Luopumisia.

Onko tosiaan kulunut melkein kuukausi siitä, kun olen viimeksi kirjoittanut?!

Marraskuu on mennyt sumussa. Olen reissannut niin henkisesti kuin fyysisestikin seurakunnan, koulun ja jumppasalien välillä ja yrittänyt valmistautua siihen, mitä on tulossa. Tällä viikolla aloitin virallisesti, virkamääräyksen mukaisesti työt.

Olen paljon pohtinut sitä, mistä olen luopumassa. Vaikka ehdin opiskella fysioterapiaa vain lyhyen hetken (ja loppusyksyn olin rehellisesti enemmän paikalla kuin läsnä), ehdin kuitenkin kiintyä johonkin ja joihinkin. On vähän vaikeaakin ajatella, että minä lähden nyt eri suuntaan (ainakin hetkeksi) kuin terapeuttiystäväni. Jos tarkastelen itseäni, tunnistan että kaipaan enemmän ihmisiä jotka jätän taakseni kuin niinkään opiskelua. Jotkut ihmiset vain jättävät jäljen, vaikka heidän kanssaan jakaisi vain pienen hetken.

Sekalaisin tuntein olen myös luopunut suurimmasta osasta jumppatunneistanikin. Viranhaltijana tarvitsen sivutoimiluvan toisen työn harjoittamiseen ja esimiehen kanssa sovittiin, että hoidan jumpat vapaapäivinä. Toisaalta olen onnellinen ja vähän hämillänikin siitä, mitä teen kaikella vapaa-ajalla (onko papeilla sellaista?!). Toisaalta olen surullinen siitä, että ohjaaminen jää niin vähälle ja joudun jättämään jotkut suosikkitunneistani kokonaan pois. Tuntuu vähän jopa siltä, että petän osan asiakkaistakin, ainakin ne, jotka ovat pitkään käyneet tunneillani. Tilannetta on onneksi helpottanut vähän se, että olen nyt syksyn aikana joutunut hankkimaan töiden ja ordinaatiovalmennuksen vuoksi sijaisia ja tunteja on ollut vähemmän. Ja kyllä tämä (melkein)pappeilukin on sellaista työtä, että antaa itsestään  koko ajan hurjan paljon. Myönnän, että tänään kahden koulun adventtikirkon jälkeen piti hetki taistella itsensä kanssa, jotta sain koottua itseni sinne jumppasalin eteen.

"Jumala, sinä olet unelma ja rauha."
Pienen pojan rukous pysäytti tänään adventtikirkossa. Voiko sitä enää paremmin sanoa? Jumala on unelma, Hänessä tulevat todeksi kaikki haaveemme. Hänessä me saamme rauhan. Jumala on tehnyt tämän polun minulle ja miten monta unelmaa onkaan jo saanut toteutua! Olen kiitollinen, että olen saanut tehdä niin paljon itselleni tärkeitä asioita ja että Jumala on käyttänyt minua eri tehtävissä. Uskon, että nautin ohjaamisesta ja seurakuntatyöstä juuri siksi niin paljon, koska minut on kutsuttu niihin tehtäviin. En minä koskaan mene töihini vain omin avuin, minulla on tukenani Kaikkeuden Kuningas. Onko siis mitään, mihin en pystyisi?

Being there before anyone else.

Kuva.

Lauantai-aamu on aina hiljainen, kun kävelen kotoa Erälle. Edes matkani varrella olevassa leikkipuistossa on harvoin perheitä vielä yhdeksän jälkeen. Ainoastaan kamppailujaosto on aloittanut treenit ennen lauantain ensimmäistä jumppaa.

Niin, minä olen siellä ennen muita. Minä laitan salin valot päälle, laitan virrat soittimeen. Hassua löytää tästä mitään runollista, mutta jokin taika siinä on, kun noin kello 9.17 saavun työpaikalle. Koska vain kymmenen minuutin päästä olen valmis painamaan play-nappia ja saan olla treenaamassa niiden reippaiden kanssa, jotka haluavat aloittaa viikonloppunsa hikoilemalla. Rakastan sitä hetkeä, kun kaikki on vielä hiljaista. Ja äkkiä musiikki alkaa soida.

Saman tekee pappi aina sunnuntaisin. Astuu tyhjään kirkkosaliin ennen kuin jumalanpalvelus alkaa. Ehkä suntio on tullut vielä aikaisemmin ja sytyttänyt valot. Sitten kellot soivat, kutsuvat ihmisiä kirkkoon. Se on se sama hetki, kun on vielä hiljaista ja äkkiä kanttori aloittaa virren.

Ei tämä ole vain työ.

Change is gonna come.

Blogi on viettänyt hiljaiseloa muutaman viikon. Backstagella on tapahtunut sinä aikana aivan uskomattoman paljon.

Ainakin niin kauan kun olen tätä blogia pitänyt, olen pohtinut sitä, mihin suuntaan olen elämässäni menossa. Valmistuttuani teologian maisteriksi olin edelleen aivan ymmälläni siitä, mitä haluaisin isona tehdä. Olen pallotellut edestakaisin fysioterapian, liikunta-alan ja seurakuntatyön välillä. Olen etsinyt kutsumustani jumppasaleista, Viertotien käytännön luokista ja kirkon alttarilta. Ja joka päivä rukoillut, että löytäisin sen oman paikkani.

Kun viimein siirryin ainaisesta pyytämisestä kiittämiseen, löysin jotain ihmeellistä.

Koen, että Jumala on aina toiminut elämässäni voimakkaasti. Johdattanut väkevällä kädellä niin kuin Israelin kansaakin. Niin kuin aina ennenkin, etsimäni löytyi luottamuksesta. Kun lakkasin murehtimasta suuntaa, löysin kaiken siitäm missä juuri olinkin. Piti vain uskaltaa luottaa siihen, että tämä virta kannattelee.  Minä sain vokaation seurakuntaan ja joulukuussa minut vihitään papiksi. Eikä mikään ole koskaan tuntunut yhtä oikealta. Koen, että tämä paikka on juuri minulle tarkoitettu, juuri tämä tehtävä on minua varten.

Kuva.

Olen onnellinen siitä, että olen saanut pohtia kutsumustani ja kokeilla, mistä sen voisin löytää. Olen iloinen, että uskalsin arvioida kriittisesti sitä, mitä olin pitänyt niin itsestäänselvänä. Minähän olen aina halunnut olla pappi. Ehkä en ollut uskaltanut edes ajatella voivani olla jotain muuta? Nyt tiedän, että haluan toimia Jumalan käsinä tässä maailmassa seurakuntatyön kautta. Ja siinä sivussa myös jumppasalien.

Kuva.

Tuntuu, että olen kasvanut viimeisen kuukauden aikana aivan suunnattoman paljon. Olen löytänyt sisältäni rauhan, jollaista en ole ennen kokenut. Vaikka olenkin luonteeltani missämissämennäänjo-tyyppiä, en ole koskaan kokenut itseäni yhtä rauhalliseksi kuin nyt. Jalat voivat olla levottomat mutta sydän on tyyni. Tiedän, ettei täällä kukaan tule ihmiselämän aikana valmiiksi (varsinkaan pappina) ja nöyränä lähdenkin kohti sitä, mikä on edessä. Mutta en pelkää ollenkaan.

"Älä sano, että olet nuori,
vaan mene, minne ikinä sinut lähetän,
ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua.
Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua."

You´ll always have my heart.

Jatkan vielä vähän viikonlopusta ja sunnuntain tunnelmista. Sunnuntaina osallistuin siis Bodypump 89-videon kuvauksiin. Mahdollisuus olisi ollut osallistua vaikka kuinka moneen muuhunkin kuvaukseen ja vaikka lauantaina sitä vielä harkitsinkin, kroppa ei olisi kyllä jaksanut enempää. Vaikka himmailin painojen kanssa, nautin sitäkin enemmän tunnelmasta jonka täpötäysi Globen-halli ja lajille omistautuneet pumppaajat saivat aikaan.

Hehe, kuvien ottaminenhan oli kielletty ;)

Mitäpä osaisin sanoa keväällä lanseerattavasta ohjelmasta? Absolutely stunning! Tuntuu siltä, että Bodypump kehittyy koko ajan (tätähän on ollut ilmassa jo pidemmän aikaa) eikä loppua näy. Ohjelma ohjelmalta mennään haastavampaan suuntaan mutta se on ehdottomasti vain hyvästä. Kun vielä pari vuotta sitten tuntui siltä, että mennään koreografia edellä, nyt suunta on todella muuttunut. Tykkään erityisesti siitä, että keskitytään isojen lihasten ja lihasryhmien treenaamiseen, tehdään kunnon painoilla ja intensiivisesti. Sen lisäksi 89:ssä on musiikit täysin kohdillaan. En jaksaisi odottaa kevääseen mutta onneksi on numero 88 vielä välissä, josta varmasti löytyy omat haasteensa.

