torstai 6. kesäkuuta 2013

Toimiva konsepti.

Aamu alkaa taas aamukahvilla parvekkeella. Tuntuu todella luksuselämältä saada aloittaa päivä näin rauhassa, tähän voisi vaikka tottua! Yritän hakea kiireettömyyden tuntua ja rauhallisuutta heti aamusta, kun päivät kuitenkin ovat tällä viikolla täyttyneet vaikka minkälaisesta tohinasta. Kämppä on täynnä kaiken maailman hääaskartelu-laatikoita ja olen ikionnellinen siitä, että rojut viedään pois silmistä tänään illalla. D-day lähenee mutten ihan vielä osaa jännittää itse asiaa. Tällä hetkellä päässä pyörii lähinnä se, muistetaanko pakata kaikki tarpeellinen mukaan. Ehkä huomenna illalla todella ymmärrän, mitä on tapahtumassa!

Onneksi kaiken häseltämisen vastapainoksi olen päässyt treenaamaan ihan kivasti tällä viikolla. Maanantaina tehtiin R:n kanssa illalla jalkatreeni, jonka seurauksena R:n kävely näytti vielä eilenkin lähinnä vaappumiselta. Tiistaina rääkättiin yläkroppaa ja käsiä ihan kunnolla, tehtiin ojentajat ja hauis superina ja voi että taas muistiin miten ihanan hirveää käsitreeni voi olla! R on myös pahimman luokan PT, joka ei todellakaan päästä helpolla. Turha nyyhkiä ettei pysty enää, sen jälkeen tehdään vielä ainakin kaksi toistoa! On myös upeaa katsoa sellaisen ihmisen punttaamista, joka on tehnyt sitä todella kauan ja tietää tasan tarkkaan mitä tekee. Kyllä Jillianin rinnalla R on ehdottomasti suuri innoittajani!

Muistan kun alettiin seurustelemaan ja mentiin ensimmäistä kertaa yhdessä salille. Omasta mielestäni olin todella kokenut salillakävijä ja aloin siinä sitten tekemään perustreeniäni. Saatoin tehdä esimerkiksi narulla ojentajia 40 toistoa putkeen jollain pienellä painolla ja ajattelin, että tämä oli hyvä ja siirtyä sitten reiden  loitontajiin ja tehdä taas 40 toistoa. Varmasti ihan järkevää tehdä edes jotakin, mutta eihän sillä tuloksia synny. Taisi R vähän aikaa sitä touhua katsella ja tulla sitten tokaisemaan, että rippuu tietenkin omista tavoitteistani, mutta jos haluaisin kehittää lisää voimaa, niin hän voisi näyttää muutaman jutun. Ja siitä se sitten lähti. Kun ensimmäisen kerran tartuin todelliseen tankoon, niin ei ollut enää paluuta ;) Treenaan oikeastaan poikkeuksetta vapailla painoilla, yksi syy siihen on myös se, etten ehdi käydä salilla niin usein, että olisi järkevää tehdä pienempiä, eristäviä liikkeitä (en siis lainkaan väheksy reiden loitontajien treenaamista!). En ole myöskään hyvin, hyvin pitkään aikaan käynyt ilman R:a salilla, joten on ihan luonnollista että treenataan aina samat liikkeet vuorotellen. Toinen tekee ja toinen varmistaa, siinä on hyvää mottoa myös parisuhteelle! Meille liikunta on yhteinen elämäntapa.

Ja vaikka yhdessä treenaaminen on huippua, täytyy välillä päästellä höyryjä yksinäänkin. Niinpä R lähti eilen kaverinsa kanssa Kivikkoon esteradalle ja minä pääsin vielä taistelemaan Bodycombatiin. Olen päässyt tekemään uuden ohjelmaan nyt kahteen kertaan ja kyllä siinä vain on palaset kohdallaan. Etenkin Matrix-potkussa on sitä jotain! Harmi, että Malmin Fix menee kesäksi remonttiin, joten joudun hakemaan taisteluni muualta. Samalla joudun eroon myös lempiohjaajastani!

