Fitness magic.

Jälleen on multaa sormien alla kun siivottiin R:n kanssa parveke talvikuntoon. Haettiin Honkkarista kanervia ja muutama sypressi vähän täyttämään tuota jättiparveketta talven ajaksi. Vaikkei siellä enää oikein tarkene istuskella niin ainakin ikkunasta on mukava katsella.

Perjantaina kävin vierailulla kaverini luona ihan Lahdessa asti! Todellinen syy vierailuuni löytyy tästä:

Sain luvan lainata 1,5-vuotiaan pikkuherran Dubloja. Ai onnea! Taisi täti olla vähän innostuneempi rakentamisesta kuin kaveri itse ;)

Perjantaina pääsin vihdoin ohjaamaan osan "uudesta" pumpista. Menin kuokkimaan kaverin tunnille, kun sijaisuuksiakaan ei ole juurikaan tippunut ja ajattelin, että pikkuhiljaa alkaa olla aika päästä tosi toimiin tämän ohjelman kanssa. Viikki oli perjantai-iltapäivänä todella täynnä energiaa! Vaikka tuo koulun jumppasali ei juuri ole unelmien treenipaikka, mielestäni saatiin E:n kanssa kunnon bileet pystyyn! Vaikka itselläni teki todella tiukkaa itse treenin osalta ( esim. kyykyissä jalat tärisi niin, että tunnilla ollut kaverini sanoi jälkeenpäin, että pelkäsi minun kaatuvan), ei hymy hyytynyt kyllä hetkeksikään koko tunnin aikana. Tunsin pitkästä aikaa TODELLA kommunikoivani asiakkaiden kanssa niin kasvojen ilmeillä kuin puheellakin. Ihan sama, vaikka ihan kaikki laskut eivät menneetkään oikein. En itse hämmentynyt niistä vaan jatkoin vain eteenpäin. Koko tunnin ajan salissa vallitsi ihan mieletön energia, uskon että monet asiakkaista onnistuivat ylittämään itsensä tuon energian avulla. Ja ehkä meillä E:n kanssa oli siinä jotain osaa ;) Tällaisten tuntien jälkeen tuntuu todellakin siltä, että rakastaa tätä työtä ja haluaa antaa kaikkensa asiakkaille. Jotain tunnin fitness magicista kertoo myös se, että tein hartiabiisin kaikki 36 punnerrusta suorin jaloin. For real.

Lauantaiaamuna lähdin vähän väsyneenä pitämään intervallibodya Erälle. Fiilistelin edelleen perjantain pumppia ja vähän ehkä jopa tuntui tylsältä mennä pitämään lattiatuntia Les Mills-huuman jälkeen. Lisäksi ennen tunnin alkua meinasi tulla kiire, kun jäin suustani kiinni puhelimeen kaverin kanssa. Ei kaikkein paras aloitus tunnille.
Enpä tiennyt mitä oli tulossa.
Sali oli ensinnäkin ihan täynnä (Erällä on lauantaisin aina, koska tunteja on niin vähän). Jotain tapahtui kun lämppäbiisi Hung Up alkoi kaikumaan kajareista. Sen jälkeiset 55 minuuttia olivat kuin taikaa. Vannon, että ohjasin varmasti parhaan tuntini ikinä. Olin kannustava mutta piiskasin, näin kuinka asiakkaat treenasivat täysillä, antoivat itsestään enemmän koska MINÄ KÄSKIN. Kaikki läpät osuivat kohdalleen (ainakin omasta mielestäni ;), kaikki oli täydellistä treeniä, täydellistä hikoilua, täydellistä antautumista hypyille, punnerruksille, kyykyille... Uskomatonta! Jotain suurempaa tapahtui. En tiedä, olenko äkkiä ottanut ohjaajana askeleen eteenpäin vai onko sattumalta osunut kohdalle vain pari hyvää ohjausta peräkkäin, mutta nyt olen todella koukussa tähän työhön.  En tiedä olisinko voinut aiemmin uskoa, että ohjaaminen voi olla näin tajunnan räjäyttävää.

Kuva.

Nyt jo malttamattomana odotan huomista, kun pääsen ohjaamaan pumppia kaverini J:n kanssa. Mietin, pitäisikö harmittaa, kun en saa näistä "puolituksista" palkkaa. Ainakin vielä haluan ajatella tekeväni tätä vain siksi, että todellakin rakastan ohjaamista. Plussaa on, että siitä jotain maksetaankin. Sitä paitsi menisin muuten joka tapauksessa treenaamaan, joten miksen ohjaisi samalla ainakin osan tunnista?

Tällä hetkellä tunnen todella olevani osa jotain suurempaa.

P.s. Voiko jumppavaatteita olla ikinä liikaa? nimim. Nike-bitch