Crossroads?

Ensimmäinen anatomian tentti ei siis mennyt ihan niin kuin olisi toivonut joten ennen pääsiäistä saakin sitten paneutua alaraajan anatomiaan. Onneksi heti tentin jälkeen on rentoutumista luvassa, kun lähdetään R:n kanssa Tampereelle kylpylään ja hakemaan vihkisormukset!

Tähän viikkoon mahtuu taas kunnolla jumppaa. En tiedä kuinka monta tuntia normaalisti sivutyönään ohjaavat pitävät viikossa, mutta itselleni tämä viimeaikainen 8-10 tuntia tuntuu melko paljolta. Rehellisesti voin sanoa olevani välillä melko väsynyt ja niin kuin olen aiemminkin maininnut, en pidä siitä, etten pysty antamaan asiakkaiden edessä sitä kaikkein parasta itseäni. Onneksi ohjelmat (vihdoin myös BP!) ovat vaihtuneet parin viime viikon aikana ja olen saanut siitä vähän lisäpuhtia. Ja kyllä se palkkakuittikin ihan kivalta näyttää). Olisi kuitenkin mielenkiintoista tietää, millä ne (todelliset?) jumppaohjaajat (puhun nyt yli 20h/vko ohjaavista) jaksavat tehdä tätä työtä niin, ettei pää hajoa? Saikkua kun ei saa vain sen vuoksi, etten nyt jaksaisi mennä sinne salin eteen taas hymyilemään. Vihaan sitä tunnetta, kun on lähdössä tunnille eikä tee mieli sanoa yhtään mitään. Ehkä pitäisi alkaa ohjaamaan kuuromykille aina aika ajoin.

Don´t get me wrong. Rakastan tätä työtä. Tänään oli taas väsyttävin päivä pitkään aikaan, mutta kun pääsin Erälle ja näin asiakkaat odottamassa tunnin alkua, kuinka tärkeää heille oli päästä treenaamaan, en voinut hetkeäkään harkita kääntyväni takaisin kotiin. Rakastan sitä tunnetta, että minä voin antaa näille ihmisille jotakin hyvää. Uskon siihen, että Jumala käyttää ihmisiä maan päällä ja minä uskon, että Jumala käyttää minua tämän työn kautta. Uudelleen ja uudelleen pohdin omaa tulevaisuuttani tässä valossa: missä ja millaisessa työssä haluan olla kun kasvan isoksi? Tällä hetkellä fysioterapia ja ryhmäliikunta tuntuvat sellaisilta aloilta, jossa saan antaa parastani. Olen pienestä pitäen kokeillut erilaisia lajeja, teologian opintojen aikana olen useampaan otteeseen miettinyt, mihin suuntaan lähtisi. Haluaisin alalle, joka todella tuntuu kokonaisvaltaisesti omalta. Nyt fysioterapian opintojen alettua tuntuu, että ehkä paikkani voisi todella olla tällä alalla. Ehkä olen yllättävän paljon enemmän konkreettisesti ajatteleva ihminen kuin luulin.

Menipä deepiksi. Huomenna pääsen jo neljättä kertaa pumppaamaan uutta ohjelmaa. Eräs ohjaajakollega oli kuitenkin oikeassa, kun sanoi, että tämän ohjelman koreografia on helppo. Olen kyllä kiitollinen siitä, sillä nyt on enemmän aikaa keskittyä tekniikan ohjaamiseen. Viikissä tekniikan korjaaminen asettaa erityisiä haasteita, koska peilejä ei ole. Nyt ylioppilaskirjoitusten aikaan jumpataan pienessä salissa, jossa on peilit toisella puolella. Muuten asiakkaat ovatkin sen varassa, mitä itse teen siellä edessä. No pressure.