillä muutaman kerran aiemmin, pääosin salilla mutta esimerkiksi elämäni ensimmäisessä Bodycombatissa olin juuri kyseisessä paikassa. Muistan combatista erityisesti ohjaajan, joka oli varmasti maailman toiseksi coolein tyyppi Jillianin jälkeen. Mikä mahtava yllätys, kun kyseinen ohjaaja piti eilisen pumpin!  Tällä ohjaajalla on jotenkin aivan erityinen tyyli ohjata. Hän käyttää (tietoisesti tai ehkä osittain myös tiedostamattaan) todella paljon kasvojen ilmeitä ja ottaa katseella kontaktia asiakkaisiin. Ja kaikki tämä tapahtuu niin luontevasti! Tunnilla on todennäköisesti vakiintunut asiakaskunta, sillä välttämättä tällainen ohjaamistyyli ei sopisi ihan aloittelijoiden tunnille. Tosin takanani pumpannut ensikertalainenkin pysyi todella hyvin mukana koko tunnin ajan. Tähän suuntaan haluaisin itsekin kehittyä! Erän tunneilla olen harjoitellut sanatonta ohjaamista, koska siellä jumppaajat ovat tutumpia kuin Unisportilla.

Uskalsin myös lisätä painoja parissa biisissä. Selässä laitoin viimeisellä kierroksella vielä hippulat lisää päihin ja kyllä ihan kiitettävän lisän sai irvistyksiin! Haukkarissa otin nelosen käsipainot kolmosten sijaan. On kiva, että tässä ohjelmassa voi käyttää käsipainoja tangon sijaan niin pystyy tekemään edes pienen lisäyksen. Ja onhan ärsykekin erilainen! Oli myös ihanaa ladata tankoon oma maksimimäärä painoja, ohjatessa kun on pakko tehdä vähän pienemmillä. Pumppipainoni näyttävät tällä hetkellä seuraavilta (ei ohjatessa):

Lämmittely: 10kg
Kyykyt: 22kg
Selkä: 17kg
Rinta: 12kg
Ojentaja: tanko 10kg, 4kg käsipainot
Hauis: tanko 7kg, 4kg käsipainot
Askelkyykyt: tanko 10kg, 5 kg levypainot
Hartiat: tanko 10kg, 2,5kg levypainot

Tavoitteena olisi saada lisättyä ainakin rintaan ja kyykkyyn painoja. Uskaltamisestahan se loppupeleissä on varmasti vain kiinni! Tosin varsinkin rintabiisissä tekee tällä hetkellä jo todella tiukkaa, joten en tiedä milloin lisääminen olisi mahdollista niin, että saisin koko biisin tehtyä isommilla painoilla. Lisäksi haluaisin tehdä hartiabiisin isommilla irtopainoilla, mutta siinä syy on niinkin turhamainen, että omasta mielestäni levypainot näyttävät paremmilta kädessä kuin kolmen kilon käsipainot :D

Aloitin tänään myös uuden Body-ohjelman suunnittelun joka on tarkoitus päräyttää ensi viikolla käyntiin. Tällä kertaa suunnitteleminen on helpompaa kuin syksyllä, koska Body on nyt vakkarina vain Erällä ja pystyn paremmin ottamaan asiakasryhmän huomioon. Aiemmin olen pitänyt Erällä ja Unisportilla samaa ohjelmaa, joka on asettanut tiettyjä haasteita tunnin sisällölle ja on täytynyt ottaa mukaan enemmän vaihtoehtoisia liikkeitä, joita varioida asiakaskunnan mukaan.