Threesome.

Tämän kesän häistä 2/3 takana.
Muistan yhden elokuvan, jossa päähenkilö kertoo katsovansa aina sulhasen kasvoja, kun morsian kävelee kohti alttaria. Sulhasen ilmeessä on hänen mukaansa jotain ihan erityistä onnea. Kun eilen katsoin ystävääni kulkemassa alttarille isänsä käsipuolessa, näin hänen hymyssään jotain erityistä.
Uskon siinä onnessa olevan jotain sellaista, mitä ihmiset eivät ainoastaan keskenään pysty luomaan.

Mielestäni ystäväni kiteytti tämän erityisen onnen osuvasti: "rakkaus on kolmen kimppa = sinä, minä ja Jumala." Oman kömpelön teologiani mukaan jos Jumala on rakkaus, luonnollisesti siellä missä rakkaus syttyy kahden ihmisen välille, on myös Jumala. Jumalaa ei voi erottaa rakkaudesta . Joskus näköjään kannattaa lukea ajatuksella niitä tenttikirjojakin, sillä yksi lempiajatelmistani on kirkkoisä Augustinuksen: "sillä ystävyys ei ole todellista, jollet Sinä solmi sitä niitten välille, jotka rakkauden sitein riippuvat Sinussa kiinni".

Kun kihlauduimme R:n kanssa, sovimme hääpäivän puolentoista vuoden päähän. Eräs tuttavani lähes kauhisteli asiaa, sillä miten sitä uskaltaa luottaa, että on niin pitkän ajan päästä edes yhdessä. Niin. Mistä sitä tietää, että haluaa olla toisen kanssa aina? Minä uskon siihen, että jos Jumala on lahjoittanut rakkauden kahden ihmisen välille, sen tietää. Se tuntuu erilaiselta. Ei tämä ole ensimmäinen kerta kun olen rakastunut. Eikä edes toinen. Mutta nyt se tuntuu oikealta. Olen seurustelumme alusta asti tiennyt, että haluan sitoutua tähän mieheen. Uskon sen johtuvan juuri siitä, että Jumala on niin tahtonut. Siksi myös avioliitto tuntuu niin merkittävältä asialta. Tottakai on ihanaa ajatella hääpäivää ja kaikkea siihen liittyvää hössötystäkin, mutta tärkeimpänä pidän sitä, että minä ja R saamme solmia avioliiton Jumalan kasvojen edessä ja pyytää sille siunausta. Ruudolfin sanoin: "tuntuu niin oudolt tehdä oikein kun on niin monta kertaa tehny väärin". 


Eilen(kin) vihkimisen yhteydessä pappi muistutti siitä, ettei hääparilta kysytä "rakastatko?" vaan "tahdotko?". Ei parisuhde ole aina pelkkää hattarasuklaajäätelöä, sen varmasti jokainen voi allekirjoittaa. Ajattelen kuitenkin, että on helpottavaa tietää, ettei sen tarvitsekaan olla. Joka päivä ei tarvitse olla  vaaleanpunaista ruusu-unelmaa. Voin luottaa siihen, että Jumalan rakkaus kantaa suhdettamme niinä päivinä, kun kiukuttaa niin paljon että on pakko istua eri päissä sohvaa.


Kristittynä elämisen koko ydin on rakkaus: rakkaus itseen, rakkaus lähimmäiseen ja rakkaus Jumalaan. Ja kun itsessä on rakkaus, ei Jumalakaan ole silloin kaukana. 
 "Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: Hänessä me elämme, liikumme ja olemme." 

16 minuuttia Helsingin keskustasta.

<3 mun hoodit.

I like how it feels!

