Takinkääntäjä.

Vai pitäisikö sanoa kengänkääntäjä?

Maailmankirjat ovat nyt todella sekaisin. Minä, joka olen myynyt sydämeni Nikelle, tuolle lapsityövoiman luvatulle urheilubrändille,
minä, joka en koskaan, koskaan, ikinä edes vilkaise muiden merkkien perään (en edes alennuskorissa) olen nyt lähtenyt aidan toiselle puolelle kalaan (vai miten se meni?).

Kaikki alkoi jo pari viikkoa sitten, kun kaverini kertoi myyvänsä outlet-liikkeessään Skechersin urheilukenkiä. Oma kokemukseni Skechersin kengistä rajoittuu 10-vuotiaana omistamiini sinisiin tennareihin ja ihmettelinkin koko yrityksen olevan enää edes pystyssä. Kaverini puhui kuitenkin näiden uusien mallien puolesta niin hyvin, että pakko niitä oli lähteä katsomaan paikan päälle.

Enkä pettynyt.
Tuo takavuosien donitsikenkätehdas on ainakin urheilukenkien osalta todella tämän päivän ytimessä. Kaverini myymälässä malleina löytyi (tällä hetkellä) miehille Go Run-juoksukenkä ja naisille Go Train-treenikenkä. Mallit ova kevyitä ja taipuisia, tuovat paljon mieleen Niken Free-malliston, tosin Skechersit ovat hiukkasen jämäkämmät (joka ei ainakaan mieheni lasinilkkoja ajatellen ole lainkaan huono asia). Kengän pohja on ohut ja muotoiltu niin, että se mukailee jalan luonnollista asentoa. En ole kovin paljon perehtynyt barefoot-kenkiin, mutta idea on sama. Pohjan kuviointi aktivoi jalkapohjan pieniä lihaksia, joka näin fysioterapeuttiopiskelijan näkökulmasta on pelkkää plussaa. Kun hintakin (49e) oli enemmän kuin edullinen, ei todellakaan tarvinnut kauan miettiä, hankitaanko kengät meille molemmille kokeiluun.

Eihän sitä kenkää voinut ottaa jalasta kuvaamisen ajaksi :D

Kengät joutuivatkin heti samana iltana tosipaikan eteen, kun lähdin ohjaamaan pumpin ja intervallibodyn. Eniten jännitti jälkimmäinen, sillä kovalla lattiatunnilla hyvät kengät ovat enemmän kuin tärkeät. Itselläni penikat kipeytyvät heti ensimmäisten hyppyjen aikana, jos kenkävalinta on väärä. Mutta Skechersit eivät tuottaneet pettymystä! Kengät ovat sen verran napakat (esim. tuota läppää ei saa avattua kokonaan) ettei jalka pääse heilumaan kegän sisällä ja tuo muotoiltu pohja vaimentaa iskun juuri oikealla tavalla. Melkein jopa tuntui siltä kuin ei olisi ollut kenkiä ollenkaan! Tietenkin menee vähän aikaa, jotta jalka tottuu uuteen ja että kenkä muotoutuu lopulliseen muotoonsa, mutta ainakin ensimmäinen käyttökerta oli todella, jopa yllättävän positiivinen kokemus! Nyt siis kaikki kynnelle kykenevät Kalasataman Kick Off-myymälään hankkimaan omansa :)

Emotional rollercoaster.

Perjantaina lähdin sitten iloisin mielin rekisteröimään maisterin opintojani. Olipa kiva pommi niskaan kun amanuenssi totesi, ettei kieliopintoja voi reksiteröidä vapaavalintaisiin opintoihin ja minulta puuttuu nyt siis kolme opintopistettä. Jippii! Kaikkien mutkien kautta sielunhoidon professori lätkäisi kaksi kirjaa käteen ja käski  tulla maanantaina suulliseen tenttiin. Olin aivan täysin puulla päähän lyöty päästyäni kotiin. Iltapäivä, joka minun oli tarkoitus viettää Jillianin ja Suurimman Pudottajan seurassa, vaihtuikin kevyeen tutkimukseen suomalaisesta uskonnollisesta häpeästä. Olo oli oikeastaan koko perjantain täysin epätodellinen, sillä vaikka olenkin hoitanut opintoni silloin tällöin vähän mutkia oikoen, tuntui suunnattoman epäreilulta, että vaikka WebOodin opintosuoritusote näytti 303 opintopistettä, ei se ollut rittävä määrä maisterin tutkintoon. Ja kaikki pohjimmiltaan vain sen vuoksi, ettei kukaan viitsinyt sano minulle rekisteröidessäni kandidaatin tutkintoani, että "laita nyt ihmeessä nämä kieliopinnot tänne kandiin, kun ei niitä voi maisteriin laittaa". Nice.

