Kehon ehdoilla.

Kroppa kyllä huutaa sitä, mitä se tarvitsee.

Tällä viikolla treenimäärä kipuaa 13 tuntiin, joka on henkilökohtainen ennätykseni. Ehkä vähän kyseenalainen sellainen tosin. Näillä liikkumisilla levolla ja ruokailuilla on ehdottoman tärkeä merkitys ja olen ihan tietoisesti kiinnittänyt niihin huomiota. Ruoka on ollut todellakin polttoainetta ja kaikki yhtään hienommat kikkailut ovat tällä viikolla saaneet jäädä. Lisäksi olen pyrkinyt lepäämään riittävästi, pelkät yöunet eivät tunnu riittävän joten olen ottanut keskellä päivää aikaa vain pötkötellä sohvalla. Syy siihen että olen jättänyt parit treffit välistä on siis puhtaasti ollut fyysinen, ei ollenkaan treffikumppanista johtuva :) Tuntuu, että tätä keho nyt kaipaa: ravintoa ja lepoa. Ensi viikolla ei onneksi huidella näissä tuntimäärissä, sillä en usko että jaksaisin toista samanlaista putkeen. Ja kyllä ne omat jututkin siellä salin etuosassa alkaa pikkuhiljaa puuduttaa itseä(kin), vähintään oman äänen kuunteleminen päivästä toiseen...

Ihan sama miltä se näyttää, kunhan siitä saa energiaa!

Olipa vähän bodari-fiilis bussissa matkalla jumpasta tapaamaan kavereita: munakasta ja voileipää ;)

Pohdittiin eilen mieheni (!) kanssa sitä, tuntuisiko tämä viikko niin raskaalta, jos tunnit olisivat asettuneet jotenkin toisin. Nyt neljä päivää olivat sellaisia, että tunteja oli sekä aamulla että illalla. Arvelen, että tuo neljän-viiden tunnin lepo tuntien välissä lisää päivien kovuutta. Ehkä viikko tuntuisi vähän kevyemmältä, jos esimerkiksi alkuviikon tunnit olisivat olleet illalla, yksi välipäivä ja loput tunnit aamulla. Lisäksi tunteja oli seitsemän päivää putkeen, edellinen lepopäiväni oli viime viikon perjantaina. Pakko kyllä nostaa hattua yhä korkeammalle niille, jotka tekevät tätä työtä yli 20 tuntia viikossa. Aika hurjasti saa varmasti suunnitella etukäteen, jotta lepo ja ruokailut tulevat hoidetuksi riittävissä määrin.

Viikonloppu on mennyt relaillessa. Oikeastaan mitään kummempia suunnitelmia ei ollut mutta niin ne parhaimmat viikonloput yleensä syntyvätkin! Perjantaina fiilisteltiin Henriikan lyhtyjuhlissa ja lauantaina vilkuteltiin kaasoni serkulle Tall Ship Racessa. Illalla lähdin vielä syömään ja parantamaan maailmaa pitkästä aikaa rakkaan ystäväni kanssa. Käveltiin käsikynkkää Esplanadilla ja äkkiä eräs mies pysähtyi ja toivotti hyvää kesää. "Teillä vaikuttaa vaan olevan niin hyvä energia, että oli pakko pysähtyä!". Olisipa mies vain tiennyt kuinka hyvä!

Tänään hommasin ex tempore sijaiset illan tunneilleni, kun kropassa vain yksinkertaisesti tuntui siltä, ettei tänään pysty. Viikonlopun syömiset ovat olleet vähän mitä sattuu (yhtään huonoa omaatuntoa potematta!), joten väkisinkin keho reagoi väsymyksellä. Lähdettiin aamupäivästä Dylaniin brunssille ja loppupäivä lötkötettiin sohvalla tuijottaen True Bloodia. Täydellinen lepopäivä! Näillä latauksilla jaksan ehdottomasti lähteä hullun heinäkuun viimeisiä päiviä kohti.

The Flue.

Niinpä niin.
Torstain body-tunti ei ollut mikään paras mahdollinen ratkaisu, sillä perjantaiaamuna tuntui kuin olisin niellyt raastinraudan. Ei auttanut muuta kuin siirtää Gospelbicin aloitusta viikolla ja laittaa lauantain tunti hakuun. Sunnuntaina elättelin vielä toiveita sählypeleistä mutta koiran kanssa kävellessäkin tuntui ahdistavan henkeä joten pakko oli jättää pelailutkin väliin. Kilttinä tyttönä istuin sohvalla, neuloin sukkaa (sekä söin vähän jäätelöä) ja olin vahvasti sitä mieltä, että jos ei tällainen totaalikieltäyminen liikunnasta auta tähän tautiin niin johan nyt on kumma.