Vihdoinkin! Eilen koitti D-Day, kun ensimmäistä kertaa tartuin tankoon salin edessä - yksin. Maanantain ja tiistain välisen yön nukuin mitenkuten kun jännitti ihanalla tavalla. Sellainen samanlainen jännitys kun jouluaattoa edeltävänä iltana. Pidin pari muuta tuntia ennen pumppia ja yllättävän hyvin pystyin kyllä keskittymään niihin vaikka vatsanpohjassa kutkutti se viimeinen koitos. Tarkoitukseni oli kuvata lisenssivideon harjoitteluvideo ja sainkin videokameran aseteltua yhden kaiuttimen päälle ihan hyvin. Tosin ääni ei välttämättä kuulu videolla tarpeeksi joten täytyy sitä oikeaa videota varten tehdä joitakin säätöjä.
Tunnin aluksi olin aika jäässä. Lämmittelybiisi meni koreografian puolesta ihan nappiin, mutta en saanut ihan luotua sellaista alkuhuumaa, kuin olisin halunnut. Tosin ehkä ekalla kerralla voi laittaa sen piikkiin, että yritin vain keskittyä ohjeiden antamiseen. Kyykkybiisissä tuli pari koregrafiamokaa mutta fiilis nousi huimasti, kun yksi meidän ohjaajaguru oli tunnilla ja tsemppasi huutaen. Asiakkaatkin ikään kuin rentoutui ja aloin pikkuhiljaa nauttimaan siitä edessä olemisesta. Tosin kyykyissä on mun mielestä vaikeaa muistaa, milloin tulee 2-2 ja milloin 3-1, joten tykittämiset jäi niihin ykkösiin ja joustoihin. Toisaalta niissähän sitä tsemppaamista juuri tarvitaankin! Selkäbiisissä olisin voinut laittaa itse lisää painoja mutten siinä rinnalletyöntöä demotessani muistanut enää. Muutenkin mielessä koko ajan tykytti koulutuksessa koko ajan hoettu mantra: push play and go, niin en uskaltanut biisien välissä kovinkaan jäädä höpöttelemään. Loppujen lopuksi tunti kesti juuri tasan 55 minuuttia :D Rinnalletyöntö on tosi haasteellinen liike ja tiedän, että siinä on itselläni vielä hiomista, etenkin saisin käyttää jalkoja enemmän. Olen kyllä huomannut, että liikkeen tekee melkein kuin itsestään oikein, kun vaan laittaa tarpeeksi painoja. Ojentaja-biisi on ihan yksi suosikeistani! Siinä on jotenkin mieletön fiilis ja meininki ja tykkään niistä eri liikkeistä, vaikka aluksi ajattelin, että eihän tätä saa tuntumaan kun koko ajan vaihdellaan liikkeestä toiseen. Kyllä saa! Ojentajapunnerruksia pitää vielä treenata, etten tee innoissani liian alas asti. Haukkareista ei juurikaan ole sanottavaa, haluaisin lisätä painoa mutten vaan pysty! Tavoite on että tämän vuoden loppuun mennessä teen vitosilla, ainakin ohjatessa. Huomaan vaan että nyt jo kolmosilla alkaa loppua kohti hyytymään (en siis pidä sitä taukoa) ja kroppa alkaa heilumaan. Hauikset - dislike! :P Askelkyykyt on pelkkää rakkautta! Syke kävi hurjan lähellä maksimia (190/198) mutta mikä fiilis! Aika ylpeä olen siitä, että asiakkaat teki ykköshypyt lähes kokonaan samaan tahtiin. Mahtavaa painovoiman vastustamista! Rakkauteni pumppia kohtaan vägän laantui, kun aloin enemmän pitää intervalliharjoittelusta ja treenistä, jossa syke nousee korkealle. Ihan mahtavaa, että tähän ohjelmaan on mahdutettu myös reippaasti sykettä kohottavia juttuja. Hartia-biisi jännitti ehkä eniten, sillä siinäkin on koreografiassa paljon muistamista. Selvisin vain yhdellä mokalla, tosin lopussa tangon kanssa huomasin, etten tehnyt ihan puhtaasti. Biisi on kuitenkin ihan huippu ja oli ihana huomata, kun tosi monet asiakkaat jammaili sen tahdissa. Pakosti alkoi itselläkin vähän jalka vipattamaan. Vatsa-biisi on mielestäni vähän tylsä myös koreografisesti. Itsellä oli kädet niin hiessä, etten pysynyt kunnolla etunojassa vaan piti puristaa sormilla maton reunasta kiinni, että pystyin jotenkin hallitsemaan liikettä. Venyttely meni myös hyvin vaikka sitä jännitin myös kaikkien niiden nousujen ja laskujen kanssa.