Sunnuntain yksi puhuttelevimmista jutuista oli se, kun itse Philip Mills nousi lavalle ja halusi osoittaa kiitoksen erityisesti Les Mills-ohjaajille videon muodossa. Video pyöri hallissa jo lauantaina mutta nyt siihen kuvattiin vielä loppuun tuhannet pumppaajat hurraamassa ja taputtamassa. Videolla kiitettiin monista sellaisista asioista, jotka ainakin omaan sydämeeni kolahtivat. Tuntui hyvältä saada kiitosta, vaikka tätä työtä teenkin puhtaasti rakkaudesta lajiin. Videolla kiitettiin esimerkiksi siitä, että ohjaajat laittavat usein muiden treenin oman treeninsä edelle, ovat paikalla paljon ennen muita, uskovat sinuun silloin kuin et ehkä itse usko. So true. Mutta juuri näiden asioiden takia rakastan tätä työtä niin paljon. Voin antaa muille enemmän, voin saada ihmiset ylittämään itsensä, voin saada ihmiset tuntemaan itsensä onnellisiksi ja ennen kaikkea voin saada ihmiset rakastamaan itseään enemmän juuri sellaisina kuin ovat. 

Ja sitten, miten ihanaa oli palata tällaisen viikonlopun jälkeen Viikin pieneen jumppasaliin! Totuus on kuitenkin se, että fitness magic ei tapahdu ainoastaan isoilla, huippuhienoilla saleilla uusimpien välineiden saattelemana vaan myös täällä Helsinkiläisen koulun liikuntasalissa, vanhoilla pumppitangoilla ja tavallisten asiakkaiden keskellä, jotka ovat tulleet paikalle tänäkin maanantai-iltana. Ja se jos mikä on huikeaa! Se, että riippumatta maasta, kellonajasta, välineistä, ulkonäöstä tai mistä muusta syystä tahansa, fitness magic voi saavuttaa ihan jokaisen. Niin saavutettiin tälläkin viikolla, ihanien viikkiläisten kanssa <3 Maanantain pumppi on tämän vuoden aikana muodostunut itselleni jotenkin erityisen rakkaaksi tunniksi ja aina kun nappaan laukun matkaan ja nousen bussiin, en melkein jaksa odottaa että pääsen perille. Kyllä kiitos kuuluu myös siis niille pumppaajille, jotka viikosta ja vuodesta toiseen käyvät tunneilla. Koska ilman asiakkaita ei olisi tuntejakaan!

Speaking of which, oma salitreeni odottaa vielä ennen illan Step&Body-tuntia Erällä. 

One tribe!

Mitä odotuksia itselläni ikinä olikaan Super Saturdayta kohtaan ne kaikki ylittyivät ainakin satakertaisesti! Osallistuin lauantaina kaikille suunnittelemilleni tunneille ja olisi niin paljon kerrottavaa enkä oikein tiedä mistä aloittaa! :)

Olin lauantaina Globenilla jo puoli kymmenen aikaan jolloin edellinen pumppitunti oli jo täydessä vauhdissa. Päivän ensimmäiseen pumppiin olisi voinut osallistua kisaamaan siitä, kuka on vahvin Bodypump-ohjaaja (ei ehkä ihan olisi omat rahkeet riittänyt...), mutta myös normaalit pumppaajat pääsivät osallistumaan tunnille. Jäin katselemaan Annexet-hallin reunalle tunnin kulkua ja yhtäkkiä yksi pumppaajista kysyi, haluaisinko hänen paikkansa koska halusi itse lähteä ottamaan valokuvia (?!).  Niinpä minut imaistiin mukaan treeniin jo edellisen tunnin askelkyykky-biisin kohdalla ja sain kokea nuo hapotukset kahteen otteeseen saman päivän aikana. Olin kerran aikaisemmin jatkarissa siis tehnyt tämän ohjelman eivätkä nuo askelkyykyt tosiaan olleet yhtään sen kevyemmät vieläkään! Pääsin myös nauttimaan Glenin ohjaamistaidoista, sillä hän ohjasi tuota ensimmäistä pumppia. Toisella tunnilla oli mukana ohjaamassa Susanna Varsanpää, joka myös piti oman peruskoulutukseni viime kesänä. Huikeaa nähdä suomalaisedustusta lavalla tuhansien pumppaajien edessä ja vielä huikeampaa kun kaikki muutkin ohjaajat osaavat hommansa ja yhdessä luovat tunnille todellisen fitness magicin.

Olin aivan haltioissani tunnin jälkeen! Juuri tällaista fiilistä rakastan Les Mills- ja Bodypump-tunneilla! Kun ohjaaja saa jokaisen osallistujan ylittämään itsensä, kun tuntuu siltä että kaikki tuhat (riittääkö edes?!) pumppaajaa tekevät yhdessä ja että jokainen vieruskaverin tekemä kyykky saa itsensäkin kyykkäämään enemmän. Tätä haluaisin itsekin tuoda tunneilleni, sitä tunnetta kun antaa itsestään kaikkensa ja saa sen avulla myös kaverin tekemään enemmän.

Pumpin jälkeen alkoi Bodystep, jota olin odottanut paljon koska en ollut aikaisemmin tunnilla käynyt. Rehellisesti sanottuna tunti oli vähän pettymys, vaikka ohjaajat osasivat tälläkin kertaa hommansa ja olivat todella energisiä ja kannustavia. Ehkä olen tottunut vähän haastavampiin koreografioihin intervallistepissä mutta tunti tuntui melko tylsältä. Äänentoistossa tuntui olevan myös jotain vikaa, sillä musiikista ei kuulunut juuri mitään muuta kuin pelkkä taustajumputus.

Bodystepistä juoksin suoraan hakemaan lounasta ja Hovet-halliin, jossa alkoi Sh´bam. Kuten olen jo aikaisemminkin todennut, olen Kanki Kaikkosen jälkeen ehkä surkein tanssija koko Suomessa mutta Sh´bamista olen vähän innostunut (kiitos ystäväni Iinan, joka on ihanalla ohjaustyylillään saanut jopa minut uskomaan omiin tanssitaitoihin). En olisi koskaan uskonut sanovani tätä, mutta bämi oli pumpin ohella päivän kohokohta! Ohjaajana Rachael oli ilmiömäinen ja sai todella koko muun ohjaajaporukan kanssa aikaiseksi tuhannen ihmisen bileet! Jossain kohtaa tuntui niin hyvältä antaa vain musiikin viedä eteenpäin että melkein silmäkulmakin kostui. Tunsin päässeeni todellakin Sh´bamin ytimeen come as you are, leave as a star.

Bämin jälkeen päivä jatkui Bodycombatilla. Halliin virtasi varmaan saman verran lisää porukkaa kuin siellä jo valmiiksi oli ja kun tunti alkoi, huomasin todella valinneeni täysin väärän paikan kaikkien ihmisten keskellä. Kun kävin ottamassa huikan vettä (ja olin jo puoliksi päättänyt lähteä kesken pois) hallin reunalla löysin itselleni kuitenkin paljon paremman taistelunurkkauksen ja sain riehua lopputunnin vahingoittamatta (tai vahingoittumatta) toisia kanssataistelijoita. Jälleen kerran, uskomaton, huikea energiapläjäys ohjaajilta!

Päivän viimeinen tunti oli osaltani Grit Cardio, joka oli myös uusi tuttavuus. Toisena ohjaajana oli ihana Jarno Tynkkynen, jonka energiasta olen aiemmin päässyt nauttimaan funktionaalisen harjoittelun koulutuksessa pari vuotta sitten. Jarno teki minuun lähteämättömän vaikutuksen tuolloin ja olin jo odottanut, milloin pääsen hänen tunnilleen seuraavan kerran. Grit Cardio on siis HIIT-tunti, joka koostuu lyhyistä intervalliosuuksista ja ajattelin saavani myös inspiraatiota omalle HIIT-tunnilleni. Kroppa oli jo tunnin alkaessa aivan loppu mutta sain kuin sainkin puristettua itsestäni vielä viimeiset voimat hyppypunnerruksiin ja askelkyykkyhyppyihin. Kun vihdoin viimein sain lysähtää hallin lattialle en voinut olla muuta kuin täydellisen onnellinen täydellisestä treenipäivästä.