No, siitäkin selvittiin ja elämäni ensimmäinen suullinen tentti olikin varsin mielenkiintoinen kokemus. Puoli tuntia juttelin professorin kanssa lukemistani kirjoista (nyt kun opintopisteetkin on rekisterissä niin voin paljastaa, etten edes ehtinyt lukea toista kirjaa;) jonka jälkeen hän totesi minun suorittaneen opintojakson arvosanalla 4. Ehkä  siis vihdoin voin laittaa telogian maisterin tutkinnon loppuun pisteen.

Perjantain tunnekuohun keskellä en oikeastaan osannut edes iloita Metropolian lähettämästä kirjeestä, jossa kerrottiin että  minut on hyväksytty fysioterapian koulutusohjelmaan, joka alkaa tammikuussa.  En oikein osaa vieläkään uskoa sitä todeksi! Pääsykokeen jälkeen oli vähän tyhjä olo enkä oikein edes uskaltanut ajatella pääseväni sisään kaikkien satojen hakijoiden joukosta. Mutta joku sinne aina kuitenkin pääsee :) Tuntuu kyllä tosi kivalta ja jännittävältä päästä aloittamaan jotain ihan uutta ja erilaista. Vähän jännittää myös se, viihdynkö koulussa ja onko se sellaista, mitä olen ajatellut. Toisaalta olen saanut seurata pian vuoden ystäväni fysioterapiaopintoja ja koko ajan ne kuulostavat entistä mielenkiintoisemmilta!

Palkintona tästä huimasta suoristuksesta ostin itselleni - mitäpä muutakaan- uusia treenivaatteita!
Yllätin itseni myös valitsemalla Niken topin lisäksi Röhnischin housut. Eilen sain vielä äidiltä ja isältä nimpparilahjaksi (itse valitsemani :) uudet treenikengät:

 

Kunpa vain tämä viime yön aikana kehittynyt flunssa hiipuisi nopeasti ja pääsisin pian kokeilemaan noita tositoimissa!

Perjantaina oli tosiaan Bodypump-jatkari, uusi ohjelma on ihan mieletön! Siitä lisää ensi jaksossa...

Doublepump.

Viikonloppu ja maanantai tulikin vietettyä tehokkaasti Bodypumpin parissa. Lauantaina kuvasin taas yhden version lisenssivideosta ja maanantaiaamupäivän ehdinkin tehokkaasti käyttää sen analysointiin. Illalla lähdin ohjaamaan (ja kuvaamaan) kahta pumppia, joista ensimmäinen joutui suoraan roskakoriin. En viitsinyt edes katsoa videota, sillä heti alussa unohdin toivottaa ensikertalaiset tunnille ja muutenkaan en ollut yhtään oma itseni. Olisin tietysti voinut katsoa videon pelkästään tekniikan näkökulmasta, mutta koska tiesin toisen tunnin (ja kuvausmahdollisuuden) olevan edessä, painoin rohkeasti delete-nappulaa, kameraan kun ei mahdui kuin vähän yli tunnin verran materiaalia kerralla. 

Lauantain videoon olin melko tyytyväinen. Etenkin olen tyytyväinen kyykyn leveyteen, josta sain aikaisemmin palautetta, että se on liian kapea. Ainakin näyttää omasta mielestäni siltä, että oppi on mennyt perille! Jotain ehkä kertoo myös se, että sisäreisistä on löytynyt uusia kipeitä kohtia. Lauantain videon perusteella totesin, että minun tulee kiinnittää seuraavissa videoissa huomiota erityisesti ojentajissa tricep pressin liikerataan, askelkyykyssä askelen pituuteen, hyppykyykkyyn sekä hartiabiisissä siihen, etten nosta painoja liian ylös ja kääntyvässä lankussa vartalon asentoon.

Toisella tunnilla olikin ihan eri meininki! Takarivissä muutama nuori mies ilmoittautui ensikertalaisiksi ja etenkin heidän energiastaan sain itsekin tosi hyvän fiiliksen. Tiputin painoja todella reippaasti siitäm millaisilla normaalisti tekisin. Seuraavat kuvat on siis tuolta kyseiseltä tunnilta. Ihania ilmeitä itselläni ainakin on :D

ILME!