Vaikka itse sanonkin, olen todella tyytyväinen itseeni. Ei kai eka kerta voikaan mennä ihan täysin nappiin, mutta ei sitä kai muuten oppisikaan. Koreografiassa ei onneksi ole suurempaa hiomista, sillä kunhan ohjamisia kertyy enemmän niin sekin tulee varmasti tutuksi. Toisaalta pian alkaa uusi ohjelma ja jatkokoulutuksetkin on jo syyskuun ensimmäisellä viikolla. Toivottavasti asiakkaat ei närkästy kun ei aio miksata - jos jostain saan yhtäkkiä lisää aikaa niin voisin tietysti opetella ne ekstra-biisit. Tämä ilta taitaakin sitten kulua videon katselemisessa uudelleen ja uudelleen ja miettiessä, mitä teen jatkossa toisin. Mutta tätä tunnetta en haluaisi vielä päästää! Tunnen todellakin ylittäneeni itseni ja ihanaa on, että 1,5 vuotta sitten vielä katselin vain salin toiselta puoleta pumppiohjaajia ja nyt olen itse siinä.

Eilen illalla juteltiin vielä R:n kanssa siitä, saanko tarpeeksi proteiinia ja syönkö ylipäänsä tarpeeksi mitään. Tiedän, että olen pari kuukautta aika huolella vetänyt miinuskaloreilla, en tahallani mutta jotenkin on koko ajan sellainen olo, että haluaisin syödä lisää mutten vain ehdi. Ohjauspäivinä kulutus on varmasti yli 2500kcal ja veikkaanpa että usein mennään vielä lähemmäksikin 3000 kaloria. Niinpä tänään aamulla aloin pitämään ruokapäiväkirjaa, muutaman päivän päästä tarkastellaan R:n kanssa niitä ja mietitään, mitä pitää syödä lisää. Syöminen on kyllä kivaa eli ei haittaa yhtään, jos saan ahtaa napaani jotain lisää ;)

Tarmo on taas väsynyt kun olen pitänyt paljon kotitoimistoa.

Partioaitta Outlet <3

Vielä yksi uusi innostuksen aihe: kinesioteippaus. Olen nyt kolmeen kertaan teippaillut ensin jalkoja ja eilen hartian/epäkkään ja se todella toimii! Varsinkin eilen koin ihmeparannuksen, kun yläselkä oli ihan jumissa ja heti teipattuani lihas tuntui ikään kuin irtoavan krampista. Suosittelen kokeilemaan, etenkin penikoihin itselläni auttoi tosi hyvin.

Tauon paikka.