Väsynyt mutta onnellinen.

Iltapala jäi loppujen lopuksi syömättä...

Kylkäisiä :)

Vielä pitää mainita, kuinka positiivisesti olin yllättynyt siitä, miten hyvin järjestelyt paikan päällä toimivat. Etukäteen vähän pelkäsin, minkälainen kaaos syntyy kun tuhansia ihmisiä laitetaan jumppaamaan samaan halliin mutta kaikki pelko oli turhaa. Suurin syy tähän on se, kuinka huomaavaisesti ihmiset kohtelivat toisiaan, en kokenut kertaakaan ryysimistä, tönimistä tai muuta inhottavaa jota tämän kokoluokan tapahtumassa voisi todella luulla tapahtuvan. Porukka varmasti vain on niin samanlaisesti suuntautunutta ja kaikki haluavat mahdollisimman hyvän treenikokemuksen, ettei omaan napaan tuijottamisesta ole kuin haittaa.

Hotellille päästyäni olin aivan rättipoikki enkä jaksanut lähteä päivällisellekään kuin kulman takana sijaitsevaan italialaiseen. Onneksi matkaseurana toiminut mieheni oli tyytyväinen kun sain surffailla netissä ja rouva kuorsasi vieressä kunnes puoli kymmeneltä suostui kömpimään virallisesti peiton alle yöunille ;)

Ready to go hard!

Tärkeimmät mukana ;)

Hälsingar från Stockholm!
Aamulla lähdettiin jo ennen seitsemää lentokentälle ja kohti Tukholmaa. Super Saturday on vihdoin enää yhden yön päässä! Koska ehdittiin tänne paikan päälle jo aamupäivällä, ehdin hoitaa ilmoittautumisen ja (kuulemma pakollisen) SS-shoppailun Globenilla. Tuunautin itselleni Les Mills-topin omalla nimellä ja aion kyllä ylpeänä pomppia huomenna se päällä. Mustia LM-muovikasseja vilkkuu vähän joka puolella, joten kyseessä ei todella olekaan mikään ihan pieni jumppatapahtuma.

Kaikenmaailman jonottamisen jälkeen ehdittiin vähän kierrellä jo kaupungillakin. Tarkoituksena on kuitenkin pyhittää tämä päivä lepäilylle, jotta huomenna jaksaa tykittää täysillä (ja jää vähän sunnuntaillekin). Ei mitään tietoa, miten käytännössä tunneille osallistuminen tulee huomenna onnistumaan (esim. mahdunko kaikille niille tunneille, joille haluaisin), mutta suunnitelma on seuraava

10.15 Bodypump 87
11.30 Bodystep 93
13.00 Sh´Bam 13
14.00 Bodycombat 57
15.15 Grit Cardio 3

En tiedä ehdinkö lunastamaan lounasta ollenkaan missään välissä mutta aion tankata aamulla kunnolla hotellilla (breakfast included, jes!) jotta jaksan mahdollisimman pitkälle. Ohjeissa luki, ettei Globenille saisi viedä omia eväitä enkä varmaan uskalla sääntä rikkoakaan. Tänään kyllä paikalla näytti olevan jokin kioskin tapainen auki, josta voi ostaa pientä välipalaa. Päivän ohjelma on muutenkin niin tiivis, ettei kovin paljon uskalla syödä tuntien välissä. Attack, Vive ja Balance jäävät nyt osaltani väliin oikeastaan aikataulullisista syistä (eikä jotenkin himota Bodyattack heti ensimmäisenä aamupalan jälkeen;) mutta ainakin pääsen kokeilemaan Stepiä ja Grit Cardiota.

Vähän jännittää (erityisesti se, kun olen osallistumassa tunneille "yksin") mutta oikeastaan vain hyvällä tavalla. Nyt True Blood pyörimään ja x-asentoon hotellin pehmeään sänkyyn. YKSI YÖ ENÄÄ!

Motivointia.

Onko lintsaaminen hyväksyttävämpää, jos sen tekee vain siksi, että ehtisi opiskelemaan enemmän?
(Joo joo, usein joskus kun lintsaan niin lintsaan ihan ilman syytä)

Terapeuttisen harjoittelun tentti kolkuttelee reilun viikon päässä ja Super Saturdayn (!!!) vuoksi joudun todella aikatauluttamaan koko tämän ja ensi viikon niin, että ehdin lukemaan edes koko tenttialueen. Onneksi meidän kone laskeutuu kumminkin jo ennen kahtatoista sunnuntaina, niin onhan siinä sitten vielä koko yö aikaa lueskella jos jotain jää oppimatta etukäteen. Pyhästi olen luvannut itselleni, ettei Tukholmaan tarvitse tenttikirjoja raahata. Niinpä anatomia sai tänään jäädä ja pyhitin iltapäivän terveyskunnon testauksiin perehtyen. En tiedä oliko hyvä vai huono valinta aloittaa lukeminen helpoimmasta kirjasta, ehkä tosiaan kiroilen englanninkielisen Motor Control-opuksen kanssa vielä tenttiä edeltävänä yönä.

Palkinnoksi hienosta opiskelusuorituksesta lähdin miehen kanssa salille ennen illan Body-tuntia. Tehtiin pitkästä aikaa kiertoharjottelu-treeni ja olin aika yllättynyt, että jalat jaksoivat paremmin kuin ennen. Pari viikkoa takaperin latasin salilla 60 kiloa tankoon mutta tuskinpa sillä nyt on kovinkaan paljon vaikutusta tämän päivän tuloksiin. Tai ehkä pumppailulla on ollut osuutensa asiaan :) Mene ja tiedä, mutta kiva oli jokatapauksessa kiva huomata jotain kehitystä, vaikken ole päässyt kunnolla itse treenaamaankaan. Lupasin lähteä lauantaina ystäväni oppaaksi salille ja aion kyllä silloinkin kyykätä tuolla kuudellakympillä. Ja toivottavasti enemmänkin!

Iloinen yllätys odotti myös töissä, kun Unisportin uudet työpaidat olivat saapuneet. Ja tänä vuonna toppi on kyllä oman ohjaajaurani paras! Pakkohan se oli heti pukea päälle...

Taustaksi tarkoin valittu keittiö. 

Pikkuhiljaa voi alkaa fiilistelemään lähestyvää Super Saturdayta. Sunnuntain pyhitän todennäköisesti vain pumppikuvaukselle (osaksi ihan sen vuoksi, jotta ehdin hotellille suihkuun ennen huoneen luovutusta) mutta lauantaina olisi kiva käydä vaikka kuinka monella tunnilla. Haluan ehdottomasti päästä kokeilemaan Bodystepiä! Reilu viikko enää :)

Let there be love!

Mikä sopisikaan paremmin sunnuntai-iltapäivään kuin Bodypump-jatkokoulutus!
Niinpä puin viralliset pumppivermeet (kyllä, olen lanseerannut itselleni sellaiset) päälleni ja suuntasin jälleen kerran kohti Herttoniemen Lady Linea. Kouluttajana oli Susanna Varsanpää, joka piti myös peruskoulutukseni reilu vuosi sitten. Tuntuu hassulta miten nopeasti aika on kulunut, vasta vuosi sitten aloittelin pumppiohjaajana ja nyt tuntuu, että tosi monet asiat menevät ihan rutiinilla. Uusien ohjelmien opetteleminen on tullut ehdottomasti helpommaksi ja tuntuukin, että etenkin tämän vuoden ohjelmat on olleet tosi selkeitä ja helppoja opetella.  Olen ihan hurjan onnellinen siitä, että pääsin viime kesänä peruskoulutukseen ja saan ohjata Bodypumpia, se oli pitkään unelmani ja yksi iso syy siihen, miksi hakeuduin ryhmäliikuntaohjaaja-kurssille. Vaikka en ehkä ihan kaikkea BP-maailmassa allekirjoitakaan, olen silti ylpeä siitä, että saan olla osa Les Millsin maailmanlaajuista ohjaajakaartia.