Haaveilen vielä viimeisestä lenkistä neiti-ihmisenä tälle illalle. Ja jos mukaan lähtisi vielä tuo sulhokin.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

The end of Bridezilla (part III).

Niin kuin kaikki hirmuhirviöt, hirviömorsiankin talttui lopulta rakkaudella ja lahjonnalla.


Koska olen ollut niin ahkera opiskelija, jumppaaja ja muutenkin hyvä tyyppi, ostin itselleni lahjaksi (ja hirviömorsiamelle lohdutukseksi) SpiBeltin, josta olen lukenut hehkutusta monesta blogista. Pikkuvyöhön mahtuu kätevästi iPhone ja avaimet, siis kaikki mitä juoksulenkille tarvitsee ottaa mukaan. Olen aiemmin käyttänyt käsivarteen laitettavaa kännykkäpussia, mutta huomannut että varsinkin pidemmillä matkoilla iPhone alkaa tuntua melko raskaalta ja rasittaa hartiaa. iPhone on myös sen verran painava, että pussin hihnatarrat saavat olla jykevää tekoa, jotta pussi pysyy paikoillaan. Salilla tuo on vielä toiminut mutta lenkillä ei. Lisäksi kun nyt sattumalta saatoin hukata tuon käsipussin johonkin, SpiBeltin hankkiminen oli täysin välttämätöntä. Minä 1, hirviömorsian 0.

Mutta Myrskyluodon Maijassakin kuulemma sanotaan, että todellinen morsian saa kolme hermoromahdusta ennen häitä. Lähipiirillehän olisi helpompaa, jos hermoilut olisivat keskittyneet tasaisesti koko vuoden ajalle mutta nämä sirpaloitumiset on koettu viimeisen muutaman viikon aikana. Pahoittelut siitä. Nyt kun häihin on enää alle viikko aikaa, olen kuitenkin ymmärtänyt (vihdoin) sen, että kaikki asiat eivät vain voi hääjärjestelyissä mennä putkeen, vaikka kuinka suunnittelisi tarkkaan. Koko järjestelyihin kuuluu niin monta liikkuvaa osaa, ettei mikään ihme, jos jokin ei mene ihanjustniin kun on suunnitellut. Ja mitä sitten, vaikka asiat eivät ihan onnistuisikaan? Tärkeintä on se itse asia. Niin kuin äitikin perjantaina kriisin jälkeen totesi: kyllä me teidät naimisiin saadaan. And that´s the thing that really counts.

Morsian-rankingissa antaisin kuitenkin itselleni ihan hyvät pisteet. En ole hermoillut mistään maailman pienimmistä asioista, vaan stressi on liittynyt esimerkiksi siihen, onko juhlapaikka varmasti varmistettu tai miten istumajärjestys saadaan hoidettua, kun vieraita onkin vähän odotettua enemmän. Onneksi tähän hääporukkaan kuuluu niin monta kylmäkallea, että ylikuumeneva hirviömorsian on saatu viilennettyä nanosekunneissa. Kaikille tuleville morsiamille (ja sulhasille) antaisin neuvoksi, että valitkaa hyvä kaaso ja hyvä bestman. Sellaiset, jotka pysyvät rauhallisina ja osaavat suhtautua stressaavaan naimisiinmenijään tyyneydellä ja rakkaudella. Yksi kätevä pikkuvelikään ei ole pahitteeksi ja jos löytyy vielä vanhemmat, jotka suostuvat viimeisellä viikollakin pussittamaan nonparelleja, olet voiton puolella.  Olen ollut todella onnekas saadessani nämä kaikki.

Viimeinen viikko neiti-ihmisenä menee ilman jumppaopeiluja mutta treenaamaan toivottavasti ehdin kuitenkin. Tämä sunnuntai alkoi jo ennen yhdeksää aamukahvilla parvekkeella. Suosittelen. Life is good.

Edit: En tiedä pitäisikö kertoa tätä, mutta hirviö pääsi velä kerran kompuroimaan jaloilleen. Onneksi iskä osaa taikasanat.