Tällä viikolla olen todella oppinut, miten kokonaisvaltaista työtä ohjaaminen on. Aina ei riitä, vaikka kroppa kestäisikin, jos pää ei pysy mukana.
Torstaina lähdin pitämään illan kahta tuntia ihan hyvillä mielin, vaikkei juurikaan olisi huvittanut. Ensimmäinen tunti ei mennyt todellakaan niin kuin Strömsössä: annoin ohjeita miten sattuu enkä päässyt koreografiassa yhtään eteenpäin. Lopulta hermostuin itseeni ja päätin, että tehdään vanhaa ohjelmaa kovalla temmolla. Takarivissä jumpannut pomoni onneksi vain hymyili, kun yritin raivolla päästä askelissa oikealle jalalle. Vaikka asiakkaat lähtivätkin tunnilta hyväntuulisina, jäin itse miettimään loppuillaksi, mikä meni pieleen.
Oma treeni on jäänyt viime aikoina todella vähälle. Kaikki liikunta on kertynyt oikeastaan ainoastaan ohjaamisesta, onneksi kuitenkin ehdin maanantaina intervallistep-tunnille hyppimään aivoni pihalle. Vaikka rakastan ohjaamista yli kaiken, tuntuu, että nyt on tullut jonkinlainen raja vastaan. Treenaamisessa parhaita puolia on kuitenkin se, kun saa taistella itsensä kanssa äärirajoilla ja keskittyä vain olennaiseen. Ohjatessa ei voi kiinnittää itseensä juurikaan huomiota muuta kuin sen verran, että tekniikka pysyy kasassa. Huomasin kaipaavani sitä, että voin lähteä lenkille ja olla vain omien ajatusteni kanssa. Tai mennä jumpassa takariviin ja olla katsomatta ketään silmiin. Tiedän ohjaajana antavani itsestäni paljon asiakkaille: piiskaan ja kannustan välillä melko henkilökohtaisestikin. Tunnen ainakin itse olevani todella vahvasti läsnä ohjatessani enkä vain latele ohjeita edestä monotonisella äänellä.
Onneksi sain ohjuskollegan pitämään viikonlopun tuntini ja huomenna aion suunnata innokkaana salille. Ihana tunne, kun oikein odottaa seuraavaa treeniä!

Lähdettiin tänään retkelle Iittalaan ja siinä lähellä sijaitsevaan Renkoon, jossa isovanhemmillani oli kesämökki. Mummin kuoltua mökki kuitenkin myytiin enkä ollut siellä vuosiin käynytkään. Oli hassua nähdä mökki melkein kokonaan erivärisenä kuin ennen, puhumattakaan pihasta joka rehotti jos minkälaista kasvia ennen niin kauniisti hoidetun puutarhan sijaan. Kasvimaan päälle oli rakennettu saunarakennus ja ennen vaarin siistinä pitämä ranta kasvoi nyt niin täynnä koiranputkea, ettei sinne pystyisi kävelemään. Haikeana huomasin myös, että mökin iso vihreä portti oli poistettu. Uusi omistaja puuhasteli jotain ulkona, muttei kuitenkaan uskaltauduttu kysymään, saataisiko tulla katselemaan.

Nostalgisissa tunnelmissa päätin listata asioita, jotka muistuttavat minua lapsuuden kesistä:
- CocaColaa tölkistä ja Missä X-karkit
- autonistuimen hikinen selkänoja
- kostean lehtimetsän tuoksu
- Säästöpankki kirkonkylän keskustassa
- hiekkatiellä käveleminen liian suurissa kumisaappaissa
- saunan lattiassa oleva reikä (josta pelkäsin tipahtavani)
- kastelukannusuihku
- Pirkka Amppari-mehujää
- kesäläksynä kesäpäiväkirja
- Jaakon markkinat ja punottuja koreja myynyt mummeli
- vaarin Volvon auringon kuumentamat ovet
- Kansanradio
- Pihakeinun muoviset, vihreät istuintyynyt

Ja joka päivä paistoi aurinko :)

8 down 2 to go.

Huh.
Tällä viikolla olen todellakin saanut jumppaopeilla ihan olan takaa. Ohjaustunteja kertyy yhteensä kymmenen ja kroppa alkaa pikkuhiljaa muistuttamaan levon tarpeesta. En keväällä kesän tunteja suunnitellessa jotenkin tajunnut, että heinäkuussa tunteja tulisi näin paljon - otin vain kaikki mitä tarjottiin. Arvostan kyllä entistä enemmän niitä, jotka tekevät tätä kokopäivätyönä vuoden ympäri, vaatii fysiikalta ja mielenterveydeltä aika paljon että jaksaa vetää täysillä päivästä toiseen. Varsinkin kun ohjatessa ei vain voi olla väsynyt ja tehdä puoliteholla. Onneksi suurin osa tunneista on ollut aamutunteja, en varmaan olisi jaksanut joka ilta pomppia salilla iltamyöhään. Olen myös pitkästä aikaa päässyt aamutreenin makuun: tulee ihan paras olo, kun on aamulla käynyt treenamassa!Loppupäivän on ihanan energinen olo! Motivaattorina toimii tällä hetkellä raha. On kiva tietää, että normaalin palkan lisäksi saa muutaman satasen ekstraa, varsinkin kun elokuussa ollaan lähdössä reissuun.