Askelkyykkyyn en ole vielä täysin tyytyväinen. Jossain kohdissa askel on edelleen liian lyhyt, tässä kuvassa vähän siinä ja siinä. Askelkyykky ongelma on itselleni ihan uusi, koska aikaisemmin tekniikka on siinä ollut hyvä ja olen helposti pystynyt ottamaan tarpeeksi pitkän askeleen. Voikohan tuo johtua jostain jumiutuneesta lihaksesta?

Hyppykyykkyyn on tullut parannusta mutta edelleen alastulossa polvet eivät jousta tarpeeksi. En saanut tähän cropattua kuvaa kyykystä, mutta siinä mietin vielä selän asentoa. Tuntuu nimittäin siltä, että kallistan kroppaa välillä liian eteen. Joustoissa selkä pysyy kyllä hyvin suorana!

Tein punnerrukset polvet lattiassa, koska lauantain videon perusteella näyttää edelleen siltä, ettei liikerata mene tarpeeksi alas ( tässä kuvassa en ole ihan ala-asennossa, videolta croppaaminen on yllättävän vaikeaa;). Nyt eilisen perusteella liikerata näyttää paljon paremmalta. Pään asento näyttää myös ihan hyvältä.

Hartiabiisissä mietin edelleen liikerataa. Nostanko painot liian ylös vipareissa ja mac raisessa? Olen tuijottanut tuota BP-videota tuhat ja tuhat kertaa samasta kohdasta vertaillen oman liikkeeni kanssa. Jotkut ohjaajista nimittäin näyttävät tekevän liikkeen yhtä ylös kuin minäkin. Pystysoutu tuntuu oudolta jättää tuohon rinnan alapuolelle, mutta jos videolla niin tehdään niin sitten minäkin. Hartiabiisissä olen jotenkin omimmillani! Ainakin itsestä tuntuu, että läpät ja tsemppaaminen vain paranevat kerta kerralta :) 

Murhekryyni eli liikkuva sivulankku. Lauantain videolla näytti aivan kamalalta, tässä on huomattava parannus. En kuitenkaan ole tyytyväinen. Tuo kiertoliike tuntuu todella hankalalta! Vähintään meinaa tossut luistaa alta. Harjoitus kuitenkin tekee mestarin, uskon sen ja seuraavalla kerralla onnistun vielä paremmin!

Tämän videon perusteella päätin, että onpahan taas aika hankkia uusia treenivaatteita. Ihan kamala lörppötoppi eikä istu enää mistään kohtaa! Harmi sinänsä, tuo on nimittäin yksi lempitopeistani. Onneksi tuo Nike Padma Long taitaa olla perusmallistoa, jota on aina saatavilla.

Jotten pääsisi vielä irti kamerasta ja pumpista, lähden kuvaamaan kaverin lisenssivideota. Ja perjantaina onkin herkkua luvassa, kun illalla pääsee jatkariin Esport Fitnesille. Jee!

Fitness magic.

Jälleen on multaa sormien alla kun siivottiin R:n kanssa parveke talvikuntoon. Haettiin Honkkarista kanervia ja muutama sypressi vähän täyttämään tuota jättiparveketta talven ajaksi. Vaikkei siellä enää oikein tarkene istuskella niin ainakin ikkunasta on mukava katsella.

Perjantaina kävin vierailulla kaverini luona ihan Lahdessa asti! Todellinen syy vierailuuni löytyy tästä:

Sain luvan lainata 1,5-vuotiaan pikkuherran Dubloja. Ai onnea! Taisi täti olla vähän innostuneempi rakentamisesta kuin kaveri itse ;)