Niin, minkälainen on Bodypump 87?
Intensiivinen ja nopeatempoinen. Osa biiseistä tuntui melko lyhyiltä, mutta se ei tarkoita, etteikö lihaksiin saisi kunnon poltetta! Kesän ohjelmaan verrattuna nyt kyllä vedetään hampaat irvessä. Edelleen vaikuttaa siltä, että painotus on takaketjun lihaksilla (lantionnostoista ei muuten päästä vieläkään). Toisaalta hyvä niin, pumppi kun on perinteisesti ollut aika hartia- ja selkäpainotteista. Koulutuksen teoria-osuudessa käytiin läpi kyykyn tekniikkaa, sillä kyykkytreeniin on nyt tulossa uskomaton innovaatio leveän kyykyn lisäksi vieläkin leveämpi kyykky wider stance.  Itsestäni tuntuu hassulta se, kun pumppimaailmassa kyykky on pakara- ja etureisi-liike. Totta tuokin, mutta omalla kohdallani kyykky on aina tuntunut enemmän takareisissä, joka osittain johtuu myös mittasuhteista. Minun on myös vaikeaa tehdä kyykkyä polvet ja varpaat eteenpäin, sillä polvivammaisena paine tuntuu silloin tosi kovalta. Niinpä ihan suosiolla aina käännän linjan ulospäin ja näin neuvon asiakkaitakin tekemään.

Mutta nyt itse asiaan. Tässäpä mietteitäni uudesta ohjelmasta biisi kerrallaan :)

1. Christina Aquilera - Let there be love
Juuri tällaisista lämmittelybiiseistä lämpenen! Mukaansatempaava ja hyväntuulinen biisi. Ja ah, mitä hienoja uusia juttuja onkaan keksitty: ote vaihdetaan kahteen kertaan eikä askelkyykkyjä tehdä kyykkyjen perään. Kyllä tässä rutiineihin kangistunut pumppaaja meinaa sotkeutua tankoonsa!

2. Scooter -Black Betty
Vain vähän yli viiden minuutin kyykkybiisi ja sen varjolla uskaltaa kyllä lisätä painoja tankoon. Kolme kierrosta kolmella leveydellä: normaali, leveä ja leveämpi. Asentojen vaihtelukin tekee sen, että painoja uskaltaa lisätä. Tosin jo teoria-osuudessa puhuttiin siitä, että on syytä välillä muistuttaa asiakkaita tarkkailemaan painoja, koska liian suuren rauta(vai muovi?)määrän kanssa helposti selän asento ja syvien vatsalihasten tuki pettää. Anyway, jos se on Scooteria, ei voi mennä pieleen!

3. Pitbull ft. TJR - Don´t stop the party
Tankoa ja chest fly irtopainoilla. Vaihtoehtona tehdä koko biisi tangolla. Jätän murinat ja marinat välineistä ja totean, että ihan kiva. Itse tykkään enemmän ihan perinteisestä tankoduunista. Ja voitaisiin myös vähän punnertaa (jota ei muuten tehdä tässä ohjelmassa ollenkaan!). Biisi ei hirveästi sytytä muttei ärsytäkään.

4. Nicky Skitz & Basslouder feat. Brooklyn Bounce - Again & Again
Lihasspasmi selässä pakotti laittamaan melko pienet painot tankoon mutta tässäkin uskaltaisi vähän lisätä. Rinnalletyöntöjä tehdään aina neljä peräkkäin ja helpompihan ne on tehdä, kun on tarpeeksi painoja tangossa. Hang clean on kai tullut jäädäkseen, nyt se tehdään niin, että jätetään tanko hetkeksi rinnalle ja vasta sen jälkeen suoristetaan jalat ja palautetaan tanko alas. Kulmasoutuja on melko vähän mutta takaolkapäät ja yläselkä pääsevät kyllä myöhemmin töihin. Ja hei, kuulostaako Brooklyn Bounce aina samalta?! Hyvä tykitys, mutta soundi on tosi samanlainen kuin kevään hartiabiisissä.

5. Fall Out Boy - My songs know what you did in the dark
Aika erilaista fiilistä kuin mitä vähään aikaan on ojentaja-biiseissä on ollut ja hyvä niin. Dippejä, ojentajapunnerruksia, kickback-soutua ja ranskalaista punnerrusta, kiertoharjoittelu on näköjään ojentajatreenissä päivän sana. Ja kiva niin, tangolla tuntuu etten aina saa tuntumaan duunia kunnolla. Kickback-soutu on ollut joillekin asiakkaille vaikea liike, joten hyvä että sitä nyt viljellään.

6. Sam and the Womp - Bom Bom
Hassua, tämä biisi oli Step&Bodyssani hauisbiisinä keväälllä! Ehkä minussa onkin jotain meedion vikaa... Ohjeistuksena tehdä irtokiekoilla ja varmaan suosittelen sitä asiakkaillekin, tosin Viikissä kiekkojen sijasta käytetään kyllä käsipainoja. Biisi tuntui lyhyeltä (muttei mukavalta!) vaikka pituutta onkin yli neljä minuuttia!

7. Calvin Harris ft. Florence Welch - Sweet nothing
Ihanaa! Hypyt ja pystypunnerrukset kiekon kanssa on nyt unohdettu ja palattu sen olennaisen äärelle: tässä ohjelmassa luvassa ihan perinteisiä askelkyykkyjä! Aloitetaan tavallisella kyykyllä tangon kanssa ja sen jälkeen staattista askelkyykkyä melkein kaksi minuuttia per jalka! Tämäkin teräspakara joutui nöyrtymään ja ravistelemaan jalkaa välillä, sen verran hyvin poltteli. Ja ei muuten todellakaan kannata ahnehtia niiden painojen kanssa, tämä tuntuisi varmasti ihan ilmankin. Biisi ei ole mikään oma lemppari, mutta treeni itsessään yltää senkin yläpuolelle.

8. Nero - Crush on you (KillSonik Remix)
Perinteinen hartiajumputus. Tosin alussa kestää melko kauan, ennen kuin biisi lähtee käyntiin ja ehkä se vaikutti osaltaan myös omaan fiilikseen. Lisäksi spasmi vaikutti siihen, etten pystynyt tekemään ihan täydellä intentsiteetillä. Uutena liikkeenä T-raise, eli seisten käsien avaaminen sivulle T-asentoon. Takaolkapäät varmasti tulessa tämän jälkeen! Lisäksi pystysoutua, vipunostoja käännöllä ja pystypunnerrus tangolla. Sama linja kuin kesälläkin eli kaksi samanlaista kierrosta. Miinusta siitä, että punnerrukset on jätetty pois.

9. Olly Murs ft. Flo Rida - Troublemaker
Miksasin sattumalta viimeksi rutistukset levypainon kanssa ja nyt ne tekevät paluun uuteen ohjelmaan. Lisäksi yhdistetään jalan loitonnus ja painon vienti pään taakse (mielestäni liike muistuttaa linkkaria). Lopussa tehdään edelleen niitä lantionnostoja blaah. Ongelma on ainostaan siinä, etten ainakaan saa vitosen kiekolla nostoja tuntumaan mutta rutistuksiin kymppi on liian iso, kun en saa sitä pidettyä käsissä. No, kyllä ne rutistukset onneksi tuntuvat vielä näin seuraavanakin päivänä!

10. 3 Doors Down - Here without you
Vähän surullinen ja ehkä vähän vanhakin biisi. Positiivista se, että venytyksissä pysytään jälleen vähän pidempään, etenkin pakarat saa palauteltua hyvin (ja siihen oli tarvettakin!). Venyttelyssä tuntui ainakin viime vuonna olleen se trendi, että mahdollisimman paljon vaan liikkeitä perän jälkeen. Onneksi se on pikkuhiljaa muuttumaan päin.

Kaiken kaikkiaan jälleen kerran hyvää settiä tulossa. Biisien puolesta ei mitään uskomatonta ilotulitusta, mutta treeni on todellakin kohdallaan ja sehän on tärkeintä. Unisportilla uudet Les Millsit alkavat ensi viikolla joten tämän viikon koulumatkat menevätkin sitten pumppia popitellessa. Latasin myös AppStoresta ohjaajille tarkoitetun applikaation PressPlayGo-ohjelman, johon pystyy tallentamaan kaikki LM-ohjelmat ja mm. tekemään miksauksia tosi kätevästi. Kun Les Mills on nyt siirtynyt digiaikaan eikä konkreettisia kittejä enää jaeta, on tosi kiva, että ohjelmat saa tallennettua yhteen paikkaan. Ohjelmassa on myös auto cue-toiminto, jota ei iTunesissa ole, sille ihan erityisen iso peukku! Suosittelen ainakin kaikkia jumppaopeja kokeilemaan :)

Paluu arkeen.