Keskiviikkona kävin taas jalkaterapeutilla. Oli kiva huomata, että venyttelyistä ja edellisestä hieronnasta oli ollut hyötyä: penikoiden hierominen ei sattunut juuri yhtään, tuntui jopa melkein miellyttävältä! Hierottiin tällä kertaa myös  pohkeet hierottiin ja toisin kuin etukäteen ajattelin (ja pelkäsin!), hieronta olikin todella rentouttavaa. Uskon myös että kengillä on ollut iso vaikutus jalkojen kuntoon, jätin nyt kokonaan ne kovat kengät pois ja jumpannut ainoastaan pehmeämmillä. Ensi kerralla otetaankin sitten jaloista muotit elementtipohjallisia varten. Terveemmät jalat tervetuloa!

Ensimmäinen pumppiohjaus lähestyy, viikko enää ja pitäisi olla tositoimissa. Vähän jänskättää, kun osa ohjelmasta ei ole vielä ihan hallussa. Varsinkin venyttely-biisin opettelu tuntuu tosi turhauttavalta, kun siinä on niin miljoona eri liikettä. Eikä se itse kappalekaan varsinaisesti kuulu omiin suosikkeihin. Taitaapa siis ensi viikon vapaat hetket kulua BP-videon ja manuaalin parissa. Ei ehkä ole vaikea myöskään arvata, mikä soittolista soittimessa soi junamatkoilla.

Matkalla kastelemaan kukkia Seran kanssa :)

Perjantaipaistattelut veljen kanssa.

 Vaikka töitä (ja jumppaa) on riittänyt tällä viikolla, niin onneksi on ehtinyt vähän myös hiljentämään tahtia. Kaverini ollessa matkalla kuuluin kukkienkastelupartioon ja käytiin muutaman kerran viikolla antamassa kasveille vettä. Yhtenä päivänä otettiin myös koirat mukaan :) Meidän Tarmo ei tosin ehkä malttaisi olla noin nätisti pyörän korissa kuin prinsessa Sera. Perjantaina ehdin myös veljen kanssa pariksi tunniksi Koffin puistoon ottamaan aurinkoa. Ajattelin etten muka tarvitsisi aurinkorasvaa kun olen jo ruskettunut ihan hyvin, mutta paloinpa sitten kuitenkin. Navan kohdalla vatsassa on nyt koristeena hieno ja paksu punainen raita :P
 

Välipäivä.

Maanantai olikin yhtä jumppaamista. Kävin aamulla pitämässä yhden tunnin ja iltapäivällä kaksi. Jalat sanoivat itsensä totaalisesti irti kun kävelin juna-asemalle: oikea pohjelihas on nyt ihan reippaasti jumissa ja pakotti lepäämään tämän päivän, vaikka kovasti olisin halunnut pumppaamaan. Korvasinkin lepopäivän sitten katselemassa BP-videota ja vielä hiomalla pumppiohjelmaa ja huomista body-tuntia. Sählymaila taipuu muuten yllättävän moneen ;)

