All by myself.

En ole ollenkaan oma itseni.
Voisin viettää päivät yksinäni, oikeastaan puhumatta kenellekään, maaten sohvalla tuijottaen Suurinta Pudottajaa. Ja lähteä illalla taas kerran ohjaamaan.

Taas sanon näin, don´t get me wrong: rakastan ohjaamista! Mitä enemmän tätä työtä teen, sitä enemmän siitä pidän. Mutta se verottaa muutakin kuin fyysistä puolta minusta. Luulen, että olen heinäkuun aikana joutunut saanut antaa itsestäni asiakkaille niin paljon, että sille oli viimein tultava loppu. Ehkä sunnuntain ex tempore- tuntien peruminen viesti jo tästä. En vain jaksa tavata ketään, kun työ on niin yltiösosiaalista.

Ja minähän en ole ollenkaan erakko-luonne! Päinvastoin, nautin siitä että ympärilläni on ihmisiä ja mitä enemmän vain ehdin viettää aikaa ystävieni kanssa, sen parempi. Mitään muuta syytä tälle äkilliselle vetäytymisen tarpeelleni en keksi kuin sen, että olen käyttänyt sosiaalisen varastoni lähes loppuun.

Päivärytmi muokkautuu pitkälti aamutunnin ja iltatuntien mukaan. Siihen väliin jää kyllä rutkasti aikaa, mutta huomaan olevani vain päivä päivältä väsyneempi. Ja niinpä jään kotiin useimmiten. Sitähän jo aikaisemmin kirjoitinkin, tätä kroppa kaipaa juuri nyt. Ruokaa ja lepoa. Mutten haluaisi että se tapahtuu ystävien kustannuksella.

Koti muistuttaa nykyään hyvin paljon pesula- ja kuivausliikettä. Pyykkiteline ei vain riitä kaikille.

Kiinnostaisi tietää, miten HC-jumppaopet todella hoitavat elämänsä tasapainoisesti. Miten 20 ryhmäliikuntatunnin lisäksi jaksaa antaa itsestään vielä läheisilleenkin? On myös ollut melko yllättävää huomata se, että fyysinen puoli ei olekaan se raskain puoli tässä työssä. On haastavaa (mutta myös palkitsevaa!) olla jatkuvasti luova ja ulospäinsuuntautunut. Jumppaohjaamiseen liittyy niin paljon ristiriitaisuuksia. Monet asiat ovat samaan aikaan kuluttavia mutta palkitsevia.

Eilisen intervallistepin energiat siirtyivät tälle päivälle, koska leikkasin sormeen haavan. Stupid is as stupid does. Tuppo kädessä olisi tosin ollut vielä typerämmän näköistä lähteä pomppimaan salin eteen ;) Niinpä tänään pumppaajat saavat todellakin sitä parasta, jota minulla on antaa. Ja viikonloppuna myös ystävät. Onneksi lähelläni on niitä ihmisiä, joiden kanssa voi olla myös ihan hiljaa.

Kehon ehdoilla.

Kroppa kyllä huutaa sitä, mitä se tarvitsee.

Tällä viikolla treenimäärä kipuaa 13 tuntiin, joka on henkilökohtainen ennätykseni. Ehkä vähän kyseenalainen sellainen tosin. Näillä liikkumisilla levolla ja ruokailuilla on ehdottoman tärkeä merkitys ja olen ihan tietoisesti kiinnittänyt niihin huomiota. Ruoka on ollut todellakin polttoainetta ja kaikki yhtään hienommat kikkailut ovat tällä viikolla saaneet jäädä. Lisäksi olen pyrkinyt lepäämään riittävästi, pelkät yöunet eivät tunnu riittävän joten olen ottanut keskellä päivää aikaa vain pötkötellä sohvalla. Syy siihen että olen jättänyt parit treffit välistä on siis puhtaasti ollut fyysinen, ei ollenkaan treffikumppanista johtuva :) Tuntuu, että tätä keho nyt kaipaa: ravintoa ja lepoa. Ensi viikolla ei onneksi huidella näissä tuntimäärissä, sillä en usko että jaksaisin toista samanlaista putkeen. Ja kyllä ne omat jututkin siellä salin etuosassa alkaa pikkuhiljaa puuduttaa itseä(kin), vähintään oman äänen kuunteleminen päivästä toiseen...

Ihan sama miltä se näyttää, kunhan siitä saa energiaa!

Olipa vähän bodari-fiilis bussissa matkalla jumpasta tapaamaan kavereita: munakasta ja voileipää ;)

Pohdittiin eilen mieheni (!) kanssa sitä, tuntuisiko tämä viikko niin raskaalta, jos tunnit olisivat asettuneet jotenkin toisin. Nyt neljä päivää olivat sellaisia, että tunteja oli sekä aamulla että illalla. Arvelen, että tuo neljän-viiden tunnin lepo tuntien välissä lisää päivien kovuutta. Ehkä viikko tuntuisi vähän kevyemmältä, jos esimerkiksi alkuviikon tunnit olisivat olleet illalla, yksi välipäivä ja loput tunnit aamulla. Lisäksi tunteja oli seitsemän päivää putkeen, edellinen lepopäiväni oli viime viikon perjantaina. Pakko kyllä nostaa hattua yhä korkeammalle niille, jotka tekevät tätä työtä yli 20 tuntia viikossa. Aika hurjasti saa varmasti suunnitella etukäteen, jotta lepo ja ruokailut tulevat hoidetuksi riittävissä määrin.