Koulu alkoi viime viikolla ja heti naamalle läväytetyt deadlinet ovat pitäneet tämän bloggaajan kohtuullisen kiiresenä. Onneksi syyskausi alkoi liikuntakeskuksissa vasta tällä viikolla joten on ollut vähän aikaa totuttautua taas normaaliin elämään. Huoleton kesä on kai tehnyt minusta laiskan, kun aamuisin on niin kovin vaikeaa päästä liikkeelle ja puolikkaatkin koulupäivät tuntuvat ikuisuuksilta. Meillä alkoi heti tärkeä kurssi fysioterapeuttisesta arvioinnista, joka suuresta työmäärästä huolimatta tuntuu todella mielenkiintoiselta. Teoriaa riittää loputtomiin mutta onneksi jo ihan pian päästää tekemään mittauksia ja testailemaan toisiamme.

Jumppaakin riittää. Tuntimäärät huitelevat jossain kymmenen paikkeilla mutta kesän (vai minun itseni?) syömät säästöt täytyy yrittää paikata edes jotenkuten. Onneksi osa tunneista on kevyempiä, joten jos vain aikataulut antavat myöten, omalle treenille riittää runsaasti aikaa.Syksyn aikataulu näyttää osaltani tältä:

Ma Bodypump
       Intervalli´30
Ti   vapaa
Ke   Body
To   Step&Body
        Kiinteytys/Kiertoharjoittelu (vuoroviikoin)
        Äijäkiertoharjoittelu
Pe    Pump/Spinning/Gospelbic (vuoroviikoin)
La   Step&Body (vuoroviikoin)
Su    Intervallibody (1-3 krt/kk)

Tällä viikolla olikin sitten heti poikkeuksia, kun tiistaina tuurasin pari tuntia ja huomisen vapaapäivän sijaan tuuraan pumpin ja keskivartalotreenin. Sunnuntaina pääsen VIHDOIN jatkokoulutuksiin. Les Mills siirtyi digitaaliaikaan ja lähetti materiaalit ladattaviksi pari päivää sitten. Koreografian puolesta olen vielä halunnut pitää itseni jännityksessä mutta musiikkia olen ehtinyt jo fiilistelemään. Tykkään kyllä enemmän kuin edellisestä ohjelmasta! Jos listalta löytyy Scooteria, ei voi mennä kovin paljon pieleen ;) Kirjoittelen taas (ehkä jo perinteisesti?) omia arvioitani jatkokoulutuksen jälkeen.



Gospelbic starttaa syyskautensa ensi perjantaina, omalta osaltani pääsen kirkon jumppasaliin vasta lokakuun puolella mutta kannattaa kaikkien kynnelle kykevien mennä Ainon höykytettäväksi klo 17.30!

Basic instinct.

Unisport järjesti eilen koulutuksen Intervalli´30 ja Voima´30-tunneista. Pysähtymättä tällä kertaa kovin pitkäksi aikaa tuntien varsinaisiin sisältöihin, haluan jakaa muutaman ajatuksen ohjaajan intuitiosta, josta puhuimme Intervalli´30-tunnin jälkeen.

Intervalli´30 on HIIT (High Intensity Interval Training)-tunti, jossa ohjaajan rooli poikkeaa melko paljon tavallisesta jumppaohjaajan roolista. Ohjaaja on tunnilla pikemminkin valmentajan asemassa, kannustamassa ja tsemppaamassa asiakkaita maksimisuoritukseen. Kouluttajamme oli erityisen hyvä esimerkki ohjaajasta valmentajana: hän sai jokaisen ylittämään itsensä ja onnistui luomaan sellaisen ryhmähengen ja tunnelman, jossa tunsi olevansa samassa tiimissä muiden treenaajien kanssa. Pienillä eleillä palautusten aikana kannustettiin kaveria ja vaikka ohjaaja ei itse tehnyt käytännössä muuta kuin piti huolen ajasta ja karjui pää punaisena, hän teki sen jotenkin ihmeellisellä tavalla niin, että halusin antaa itsestäni enemmän. Halusin tehdä sataprosenttisen suorituksen ja vielä sen jälkeen lisää.

Viimeisen sykeosuuden aikana kuulin, kuinka kouluttajamme huusi "Te ootte aivan mielettömiä! Mä rakastan teitä!". Purku-osuudessa keskustelimme tästä ja hän sanoi, ettei enää pysty ymmärtämään, miten vielä hetki sitten hän käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Hän kertoi kaiken sen riehumisen ja huutamisen tulleen suoraan sydämestä, juuri sillä hetkellä, juuri siinä muodossa kuin me sen kuulimme. Kouluttajamme sanoi olevansa intuitiivinen ohjaaja, niin ettei kovinkaan tarkkaan suunnittele ennen tuntia, mitä siellä tulee tapahtumaan (nyt ei siis puhuta tunnin sisällöstä). Hän astelee sisälle saliin, unohtaa kaiken muun mitä sen ulkopuolella on ja alkaa ohjata. Ja sitten tapahtuu tällaisia asioita.

Tämä on asian ydin minulle. Tottakai suunnittelen tuntisisällön etukäteen. Mutta en kykene suunnittelemaan tuntia niin, että laskisin etukäteen esimerkiksi toistomäärän jokaista liikettä kohti. Intervalli-tunneille olen kyllä suunnitellut liikkeet etukäteen, mutta päivä ja asiakkaat määräävät sen, kuinka monta jännehyppyä silloin juuri tehdään. Tai sitten tehdään jotain muuta. Kuuntelen aina juuri sitä hetkeä. En myöskään suunnittele etukäteen mitä aion sanoa, vaan se tapahtuu siinä hetkessä. Joskus olen enemmän hiljaa. Joskus huudan kuin hullu. 

(Ja nyt en tarkoita että kaikilla pitäisi olla näin. Varsinkin aloittaessa ohjaamista on hyvä suunnitella melko tarkkaankin etukäteen mitä sanoo ja tekee. Monille se toimii paremmin kuin hyvin!)

Esimerkki viime keväältä. Olin menossa pitämään intervalli-keskivartalo-tuntia ja työmatkan aikana tunnin musiikit alkoi tympimään. Tuli pakottava tarve vaihtaa kaikki tunnin biisit. Niinpä kokosin uuden soittolistan ja muistan vielä sanoneeni tunnin alussa, että vaihdoinpa sitten ex tempore kaiken. Ja tunnista tuli yksi huikeimmista pitämistäni. Usein kun jännittää, ajattelen tuota tuntia, vaihdan muutaman sanan Isän kanssa ja lähden tekemään sen mitä pitää. Ja silloin onnistun. Mitä vähemmän mietin, mitä enemmän tunnen sydämessä ja annan sen näkyä, sen parempi. 

Takinkääntäjä.

Vai pitäisikö sanoa kengänkääntäjä?

Maailmankirjat ovat nyt todella sekaisin. Minä, joka olen myynyt sydämeni Nikelle, tuolle lapsityövoiman luvatulle urheilubrändille,
minä, joka en koskaan, koskaan, ikinä edes vilkaise muiden merkkien perään (en edes alennuskorissa) olen nyt lähtenyt aidan toiselle puolelle kalaan (vai miten se meni?).

Kaikki alkoi jo pari viikkoa sitten, kun kaverini kertoi myyvänsä outlet-liikkeessään Skechersin urheilukenkiä. Oma kokemukseni Skechersin kengistä rajoittuu 10-vuotiaana omistamiini sinisiin tennareihin ja ihmettelinkin koko yrityksen olevan enää edes pystyssä. Kaverini puhui kuitenkin näiden uusien mallien puolesta niin hyvin, että pakko niitä oli lähteä katsomaan paikan päälle.

Enkä pettynyt.
Tuo takavuosien donitsikenkätehdas on ainakin urheilukenkien osalta todella tämän päivän ytimessä. Kaverini myymälässä malleina löytyi (tällä hetkellä) miehille Go Run-juoksukenkä ja naisille Go Train-treenikenkä. Mallit ova kevyitä ja taipuisia, tuovat paljon mieleen Niken Free-malliston, tosin Skechersit ovat hiukkasen jämäkämmät (joka ei ainakaan mieheni lasinilkkoja ajatellen ole lainkaan huono asia). Kengän pohja on ohut ja muotoiltu niin, että se mukailee jalan luonnollista asentoa. En ole kovin paljon perehtynyt barefoot-kenkiin, mutta idea on sama. Pohjan kuviointi aktivoi jalkapohjan pieniä lihaksia, joka näin fysioterapeuttiopiskelijan näkökulmasta on pelkkää plussaa. Kun hintakin (49e) oli enemmän kuin edullinen, ei todellakaan tarvinnut kauan miettiä, hankitaanko kengät meille molemmille kokeiluun.