Eilen aamulla lähdin reippaana yhdeksän aikaan kuvaamaan kaverin Bodycombat-lisenssivideota aikeena vähän myös testailla, löytyykö kropasta puhtia illan omille tunneille. Eipä löytynyt. Tein kaikki liikkeet todella kevyesti, jättäen esimerikiksi hyppypotkut kokonaan pois (no okei, kiaaaaah-huudoissa taisin vähän innostua...) mutta puolessa välissä oli pakko luovuttaa ja siirtyä pukukopin puolelle. Kiitos vaan tästä määrittelemättömästä hengitystieinfektiosta, joudun jättämään vielä huomennakin intervallistepin väliin.

Näköjään on turha leveillä, etten koskaan sairastu. Viimeisen puolen vuoden aikana olen ollut poikkeuksellisen usein flunssainen. Olen pohtinut, johtuvatko pitittyneet flunssani siitä, etten malta pysyä poissa jumppasalista vaan lähden ohjaamaan, vaikka nenä vähän vuotaisikin. Tämän logiikan mukaan tällä hetkellä minun pitäisi olla jo terve, sellaista pakkolepoa on viime päivät vietetty mutta pöpö sen kun jatkaa voittokulkuaan. Viime aikoina on ollut paljon puhetta sydänlihastulehduksesta, enkä tosin halua ottaa riskiä että sellaisen saisin. R:n sanoin "lepään mieluummin kolme päivää vai kolme kuukautta". Sydänlihastulehdus vielä on nimenomaan liikunnallisten ihmisten tauti, kun ei malteta levätä tarpeeksi. Itselläni tosi harvoin nousee kuume (kopkop) mutta hyvä sääntö on se, että vähintään yhtä monta päivää pois salilta kuin on ollut kuumeessa tai taudissa.  Omalla kohdallani tuo tarkottaisi siis liikuntakieltoa vielä ainakin tämän viikon loppuun. Horror!

Kyllähän minä ainakin omasta mielestäni tiedän, mitä kroppani tarvitsee. Olen ollut sitä mieltä, että kyllähän jumppaamaankin voi mennä, jos kroppa sen vain kestää. Olen myös ajatellut, että hyväkuntoisena kehoni kestää kovempaa rasitusta kipeänäkin. Mutta eivät asiat ole ihan niin yksiselitteisiä. Pystyn kyllä suhteellisen kovaankin suoritukseen kipeänä, tauti ehkä nappaa sen korkeimman piikin suorituksesta pois mutta esimerkiksi sydämelle rasitus on yhtä kova kuin kenelle tahansa.

Ohjaajamaailmassa sairastaminen on vain usein hankalaa. Monella salilla olet itse vastuussa sijaisten hankkimisesta ja joissain paikoissa sairaskorvausta ei välttämättä makseta. Myönnän itsekin eilen vähän murisseeni siitä, että jouduin lähtemään terveyskeskukseen saadakseni todistuksen flunssasta. Onneksi itselläni on se hyvä tilanne, että sairaspäivärahat maksetaan kuitenkin. Jossain tilanteessa saattaa siis yksinkertaisesti päästä helpommalla, että puolikuntoisena menee pitämään tunnin. Ehkä jumppaopejenkin oikeudet tässä asiassa paranevat ajan myötä, kyseessä kuitenkin on melko uusi ala. En edes tiedä onko meillä minkäänlaista työehtosopimusta :D Haluan ainakin itse olla ajamassa asioita siihen suuntaan, ettei kipeänä tarvitse kenenkään lähteä ohjaamaan. Kärjistettynä kyse on loppupeleissä jopa ohjaajan hengestä!

Tulipas vähän paasausta. Ei tässä auta muu kuin potea tauti loppuun. Onneksi olen sen verran terve että pääsen kouluun vähän sosiaalistumaan. Sain myös Anskulta haasteen, johon vastaan piakkoin! :)

Fyssarin alku.