Havahduin eilen illalla muutenkin siihen, että tällä viikolla ei juuri treenistä huilita: tänään on ainoa päivä, kun en ole menossa ohjaamaan. Haluaisin käydä tällä viikolla pumppaamassa, mutta tuskin jaksan enää "pakollisten" tuntien lisäksi. Ohjaamisen huono puoli on se, ettei vapaavalintaiselle treenille juuri jää aikaa tai energiaa. Välillä harmittaa, kun samaan aikaan omien tuntien kanssa menee joku muu tunti, jolle haluaisi osallistua. Ja joskus sitä toivoisi, ettei tarvitsisi lähteä ohjaamaan vaan voisi mennä vaikka lenkille! Toisaalta vaikka töihin lähteminen joskus tökkiikin, 99% varmuudella kotiin lähtiessä on aina hyvä fiilis. Sama pätee liikkumiseen yleensäkin. Yksi asiakas juuri eilen minulle totesikin, että miksi se lähteminen on aina niin kauhean vaikeaa, vaikka tietää että lopputuloksena on hyvä mieli. Pakko kyllä tunnustaa, että viime sunnuntain ohjaaminen lukeutui siihen yhteen prosenttiin kerroista, kun kotonakin vielä harmitti. Olin vaan ihan tajuttoman surkea, en osannut ohjelmaa kunnolla enkä oikein pystynyt keskittymään asiakkaisiin kun piti koko ajan laskea tahtia. Onneksi huomenna pääsen kokeilemaan tuota ohjelmaa uudestaan ja nyt kunnolla harjoitelleena!

Kävin aamulla siivoamassa kerhohuonetta (olen aloittanut projektin "kerhohuoneen kasvojenkohotus") ja loppupäivän tein kotona rippikouluvalmisteluja. Haalin toimistolta kasan erilaisia kirjoja ja päätin kerrankin aloittaa oppituntien suunnittelun AJOISSA. Oppitunteja ei ole vielä jaettu vetäjätiimin kesken, mutta ajattelin, että jos olen suunnitellut jotkut tunnit niin ehkä saan ne myös silloin pitää. Joka kesä törmään kuitenkin samaan ongelmaan: miten opettaa sitä, mitä ei voi opettaa? Varsinkin nyt, kun riparilaisia on vain 13, oppitunnit tuntuvat erityisen haastavilta. Mitään hullun isoja ryhmätöitä ei oikein voi teettää ja mietin myös, miten riparilaiset innostuvat keskustelemaan. Kaiken kaikkiaan olen aina "toiminnallisen pedagogiikan" kannalla, eli mahdollisimman vähän opettajan pälpätystä ja mahdollisimman paljon riparilaisten toimintaa.

Meidän Tarmo ei kyllä kestä näitä etätyöpäiviä. Se luulee, että sen täytyy jotenkin olla koko ajan viihdyttämässä ja tuo kaikki lelunsa sinne missä olen. Ehkä täytyy huomenna pysytellä toimistolla, ettei koiraparka saa burn outia :)

Nyt rillataan!

Mikä olisikaan ihanampi tapa aloittaa viikko kuin lasten telttaleiri! Maanantaiaamuna pakattiin kahteen bussiin muutama seurakunnallinen lapsukaisia ja lähdettiin telttailemaan - siitäkin huolimatta että yläkerran pappa antoi tulla vettä ihan olan takaa. Lapset kuitenkin jaksoivat innostua jopa luontopolusta kaatosateessa ja siellä sitten etsittiin rasteilla milloin mitäkin eläimiä. Yllätyksekseni löysin itsestäni vielä vanhoja isosen taitoja ja kahdessa sekunnissa repäisin meille tunniksi ohjelmaa, pakko olla vähän ylpeä ex tempore-keksimästäni leijonanmetsästys-leikin variaatiosta "jänistä mä metsästän" (leirin teema oli siis metsäjäniksen jäljillä).

