Käyttöohjeita etsimässä.

2. Moos. 34: 10
Herra sanoi: "Minä teen liiton ja sinun kansasi saa nähdä ihmeitä, joita ei koskaan ennen ole tapahtunut missään maan päällä eikä minkään muun kansan keskuudessa. Kansa jonka parissa elät, saa nähdä ne pelottavan voimalliset teot, jotka minä, Herra, teen sinun hyväksesi."

Lapsena lainasin kirjastosta kirjan Miten kaikki toimii?. Tiskikoneen toiminta pystyttiin selittämään hyvinkin tarkasti, samoin kuvaputkitelevision. Samaa kysymystä pyörittelin mielessäni eilen lisätessäni autoon tuulilasinpesunestettä. Mieheni taas purki 6-vuotiaana isänsä järjestelmäkameran osiin, jotta saisi selville, miten niitä valokuvia oikein otetaan. Veljeni kokeili kuinka kuumalla hellalla lätkäkortit syttyvät tuleen.

Miten loputon tarve meillä onkaan saada selville, miten kaikki toimii? Miten mikään ylipäänsä on mahdollista? Vai onko mikään mahdotonta? Ehkä kaikki onkin possimpible...

Ehkä tarve määritellä kaikkeus on ihmisyyttä. Se on se mikä erottaa meidän Jumalasta. Ihmisellä on tarve jatkuvasti saada tietää mihin on menossa, mistä tulossa, mikä on kaiken tarkoitus, mikä on mahdollista. Ja kuitenkin juuri meissä itsessämme on vastaus kaikkiin kysymyksiin. Me olemme todiste Jumalan ihmeteoista. Onko mitään ihmeellisempää kuin ihmiskeho, se miten se toimii ja miltä se näyttää? Miten jokainen osa ihmisessä on kuin tarkkaan suunniteltu, ainutlaatuinen mestariteos?

Uskon, että kristittynä saa nähdä ympärillään ihmeitä. Kristittynä elämä näyttäytyy itsessään ihmeenä.
Kohtasin tänään ihmisen, joka kertoi iltaisin laittaessaan lapsensa nukkumaan huokaisevansa vain hiljaa mielessään kiitos.  Se, että elämä ylipäätään on mitään, on ihme. Sitä ei voi tavoittaa sanoilla, parempi vain huokaista.

Miten kaikki toimii? En tiedä. Mutta luotan että Isä tietää.

Jäljessä.

1. Kor. 1: 27-31
27 Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. 28 Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. 29 Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. 30 Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. 31 Näin toteutuu kirjoitus: "Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta."

Aloitin Raamatunlukusuunnitelman vuoden alussa.

Olen jatkuvasti jäljessä. Milloin milläkin syyllä päivän tekstit jäävät lukematta ja rehellisesti olen ehkä pystynyt keskittymään suunnitelmaan kolme kertaa viikossa. Usein huomaan myös ikään kuin pakonomaisesti kurovani suunitelmaa umpeen, lukevani monen päivän lukuja ajattelematta oikeastaan, mikä niiden sisältö on. Minä olen elänyt enemmän lukusuunnitelmaani varten kuin lukusuunnitelmani minua varten. Sen sijaan, että tosiaan olisin antanut Sanan vaikuttaa minussa ja antaa elämääni jotain enemmän, lukemisesta on tullut suoritus ja pakko, joka on vain tuonut päiviini yhden velvollisuuden lisää.

Anneli kirjoitti vapaudesta. Kristus päästi meidän vapauteen, eikä sitonut kahleita suinkaan tiukemmalle. Melkeinpä päivittäin unohdan sen, ettei Kristus halua rajoittaa elämääni eikä vetää siihen tiukkoja rajoja. Päinvastoin. Hän haluaa tuoda elämääni lisää vapautta, rakkautta, armoa, anteeksiantoa. Minä itse vedän elämääni raameja luomalla pakkoja.

Tietenkään Raamatunlukusuunnitelman noudattaminen ei ole aina helppoa. Tottakai se vaatii jonkin verran itsekuria, jotta etsin päivästäni sen hetken, kun istun alas ja tartun tekstiin. Mutta heti kun lukusuunnitelmasta tulee suoritus, olen mennyt väärään suuntaan. Onneksi lukusuunnitelmassanikin on päivitä-nappi. Sitä klikkaamalla saan taas suunnitelman ajan tasalle. Joka päivä minulla on mahdollisuus tehdä päivitys. Joka päivä voin aloittaa suunnitelman toteuttamisen uudestaan. Jokainen jää joskus jälkeen. Jos ei jäisi, mihin Kristusta edes tarvittaisiin?

Blogihiljaisuuden jälkeen.

Blogi on viettänyt jälleen hiljaiseloa reilun kuukauden.
Se ei johdu siitä, etteikö kirjoitettavaa olisi ollut. Kirjoitettavaa ei ehkä ole vain ollut niistä asioista, kuin ennen.

Papin työ on vienyt minut lähes kokonaan. Mutta rakastan työtäni. En ole koskaan aiemmin tuntenut olevani niin oikeassa paikassa kuin nyt. Olen onnellinen että olen myös epäillyt tätä ammatinvalintaa, sillä sitä tarkemmin olen sitä pystynyt tarkastelemaan. En tunne epäilleeni turhaan, en häpeile sitä että epäilin. Uskon, että sillä kaikella oli tarkoituksensa, jotta nyt voisin todella tuntea olevani oikealla suunnalla. En tiedä mitä heinäkuun jälkeen tapahtuu mutta uskon, että minut johdatetaan paikkaan, johon kuulun.

Jumppaohjaaminen ja työajaton työ eivät sovi kovin hyvin yhteen. Keväällä pidän vain maanantain tuntini, olen lupautunut puolittamaan lauantaita ja tekemään silloin tällöin sunnuntaitunteja mutta aika näyttää miten paljon jaksan. Vapaapäivät haluan omistaa itselleni, päättää itse treenaanko vai enkö. Annanko itsestäni mitään kenellekään vai en.

Tunnen oivaltaneeni myös jotain siitä, mikä on todella tärkeää. En halua enää menettää yhtäkään hetkeä sen vuoksi, että olen lupautunut pitämään jumppatuntia. Elämässäni on jotain todella paljon arvokkaampaa.

En tiedä kuinka paljon kirjoitan blogia tulevaisuudessa. Haluaisin kirjoittaa usein. Mutta aihepiiri tulee varmasti muuttumaan. Olen aloittanut Raamatunlukusuunnitelman vuodeksi ja siitä heränneitä ajatuksia haluaisin jakaa enemmänkin. Tai sitten päädyn jälleen kirjoittamaan jostain ihan muusta. Edelleen huomaan kritisoivani itseäni ja miettiväni liikaa, mitä kirjoitan. Kun aloitin tämän blogin, tavoitteeni oli kirjoittaa siitä, mitä ajattelin tänään. Ehkä vihdoin saisin siitä ajatuksesta kiinni.