Perjantaina pääsin vihdoin ohjaamaan osan "uudesta" pumpista. Menin kuokkimaan kaverin tunnille, kun sijaisuuksiakaan ei ole juurikaan tippunut ja ajattelin, että pikkuhiljaa alkaa olla aika päästä tosi toimiin tämän ohjelman kanssa. Viikki oli perjantai-iltapäivänä todella täynnä energiaa! Vaikka tuo koulun jumppasali ei juuri ole unelmien treenipaikka, mielestäni saatiin E:n kanssa kunnon bileet pystyyn! Vaikka itselläni teki todella tiukkaa itse treenin osalta ( esim. kyykyissä jalat tärisi niin, että tunnilla ollut kaverini sanoi jälkeenpäin, että pelkäsi minun kaatuvan), ei hymy hyytynyt kyllä hetkeksikään koko tunnin aikana. Tunsin pitkästä aikaa TODELLA kommunikoivani asiakkaiden kanssa niin kasvojen ilmeillä kuin puheellakin. Ihan sama, vaikka ihan kaikki laskut eivät menneetkään oikein. En itse hämmentynyt niistä vaan jatkoin vain eteenpäin. Koko tunnin ajan salissa vallitsi ihan mieletön energia, uskon että monet asiakkaista onnistuivat ylittämään itsensä tuon energian avulla. Ja ehkä meillä E:n kanssa oli siinä jotain osaa ;) Tällaisten tuntien jälkeen tuntuu todellakin siltä, että rakastaa tätä työtä ja haluaa antaa kaikkensa asiakkaille. Jotain tunnin fitness magicista kertoo myös se, että tein hartiabiisin kaikki 36 punnerrusta suorin jaloin. For real.

Lauantaiaamuna lähdin vähän väsyneenä pitämään intervallibodya Erälle. Fiilistelin edelleen perjantain pumppia ja vähän ehkä jopa tuntui tylsältä mennä pitämään lattiatuntia Les Mills-huuman jälkeen. Lisäksi ennen tunnin alkua meinasi tulla kiire, kun jäin suustani kiinni puhelimeen kaverin kanssa. Ei kaikkein paras aloitus tunnille.
Enpä tiennyt mitä oli tulossa.
Sali oli ensinnäkin ihan täynnä (Erällä on lauantaisin aina, koska tunteja on niin vähän). Jotain tapahtui kun lämppäbiisi Hung Up alkoi kaikumaan kajareista. Sen jälkeiset 55 minuuttia olivat kuin taikaa. Vannon, että ohjasin varmasti parhaan tuntini ikinä. Olin kannustava mutta piiskasin, näin kuinka asiakkaat treenasivat täysillä, antoivat itsestään enemmän koska MINÄ KÄSKIN. Kaikki läpät osuivat kohdalleen (ainakin omasta mielestäni ;), kaikki oli täydellistä treeniä, täydellistä hikoilua, täydellistä antautumista hypyille, punnerruksille, kyykyille... Uskomatonta! Jotain suurempaa tapahtui. En tiedä, olenko äkkiä ottanut ohjaajana askeleen eteenpäin vai onko sattumalta osunut kohdalle vain pari hyvää ohjausta peräkkäin, mutta nyt olen todella koukussa tähän työhön.  En tiedä olisinko voinut aiemmin uskoa, että ohjaaminen voi olla näin tajunnan räjäyttävää.

Kuva.

Nyt jo malttamattomana odotan huomista, kun pääsen ohjaamaan pumppia kaverini J:n kanssa. Mietin, pitäisikö harmittaa, kun en saa näistä "puolituksista" palkkaa. Ainakin vielä haluan ajatella tekeväni tätä vain siksi, että todellakin rakastan ohjaamista. Plussaa on, että siitä jotain maksetaankin. Sitä paitsi menisin muuten joka tapauksessa treenaamaan, joten miksen ohjaisi samalla ainakin osan tunnista?

Tällä hetkellä tunnen todella olevani osa jotain suurempaa.

P.s. Voiko jumppavaatteita olla ikinä liikaa? nimim. Nike-bitch

Rätei ja lumpui.

Havahduin tällä viikolla siihen, kuinka paljon treenivaatteita kaapistani oikeasti löytyy. Ja silti on lähes mahdotonta saada jokaiselle treenikerralle puhtaat vaatteet. Tuossa kuvassa on hiestä kuivumassa keskiviikon saldo. Yksinkertaisesti en vain ehdi pestä hikipyykkiä niin paljon kuin sitä tulee - tähän täytyy siis lisätä vielä R:n käyttämät vaatteet. Niinpä jumppatunnilla ei useinkaan kannata asettua ihan viereen jumppaamaan jos ei halua haistella edellisen päivän hikiä jo ennen tuntia. Ällöttävää mutta totta käytännön pakosta.