Eihän sitä kenkää voinut ottaa jalasta kuvaamisen ajaksi :D

Kengät joutuivatkin heti samana iltana tosipaikan eteen, kun lähdin ohjaamaan pumpin ja intervallibodyn. Eniten jännitti jälkimmäinen, sillä kovalla lattiatunnilla hyvät kengät ovat enemmän kuin tärkeät. Itselläni penikat kipeytyvät heti ensimmäisten hyppyjen aikana, jos kenkävalinta on väärä. Mutta Skechersit eivät tuottaneet pettymystä! Kengät ovat sen verran napakat (esim. tuota läppää ei saa avattua kokonaan) ettei jalka pääse heilumaan kegän sisällä ja tuo muotoiltu pohja vaimentaa iskun juuri oikealla tavalla. Melkein jopa tuntui siltä kuin ei olisi ollut kenkiä ollenkaan! Tietenkin menee vähän aikaa, jotta jalka tottuu uuteen ja että kenkä muotoutuu lopulliseen muotoonsa, mutta ainakin ensimmäinen käyttökerta oli todella, jopa yllättävän positiivinen kokemus! Nyt siis kaikki kynnelle kykenevät Kalasataman Kick Off-myymälään hankkimaan omansa :)

Kierrellen.

Keskiviikkona aloitettiin virallisen kesälomamme lyhyempi pätkä ja suunnattiin auton nokka kohti mieheni sukutilaa Itä-Suomessa. Kissoja lukuunottamatta maatilan eläimiä ei tilalla enää ole, mutta kunnon maalaistunnelmaa sitäkin enemmän. En tiedä mistä johtuu, mutta tuolla ollessani sydämen valtaa ihan erityinen tunne. Ja milloinkas sitä ihminen olisikaan onnellisempi kuin tallustellessa peltojen keskellä käsi kädessä parhaimman ihmisen kanssa?

No okei, silloin kun pääsee rakkaansa ajaman traktorin kyytiin!

Päätettiin ettei sen suuremmin suunnitella tekemisiä vaan tärkeintä on, että saadaan rentoutua ja olla vain. Niinpä niin. Milloinkahan me onnistutaan tuollaisissa suunnitelmissa?! Torstaipäivä riekuttiin kirkonkylällä Tokmannilla ja kirpparilla, perjantaina olikin sitten pakko päästä salille. Pienestä paikkakunnasta huolimatta kuntosali on tuolla juuri oikeanlainen eikä kertamaksu 3 euroa päätä huimaa. Salikortti pitää aina käydä hakemassa kylän R-kioskilta, salilla kun ei taida olla virallisia työntekijöitä. Tehtiin tehokas koko kropan treeni joka toimi lämmittelynä illan pullanpaistotalkoille (okei, mies paistoi ja minä katsoin). Jottei perjantai-ilta olisi käynyt ihan tylsäksi, käytiin ajelemassa traktorilla tiluksien ympäri!

Lauantaina lähdettiin aikaisin aamulla Savonlinnaan. Lörtsy- ja jäätelöpainotteisen aamupalan jälkeen käytiin jokilaivan  höyrylaivan kyydissä katselemassa Saimaan rantoja ja toinen toistaan hulppeampia huviloita. 

Oikeasti tyytyväinen ilme.

 Jottei menisi lauantaikaan ihan laiskottelun puolelle, päätettiin lähteä vielä treenaamaan. Ollaan jo pitkään haaveiltu revanssia viime juhannuksen supertreenille, joka käytiin tekemässä lukion urheilukentällä. Ideana kiertoharjoittelu niin, että aina kaksi kierrosta juoksua (800 metriä) ja välissä lihaskuntoliikkeitä. Niinpä lähdettiin kuntosalin viereiselle kentälle hikoilemaan, vaikkeivät olosuhteet tosiaan olleet parhaimmat mahdolliset 27 asteen helteessä. Juostiin yhteensä viisi kierrosta ja lihaskuntosettejä tehtiin aina maksimistoistomäärä ja kolme kierrosta. Liikkeet olivat

liikkuva askelkyykky & sammakkohyppy 
istumaannousu & ylävartalon nosto päinmakuulta
liikkuva lankku & Burpee
dipit penkiltä & punnerrukset

Aikaa koko hommaan kului 55 minuuttia ja kyllä viimeisellä juoksukierroksella oli kaikkensa antanut olo. Kesällä pitäisi kyllä enemmän hyödyntää kaikkia ulkoliikuntamahdollisuuksia (muitakin kun vain lenkkeilyä!), varsinkin heinä-elokuussa kun urheilujoukkueet ovat tauolla eikä kentillä yleensä ole vakiovuoroja. Ja mikä parasta, höykytys tähän malliin on aivan ilmaista! Kentältä sitten suoraan rantasaunaan. Paras lauantaipäivä pitkään aikaan! Sunnuntaina käytiin vielä ennen kotiinlähtöä poimimassa metsässä mustikoita ja pihalta mustaviinimarjoja. Kun vaan malttaisi pitää näppinsä erossä niistä vielä jonkin aikaa...

Seuraavat ohjaukset ovat vasta keskiviikkona, joten nautin täysin siemauksin siitä, että saan keskittyä omaan treeniin. Niinpä lähdettiin tänäänkin salille ja lauantaista inspiroituneena tehtiin koko kropan treeni kiertoharjoitteluna. Rakennettiin neljä settiä eri lihasryhmille ja tehtiin isompia liikkeitä minuutti ja pienempiä 30 sekuntia per liike ja kolme kierrosta joka settiä.

kyykky
askelkyykky
staattinen kyykky

kulmasoutu kp
penkkipunnerrus kp
pystypunnerrus kp
ylätalja

hauiskääntö tangolla
ojentajat taljassa
hauiskääntö kp
ranskalainen punnerrus levypainolla

istumaannousu
punnerrukset
lankku

Voi itku ja hampaiden kiristys! Itsehän lähdin treeniin vähän soitellen sotaan, muttei se ollut yhtään niin helppoa kuin olin aluksi ajatellut! Hirveä hiki ja polte koko kropassa kun lähdettiin kotiin päin. Eipä taas tarvinnut miettiä, jäikö joku tekemättä loppuun saakka.  Tätä juuri olen kaivannut kaikkien ohjauksien lomassa, sitä että saan keskittyä ihan itse pelkkään tekemiseen ja antaa kaikkeni. Routine is the enemy, vai miten se meni? Loppuillan aionkin vain keräillä itseäni sohvan pohjalla. Huomisen ponnisteluksi saa riittää Mustasaaren jättikorvapuustien mussuttaminen.

Tunnustan väriä.

En tiedä miten selittäisin tämän kaiken.

Viikonloppu vierähti Tampereella seurakuntien jalkapallon SM-kisoissa. Perinteisesti Suomenmestaruudesta on kisattu Savonlinnassa mutta tänä vuonna kilpailu oli erinäisistä siirretty Tampereelle. Jo ihan tästä syystä reissuun lähteminen tuntui erilaiselta kuin aikaisemmin. En ole varma, monennetko kisat olivat omalta osaltani, mutta tänä vuonna siirryin kentän puolelta kentän laidalle.

Savonlinnan reissuissa on aina ollut jotain ihmeellistä. Jotain sellaista, jota ei voi selittää, jos ei itse ole ollut sitä kokemassa. Tampere ei myöskään jäänyt kakkoseksi.

Kyse ei ole vain jalkapallosta. Kyse ei ole vain siitä, että joukko nuoria eri seurakunnista ympäri Suomea viettää viikonlopun yhdessä. Jotain suurempaa on aina ilmassa. Sen voi tuntea kun pysähtyy katselemaan pelejä, katselemaan ihmisiä, pysähtyy vain ja katsoo. Joku kirkas voima koskettaa sydäntä ja täyttää sen lämmöllä ja riemulla.

Christian Unitedissa on tapana kokoontua piiriin ennen pelien alkua ja lausua Herran siunaus. Joka kerta kun lausun tuon siunauksen - oli se missä tahansa - tunnen olevani siinä piirissä, nurmikko jalkojeni alla, yhdessä niiden toisten kanssa, joiden sisällä on sama väri kuin minulla. Itselleni tuo piiri merkitsee kaikkien kristittyjen yhteyttä, sitä etten pyydä siunausta vain itselleni ja siinä minua lähinnä oleville, vaan kaikille ihmisille maailmassa. Tuo piiri on voiman lähteeni, palaan siihen aina uudelleen ja uudelleen. Tuossa piirissä olen ensimmäistä kertaa kokenut Jumalan läsnäolon todella voimakkaana.