Keskiviikkona kroppa suorastaan jo huusi päästä urheilemaan ja vähän pakostakin oli pakko lähteä salille treenaamaan vielä pumppia varten. Torstai-iltana olin ensimmäisen tosikoitoksen edessä kun ohjasin kaverin kanssa puolet uudesta ohjelmasta melkein täydelle salille. Sain koulutuksessa luvan jo ohjata koko ohjelman vaikka heti, mutta halusin pelata varman päälle ja helpottaa myös omaa jännitystä. Omasta mielestäni tunti meni ekaksi kerraksi hyvin, muutamia mokia koreografiassa (tietysti) tuli mutta olen iloinen siitä, että pystyin heittämään vähän läppääkin väliin pelkän ohjaamisen sijaan. Varsinkin kun tämän ohjelman biiseissä on sanoja, joihin tarttua! Tunnilla oli myös yksi vakkariohjaajistamme ja tuli tosi hyvä mieli, kun hän tuli tunnin jälkeen kiittämään ja oli myös sitä mieltä, että ensimmäiseksi kerraksi pumppi meni todella hyvin. Tästä se oma BP-ohjaajan ura sitten lähtee, en jaksa odottaa että pääsen ohjaamaan koko ohjelman!

Nähtiin R:n kanssa jo viime viikolla mainos edullisesta grillistä Prismassa. Melkein merkattiin kalenteriin ylös, että perjantaina lähdetään sitä grilliä sitten ostamaan. R oli käynyt kaverinsa kanssa Kannelmäen Prismassa ja sai minut suostuteltua lähtemään sinne ostoksille. En ole kyllä ikinä käynyt niin isossa supermarketissa! Käytäviä oli yhteensä varmaan viisi kilometriä! Melkein alkoi kaupan suuruus ahdistamaan, meidän pikku-Alepa näyttää puutarhavajalta siihen verrattuna. Grilliosasto löydettiin heti mutta ruokaostoksiin menikin sitten tunti, varsinkin kun kauppalista unohtui kotiin ja piti sahata edes takaisin niitä loputtomia käytäviä. Grillin kasaaminen ei sitten mennytkään ihan niin kuin Ikean kalusteiden kanssa. Kaikki mutterit oli merkitty ihan eri tavalla ohjeeseen ja pakettiin. Perjantai-ilta ja lauantai-aamupäivä kuluivatkin sitten rattoisasti grillipalapelin parissa. Loppu hyvin kaikki hyvin: pääsimme aloittamaan parvekegrillauksen tänään!

Havahduin perjantai-iltana myös siihen, että sunnuntaina pitäisi aloittaa uusi body-ohjelma. Olin koko ajan ajatellut ohjaavani sunnuntaina intervallibodyn ja bodyn vasta keskiviikkona, joten pieni stressi tykytti sydämessä. Tuntisuunnittelussa mielestäni vaikein vaihe on se biisien etsiminen, kun en halua mitä tahansa musiikkia siellä tunnilla soittaa (hyviä biisi-ideoita otetaan siis aina vastaan :). Onneksi löysin koneelta selaamalla suurimman osan kappaleista eikä tarvinnut alkaa etsimään ideoita radiokanavien soittolistoilta. Tästä päivästä tuli siis myös treenipäivä, kun piti lähteä treenaamaan uutta ohjelmaa salille. Illalla otettiin sitten kulutetut kalorit takaisin varmaan tuplana, kun ensin mussutettiin leffassa (Lumikki ja metsästäjä - voin todellakin suositella!) poppareita JA karkkia ja kotona grillattiin hampurilaisia. En juuri koskaan pode huonoa omaa tuntoa syömisistä, koska herkuttelutkin useimmiten pysyy aina viikonlopuissa. Nyt kuitenkin tuntuu, että tuli nautittua liikaa makeaa (ja suolaista) mahan täydeltä... Umh.

Taidan kyllä koko ajan hehkuttaa meidän parveketta, mutta se on vaan niin ihana! Tänään syötiin ensimmäistä kertaa aamiaistakin ulkona, vaikka olikin vähän tuulista. Onneksi sunnuntaille on luvattu aurinkoista säätä niin pääsen vähän loikoilemaan kansituolissa ennen illan jumppaputkea.