Viikonloppu on mennyt relaillessa. Oikeastaan mitään kummempia suunnitelmia ei ollut mutta niin ne parhaimmat viikonloput yleensä syntyvätkin! Perjantaina fiilisteltiin Henriikan lyhtyjuhlissa ja lauantaina vilkuteltiin kaasoni serkulle Tall Ship Racessa. Illalla lähdin vielä syömään ja parantamaan maailmaa pitkästä aikaa rakkaan ystäväni kanssa. Käveltiin käsikynkkää Esplanadilla ja äkkiä eräs mies pysähtyi ja toivotti hyvää kesää. "Teillä vaikuttaa vaan olevan niin hyvä energia, että oli pakko pysähtyä!". Olisipa mies vain tiennyt kuinka hyvä!

Tänään hommasin ex tempore sijaiset illan tunneilleni, kun kropassa vain yksinkertaisesti tuntui siltä, ettei tänään pysty. Viikonlopun syömiset ovat olleet vähän mitä sattuu (yhtään huonoa omaatuntoa potematta!), joten väkisinkin keho reagoi väsymyksellä. Lähdettiin aamupäivästä Dylaniin brunssille ja loppupäivä lötkötettiin sohvalla tuijottaen True Bloodia. Täydellinen lepopäivä! Näillä latauksilla jaksan ehdottomasti lähteä hullun heinäkuun viimeisiä päiviä kohti.

Saat sen mistä luovut.

Hiihtoloma kuluikin ahkerasti jumpaten ja hääjärjestelyiden parissa. Sallin jälleen itselleni kolme lepopäivää, sillä kaksi jumppaa päivässä näyttää itselläni olevan se maksimimäärä, johon kykenen. Niinpä kun keskiviikkona oli tarkoitus päästä tekemään omaa treeniä, kasvohoidosta rentoutuneena jäin kotiin lepäilemään (lue = opiskelemaan anatomiaa).

Treeniviikko näytti seuraavalta:

Ma Bodypump
      Intervalli-keskivartalo
Ti   Intervallibody
      Bodypump
Ke lepo
To Intervallibody
      Body
Pe lepo
La lepo
Su Intervallibody
     Äijätunti
     Sähly 1h

Varsinkin torstaina illalla tuntui jaloissa painavan, kun ensimmäinen tunti oli aamulla ja seuraava vasta illalla. Kaksi tuntia menee jotenkin samalla flowlla, mutta monen tunnin väli näyttää vetävän kokonaan mehut kropasta. Sunnuntaina kävin vielä tuntien jälkeen pelailemassa sählyä. En osaa ottaa tuota varsinaisesti treeninä, vaikka intervallitreenistä se menisi hyvinkin. Enemmänkin se on kavereiden kanssa hengailua. Eräs kollegani totesi pukukopissa, että jumppapiireissä on terveen ihmisen merkki, jos käy liikkumassa ihan omaksi ilokseen vielä tuntien lisäksikin. Pidän tosi tärkeänä sitä, että ehdin itsekin liikkumaan ohjaamisen lisäksi. Viime aikoina se on vain osoittautunut suhteellisen vaikeaksi tehtäväksi. Toisaalta pidän erittäin (ja ehkä vielä enemmän) tärkeänä myös lepoa (paria pitkään ylirasitustilasta kärsivästä  sivusta seuranneen). Ilman lepoa ja ravintoa kroppa ei toimi. Krempoiltakin säästyy paremmin, kun malttaa levätä silloin kun on sen aika. Joten en aio ottaa stressiä siitä, etten pääse joka viikko viiteen treenipäivään, tunteja kuitenkin kertyy ihan kiitettävästi siitä huolimatta.

Paastoa mennään edelleen ja itsellänihän se on tarkoittanut muun muassa yhtä herkkupäivää viikossa. Vaikka en mussutakaan (ihan) joka päivä karkkia ja pullaa, on ollut yllättävän vaikeaa rajoittaa herkuttelu yhdelle päivälle. On ollut ehkä vähän huolestuttavaakin huomata, että iltaisin on nälkä vaikka  juuri olisi syönyt päivällistä. Tarkoittaako tämä sitä, että olen aiemmin korvannut herkuilla osan kaloreista?! No, ei kai auta muu kuin syödä isompia annoksia ja tottua suurempiin kauppalaskuihin... Lauantaina pidin muuten todellisen herkkupäivän, johon kuului Mäkkärin lisäksi jättipussi karkkia (YKSIN!) ja sipsejä. Nam ja yök. Sunnuntaiaamuna oli melko paha olo. Onneksi ensi viikonloppuun on vielä aikaa ja ehdin unohtaa tämän yökötyksen! :D

Tälle viikolle olen huomaamattani ottanut neljä pumppia. Pari vuotta sitten saatoin käydä viisikin kertaa viikossa pumpissa (kyllästymättä) ja ilman sen pahempia jumeja. Liekö muutos painoissa vai tekniikan parantumisessa, mutta viime viikon pumppiputki tuntuu vieläkin ikävästi epäkkäässä (eli trapeziuksessa, eheh). Loppuviikosta on pakko malttaa painojen kanssa, jos haluan ensi viikolla vielä kantaa laukkua olalla.

Paastonaika on muutenkin pysäyttänyt ajattelemaan. Paaston tarkoitushan ei ole se, että kieltää itseltään kaiken vaan että saa jotakin tilalle. Olen parin viikon aikana monta kertaa yhtäkkiä pysähtynyt huomaamaan, että vaikka elämässä tuntuu tällä hetkellä olevan monta rautaa tulessa, samaan aikaan tuntuu että olen saanut lisää tilaa.  Aivan kuin olisi enemmän aikaa vain hengittää. Olenko siis käyttänyt kaiken aikani karkin mussuttamiseen? Toivottavasti en. Mutta jostakin sitä tilaa on tullut. Suosittelen kokeilemaan. Pysähdy hetkeksi ja hengitä :)