Tänä vuonna rukoilimme, että voisimme voittaa turnauksen. Eikä se tuntunut yhtään väärältä. Tuntui oikealta pyytää Jumalalta voittoa. Ja me voitimme! Kahdeksan vuoden jälkeen me todellakin voitimme, ansaitusti ja ehkä vähän ylivoimaisestikin. Joukkueen sisällä tuntui olevan joku erityinen voima, joka ohjasi peliä oikeaan suuntaan, antoi oikeanlaiset ratkaisut, syötöt ja maalit. Uskon sen johtuvan siitä, että emme tehneet asioita itsemme vuoksi, vaan Jumala oli kentällä ja kentän laidalla kanssamme. Pyytäkää, niin teille annetaan.

Viikonlopun voimin lähdin rohkein mielin maanantaihin, joka oli tähän astisen ohjaajanurani rankin: viisi tuntia yhden päivän aikana. Ajattelin, etten voi tehdä muuta kuin rukoilla ja luottaa siihen, että Jumala antaa minulle voiman koko päivään. Ja niin minä ohjasin kaikki tunnit aivan normaalisti, kokematta sen suurempaa rasitusta, kuin jos olisin ohjannut vain yhden tunnin. Illan viimeinen pumppi oli huikea kokemus, jossa näin asiakkaiden antavan kaikkensa, lisäävän painoja ja saavansa energiaa omasta ja muiden ympärilläolijoiden tekemisestä. Ja Pyhästä Hengestä, uskon niin.

Enkä minä ole voinut nyt muuta tehdä moneen päivään kuin kiittää, sillä sama voima on jatkunut ja jatkunut. Tämän aamun intervallibody oli yksi parhaista tunneistani koskaan. Tunsin vain kirkkauden sisälläni ja annoin mennä. Ja tunnin jälkeen sain aivan uskomattomat palautteet myös asiakkailta!

Niin. Jumala on vahvempi kuin yksikään ihminen. Mutta Jumalan avulla ei ole mitään, mitä ei voisi saavuttaa. Ja Jumala on kaikkialla, jopa jumppasalissa! Ei Jumala ole kaukana kenestäkään, vaan lähellä, niin lähellä että sitä on vaikea uskoa. Mikään ei ole niin hyvää kuin Jumalan läsnäolo. Kun sen on kerran kokenut, sitä janoaa lisää. Minä janoan joka päivä. Onneksi se malja on ylitsevuotavainen ja siitä riittää kaikille.

All by myself.

En ole ollenkaan oma itseni.
Voisin viettää päivät yksinäni, oikeastaan puhumatta kenellekään, maaten sohvalla tuijottaen Suurinta Pudottajaa. Ja lähteä illalla taas kerran ohjaamaan.

Taas sanon näin, don´t get me wrong: rakastan ohjaamista! Mitä enemmän tätä työtä teen, sitä enemmän siitä pidän. Mutta se verottaa muutakin kuin fyysistä puolta minusta. Luulen, että olen heinäkuun aikana joutunut saanut antaa itsestäni asiakkaille niin paljon, että sille oli viimein tultava loppu. Ehkä sunnuntain ex tempore- tuntien peruminen viesti jo tästä. En vain jaksa tavata ketään, kun työ on niin yltiösosiaalista.

Ja minähän en ole ollenkaan erakko-luonne! Päinvastoin, nautin siitä että ympärilläni on ihmisiä ja mitä enemmän vain ehdin viettää aikaa ystävieni kanssa, sen parempi. Mitään muuta syytä tälle äkilliselle vetäytymisen tarpeelleni en keksi kuin sen, että olen käyttänyt sosiaalisen varastoni lähes loppuun.

Päivärytmi muokkautuu pitkälti aamutunnin ja iltatuntien mukaan. Siihen väliin jää kyllä rutkasti aikaa, mutta huomaan olevani vain päivä päivältä väsyneempi. Ja niinpä jään kotiin useimmiten. Sitähän jo aikaisemmin kirjoitinkin, tätä kroppa kaipaa juuri nyt. Ruokaa ja lepoa. Mutten haluaisi että se tapahtuu ystävien kustannuksella.

Koti muistuttaa nykyään hyvin paljon pesula- ja kuivausliikettä. Pyykkiteline ei vain riitä kaikille.

Kiinnostaisi tietää, miten HC-jumppaopet todella hoitavat elämänsä tasapainoisesti. Miten 20 ryhmäliikuntatunnin lisäksi jaksaa antaa itsestään vielä läheisilleenkin? On myös ollut melko yllättävää huomata se, että fyysinen puoli ei olekaan se raskain puoli tässä työssä. On haastavaa (mutta myös palkitsevaa!) olla jatkuvasti luova ja ulospäinsuuntautunut. Jumppaohjaamiseen liittyy niin paljon ristiriitaisuuksia. Monet asiat ovat samaan aikaan kuluttavia mutta palkitsevia.

Eilisen intervallistepin energiat siirtyivät tälle päivälle, koska leikkasin sormeen haavan. Stupid is as stupid does. Tuppo kädessä olisi tosin ollut vielä typerämmän näköistä lähteä pomppimaan salin eteen ;) Niinpä tänään pumppaajat saavat todellakin sitä parasta, jota minulla on antaa. Ja viikonloppuna myös ystävät. Onneksi lähelläni on niitä ihmisiä, joiden kanssa voi olla myös ihan hiljaa.

Kehon ehdoilla.

Kroppa kyllä huutaa sitä, mitä se tarvitsee.

Tällä viikolla treenimäärä kipuaa 13 tuntiin, joka on henkilökohtainen ennätykseni. Ehkä vähän kyseenalainen sellainen tosin. Näillä liikkumisilla levolla ja ruokailuilla on ehdottoman tärkeä merkitys ja olen ihan tietoisesti kiinnittänyt niihin huomiota. Ruoka on ollut todellakin polttoainetta ja kaikki yhtään hienommat kikkailut ovat tällä viikolla saaneet jäädä. Lisäksi olen pyrkinyt lepäämään riittävästi, pelkät yöunet eivät tunnu riittävän joten olen ottanut keskellä päivää aikaa vain pötkötellä sohvalla. Syy siihen että olen jättänyt parit treffit välistä on siis puhtaasti ollut fyysinen, ei ollenkaan treffikumppanista johtuva :) Tuntuu, että tätä keho nyt kaipaa: ravintoa ja lepoa. Ensi viikolla ei onneksi huidella näissä tuntimäärissä, sillä en usko että jaksaisin toista samanlaista putkeen. Ja kyllä ne omat jututkin siellä salin etuosassa alkaa pikkuhiljaa puuduttaa itseä(kin), vähintään oman äänen kuunteleminen päivästä toiseen...

Ihan sama miltä se näyttää, kunhan siitä saa energiaa!

Olipa vähän bodari-fiilis bussissa matkalla jumpasta tapaamaan kavereita: munakasta ja voileipää ;)

Pohdittiin eilen mieheni (!) kanssa sitä, tuntuisiko tämä viikko niin raskaalta, jos tunnit olisivat asettuneet jotenkin toisin. Nyt neljä päivää olivat sellaisia, että tunteja oli sekä aamulla että illalla. Arvelen, että tuo neljän-viiden tunnin lepo tuntien välissä lisää päivien kovuutta. Ehkä viikko tuntuisi vähän kevyemmältä, jos esimerkiksi alkuviikon tunnit olisivat olleet illalla, yksi välipäivä ja loput tunnit aamulla. Lisäksi tunteja oli seitsemän päivää putkeen, edellinen lepopäiväni oli viime viikon perjantaina. Pakko kyllä nostaa hattua yhä korkeammalle niille, jotka tekevät tätä työtä yli 20 tuntia viikossa. Aika hurjasti saa varmasti suunnitella etukäteen, jotta lepo ja ruokailut tulevat hoidetuksi riittävissä määrin.

Viikonloppu on mennyt relaillessa. Oikeastaan mitään kummempia suunnitelmia ei ollut mutta niin ne parhaimmat viikonloput yleensä syntyvätkin! Perjantaina fiilisteltiin Henriikan lyhtyjuhlissa ja lauantaina vilkuteltiin kaasoni serkulle Tall Ship Racessa. Illalla lähdin vielä syömään ja parantamaan maailmaa pitkästä aikaa rakkaan ystäväni kanssa. Käveltiin käsikynkkää Esplanadilla ja äkkiä eräs mies pysähtyi ja toivotti hyvää kesää. "Teillä vaikuttaa vaan olevan niin hyvä energia, että oli pakko pysähtyä!". Olisipa mies vain tiennyt kuinka hyvä!