Treenivaatemäärää katsellessani on vaikeaa uskoa, että vielä pari vuotta sitten en juurikaan miettinyt, mitkä vaatteet vetäisin niskaan lähtiessäni urheilemaan. Kunnolliset lenkkaritkin ostin vasta kaksi vuotta sitten vaikka aktiivisesti olen lenkkeillyt jo ainakin viisi vuotta. Ei siis ihme että jaloissa on jos jonkinmoista kremppaa. Luulen tämän johtuneen siitä, että jalkapalloilijana ei juurikaan ollut mitään väliä, millaisissa kamppeissa lähti harkkoihin. Nappikset tai sisäpelikengät oli oltava, mutta muuten oli ihan se ja sama, kuinka kuluneeseen t-paitaan tuli pukeuduttua. Aerobic-kengät olivat varmaan kymmenen vuotta samat, eipä sillä että kovin usein olisi tullut jumppasalin lattioita kulutettua ennen kuin hankin Unisportin jäsenyyden syksyllä 2010. Voin tunnustaa oikeastaan vähän katselleeni nenänvartta pitkin ihmisiä, jotka huhkivat mitä hienoimmissa vermeissä. Minä vannoin pitkään kuluneiden verkkareiden nimeen niin salilla kuin jalkapallokentälläkin.

Tällä hetkellä myönnän olevani välineurheilija. En kuitenkaan välttämättä pidä sitä maailman huonoimpana asiana. Vaikka on tietenkin kivaa (ja tärkeää) että treenivaatteet ovat  hyvännäköisiä, mielestäni ne myös tekevät treenaamisesta mukavampaa noin ihan konkreettisestikin. Tavallinen puuvillapaita imee kaiken hien itseensä joten miksi en pukisi päälleni varta vasten suunniteltua jumppatoppia, joka siirtää hien pois iholta. Juostessa trikoot ovat huomattavasti kevyemmät kuin verkkarit, jos ei muuten niin ainakin sadesäällä.

Kuva.

Jumppakengissä olen pitkään luottanut Nikeen. Okei, myös vaatteissa. Yksinkertaisesti siitä syystä, että Niken vaatteet ja kengät istuvat itselleni parhaiten. Ehkä olen välillä vähän turhankin merkkiuskollinen, sillä kun keskiviikkona näin kaverini Porthanian aulassa, ensimmäinen kommenttini oli "onks sulla Adidaksen kengät?!" Uskon muiden merkkien olevan varmasti yhtä hyviä kuin Nikekin, mutta esimerkiksi Better Bodiesin vaatteet eivät vain sovi tämän malliselle vartalolle. Adidaksen kenkiä olen kokeillut kaupassa pariin otteeseen, mutta tuntuu että leveästä lestistä huolimatta ne ovat jalalleni liiankin leveitä. Tiedän myös ihmisiä, joille taas Niken kengät eivät sovi lainkaan. Lenkkareissa olen rakastunut Asicsin Cumuluksiin ja taidan taas uusia hankkiessani ostaa samanlaiset. Kengät ovat mielestäni muutenkin todella tärkeä satsaus treeniä ajatellessa, sen opin itse vasta kantapään kautta kun pitkän aikaa treenasin liian vaimennetuilla kengillä. Kannatti uskoa ammattilaisen (ihanan jalkaterapeuttini) sanaan, sillä oikeanlaisten kenkien myötä ovat jalkavaivat helpottaneet huomattavasti. Eilen sain elementtipohjalliset ja odotankin että pääsen kokeilemaan, miten ne vaikuttavat treeniin.

Speaking of which, tällä hetkellä jalat ja reidet ovat AIVAN jumissa. Keskiviikon treeniputki todellakin teki tehtävänsä ja eilinen body-tunti teki selvää vihoviimeisistäkin voimista. Oli pakko vain myöntyä ja ottaa kolmosen käsipainot sillä yhtään isommilla en olisi pystynyt ohjaamaan tuntia ja tekniikkaa puhtaasti. Tänään onkin sitten esimerkiksi portaiden kävely ollut melkoista tuskaa! Varsinkin sisäreidet tuntuvat saaneen kyytiä. Auts! Onneksi lähden viikonlopuksi leirille joten tulee ainakin parin päivän pakkolepo. Sunnuntaina haluaisin päästä salille koska lupauduin ensi perjantaiksi vetämään osan pumpista kaverin kanssa. Parhaista parhainta on se, että hän lupasi lisätä ohjelmaan myös ne aikaisemmin missaamani Ravers in the UK:n ja Shut it down:n. Jee!!