Jos viime viikolla ei koulussa ollut juuri mitään järkevää, niin tällä viikolla onkin sitten tykitetty täysillä. Vai mitäpä olette mieltä esimerkiksi eilisestä kolmen tunnin anatomia-setistä? Vähemmästäkin menee pää pyörälle! Palautettavia tehtäviäkin ollaan saatu jo kaksi, ensimmäinen (anatomian) tentti häämöttää alle kuukauden päässä.

Joka päivä löydän fysioterapiasta uusia puolia ja koko ajan tulee lisää ahaa-elämyksiä siitä, miten monipuolinen ammatti fysioterapeutti oikein on. Samaten löydän jatkuvasti uusia mielenkiintoisia aiheita, joista haluaisin vain tietää lisää! Vähän kyllä jännittää, miten paljon joutuu esimerkiksi juuri anatomian kanssa tekemään töitä oppimisen eteen. Itse kun olen tottunut lukemaan tenttiin sen 800-1000 sivua eikä tarkkoja yksityiskohtia ole juuri kyselty. Nyt ensimmäisessä tentissä pitäisi hallita jo yläraajojen luusto, nivelet ja lihakset. Jaiks!

On ollut myös kiva huomata, kuinka paljon itsellä on jo tietoa asioista. Ryhmäliikunnanohjaajan työstä on siis todella ollut hyötyä, vaikka jumppaaminen ja fysioterapia oikeastaan vain sivuavat toisiaan. Kuitenkin fysioterapian perusta asiakaslähtöisestä terapiasta tuntuu itsestäänselvältä. Niinhän kaikki jumppatunnitkin suunnitellaan tietyn asiakasryhmän mukaan. Tänään myös huomasin, että kyllä sitä on tullut tarkkailtua asiakkaiden liikkeitä tarkemmin, kuin ehkä olen osannut ajatella. Terveysliikunnan tunnilla meillä oli case-tehtävänä tarkkailla MS-potilaan liikkeitä ja kertoa sitten tekemistämme havainnoista. Yllättävän paljon osasin nimetä virheasentoja ja mahdollisia syitä, mistä ne johtuvat!

Fysioterapeutin ammattia miettiessäni olen pohtinut suuntautuvani geriatriseen fysioterapiaan. En oikein tiedä varsinaisesti miksi, mutta ikäihmisten kanssa työskentely tuntuu itselle tärkeältä. Haluaisin olla mukana hyvän vanhuuden tukemisessa, jossa huomioitaisiin ihmisen fyysisen hyvinvoinnin lisäksi myös psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi. Tänään koulussa puhuimmekin siitä, että esimerkiksi fysioterapeutin tapaamiset tai vaikkapa tuolijumppatuokiot voivat olla tukemassa kaikkia näitä hyvinvoinnin osa-alueita.

Tänään löysin kuitenkin toisenkin kiinnostavan fysioterapian alan, nimittäin erityislasten kanssa työskentely. Liikunnanopettajamme on aiemmin työskennellyt erityiskoulussa liikunnanopettajana ja piti meille liikuntatunnilla harjoitteita, joita on käyttänyt työssään. Olisi mielenkiintoista (ja samalla varmasti todella haastavaa! työskennellä erityislasten kanssa, joilla voi olla esimerkiksi eri asteisia hahmotushäiriöitä ja suunnitella ja toteuttaa heille juuri esimerkiksi liikuntatunteja tai -tuokioita.

Huomenna jatketaankin taas aamusta liikunnalla ja kuntosaliharjoittelun perusteilla. Uskon kyllä todellakin oppivani jotakin uutta, vaikka saleilu melko tuttua puuhaa onkin!

Himojumppaviikon jumpista on enää kaksi jäljellä. Flunssa tuntuu kyllä kutittelevan kurkun pohjassa mutta ajattelin lääkitä itseni nyt illalla Finrexinillä ja päättää pysyä terveenä. Tällä hetkellä pään sisällä nimittäin riittäisi niin paljon virtaa, etten todellakaan haluaisi käyttää sitä lenssusta toipumiseen! Kävin tänään pitämässä perinteisen torstai-bodyn ja mikä ihana yllätys, kun pukkarista löytyi meille ohjaajille uudet Casallin treenitopit! Värejä oli vaikka mitä, itse valitsin sinisen, joka mielestäni on Erän väri :)

P.s. Tervetuloa niille kahdelle lukijalle, jotka eivät ole entuudestaan tuttujani! Kiva että joku muukin kuin R ja veljeni lukevat blogiani :D