Tänään hommasin ex tempore sijaiset illan tunneilleni, kun kropassa vain yksinkertaisesti tuntui siltä, ettei tänään pysty. Viikonlopun syömiset ovat olleet vähän mitä sattuu (yhtään huonoa omaatuntoa potematta!), joten väkisinkin keho reagoi väsymyksellä. Lähdettiin aamupäivästä Dylaniin brunssille ja loppupäivä lötkötettiin sohvalla tuijottaen True Bloodia. Täydellinen lepopäivä! Näillä latauksilla jaksan ehdottomasti lähteä hullun heinäkuun viimeisiä päiviä kohti.

Kalifiksi kalifin paikalle.

Nyt avaudun asiasta, joka ärsyttää aina: suositun tunnin sijaistaminen.

On jo lähtökohtaisesti inhottavaa mennä sijaiseksi ohjaajalle, jonka tietää olevan suosittu. Kanta-asiakkaat äänestävät jaloillaan lähes aina, kun lempparitunnilla onkin sijainen. Vaikka paikalla on onneksi niitä, joille on ihan sama kuka siellä edessä heiluu, monen jumppaajan katseesta näkee ärsytyksen, kun opena ei olekaan se lempi-Pirkko.

Sijaistaessani tällaisia tunteja joudun keräämään 150% enemmän rohkeutta. En voi olla kukaan muu kuin oma itseni (enkä muuta haluaisikaan olla!), mutta asiakkaille pitäisi kuitekin olla se joku muu. Se jonka tunnilla tehdään sitä ja tätä ja se sanoo aina näin ja noin. Ihan sama, vaikka olisin käyttänyt tuhottomasti aikaa tunnin muokkaamiseen ja yrittänyt päätellä, minkälaista asiakaskuntaa tunnilla käy, joillekin se vain ei ole koskaan tarpeeksi. Ei turhia paineita.

Valitettava totuus on, ettei kukaan muu voi olla Pirkko kuin Pirkko itse. Enkä kyllä edes haluaisi yrittää, sillä mikään ei ole idiottimaisempaa, kuin koittaa matkia jotakuta toista ja vielä muiden ihmisten vuoksi. Välillä vain tuntuu siltä, että joistain tunneista on tullut niin rakettitiedettä, ettei niiden pitämistä kannata edes ajatella. Tunnustan, että olen pari kertaa kieltäytynyt sijaistamasta, koska kyseessä on ollut suosittu tunti. Koska aina en jaksa mennä mulkoiltavaksi salin eteen. Varmaan yhtä paha mieli joillekin asiakkaille olisi tullut väärästä opesta kuin tunnin perumisestakin.

Ehkä vielä mielenkiintoisempaa on ilmiö tämän kaiken takana. Miksi jotkut ohjaajat nousevat lähes supertähden asemaan asiakkaiden silmissä? En tarkoita, etteikö ohjaajia saisi ihailla, onhan itsellänikin suosikkiohjaajia, joiden tunneilla käyn kaikista mieluiten. Mutta tuntuu siltä, että osasta ohjaajista tulee asiakkaille lähes jumalhahmoja, joiden tilalle ei kelpaa kukaan muu. Onko tosiaan järkevämpää jättää tunti kokonaan välistä, kun paikalla on sijainen? Tai käyttää koko tunnin energia siihen, että mielessään manailee sijaisen tekemisiä?

Ohjaajia on erilaisia ja se on hyvä asia. Tiedän, että oma ohjaustyylini ei nappaa kaikkia mutta on myös asiakkaita, jotka tulevat joka viikko tunneilleni. Sama koskee kaikkia muitakin ohjaajia. Tottakai asiakkailla on oikeus valita tuntinsa millä perusteella tahansa. Mutta tosiasia on, että jokainen ohjaaja tarvitsee joskus sijaisen. Ja ehkä jos sijaiselle antaa tilaisuuden, voikin saada erilaisen (ja jopa yhtä kivan!) liikuntakokemuksen.

Ensi viikolla on taas suositun tunnin sijaistamisen vuoro. Suunnittelen tunnin tietysti sillä perusteella, mitä siitä tiedän etukäteen. Muuta en silti voi olla kuin oma itseni.

Feeling lucky.

Viime päivinä olen tuntenut itseni hurjan onnekkaaksi.
Havahtunut vain tiettyinä hetkinä siihen, kuinka ympärillä on ihmisiä, jotka tekevät minut hurjan onnelliseksi. Ja ihan pienillä asioilla! Nousee samaan bussiin, jakaa mansikkarasian, soittaa, vaikkei olisikaan mitään asiaa. "Ajattelin vaan höpöttää". 
Silloin tiedän, että isojenkaan asioiden äärellä en ole yksin. Enkä keskikokoisten. Sitä on ystävyys, että turvaverkon kulmista pidetään vuorotellen kiinni. Tänään minä, ehkä huomenna sinä.

Tiedän olevani todella onnekas. Ja onnellinen. Olen saanut niin paljon enemmän, kuin osasin edes toivoa. Kliseistä kyllä, mutta sain kaiken mistä luovuin. Vaikeinta on aina se ensimmäinen askel, uskaltaa ja luottaa siihen, että tulee kannatelluksi. Mutta minä tiedän, että niin tapahtuu kun on vain vähän rohkea, eikä haittaa jos pelottaa. 

Niin on elämä ihmeellinen, jos vain antaa mahdollisuuden. 

Doupit kohdallaan.

Luojalle kiitos lääketieteestä!

Anneli fiilisteli blogissaan mansikoita jokin aika sitten ja etenkin kuvat saivat veden herahtamaan kielelle. Todellisuudessa en ole vuosiin voinut syödä mansikoita allergian vuoksi. Joskus olen antanut periksi houkutuselle yhden mansikan verran ja tuloksena on ollut vain kutiava kitalaki ja turvonnut huuli.

Viikonloppuna mökillä R kuitenkin ehdotti, josko ottaisin antihistamiinin ja kokeilisin syödä pari mansikkaa (anoppi kun oli hankkinut niitä viisi kiloa). Ja mitä! Vaikka ahmin varmasti litran verran marjoja, en saanut minkäänlaisia allergisia oireita! Olen kerran tai kaksi kokeillut samaa temppua, mutta se ei ole tepsinyt. R arveli tehon perustuvan siihen, että olen syönyt allergialääkkeitä koko kevään ja yllättävän heinänuhan iskettyä jatkanut myös nyt pitkälle kesään. Olkoot kuka mitä mieltä lääkkeistä tahansa, en aio lopettaa! Niinpä maanantaista lähtien olen tuhonnut päivittäin litran verran mansikoita... Isä varoitteli jostain ihmeellisestä mansikkakuumeesta, mutta tällä rouvalla on vuosien mansikkakato paikattavana, joten aion nauttia aivan täysillä. Lupauduin lähtemään huomenna äidin kanssa poimimaan mansikoita, saa nähdä paljonko koriin loppujen lopuksi päätyy vai jäänkö vain tyytyväisenä mussuttelemaan herkkuja keskelle peltoa.

Kroppa on tuntunut kaipaavan ihmeen paljon lepoa tällä viikolla, vaikkeivät jumppamäärät vielä ihan pilviä hivele, ainakaan normaaliin verrattuna. Koko viikon saldoksi tulee 11 tuntia, perjantain aamutunnille hommasin sijaisen jotta saisin vähän palauduttua lauantain ja sunnuntain tuplasettejä varten. Olen myös kulkenut pyörällä niin paljon kuin mahdollista mutta nyt alkaa näyttää siltä, että 15-vuotias uskollinen Nishikini alkaa olla kilometrinsä palvellut. Takapyörä menee aina jumiin, kun lähtee viemään pyörää ulos varastosta ja polkeminen tuntuu tosi raskaalta. Eipä 21 vaihteestakaan toimi kuin 4, joten tekohengityksellä tässä on menty jo pidemmän aikaa. En vain haluaisi luopua tuosta rakkileesta, kun se on ollut niin hyvä pyörä :D Muistan kun mentiin isän kanssa fillariostoksille ja kun osoitin haluamaani, isä vain totesi, ettet sitten yhtään kalliimpaa pyörää löytänyt. Mutta on kyllä ollut joka pennin arvoinen!

Niinpä en pääse tänään polkemaan Viikin monitoimitalon ylämäkeä vaan täytyy tyytyä bussikyytiin. Toisaalta suuntaan vielä illaksi kaupungille pikniköimään ystävien kanssa. Onneksi matkalla on mansikanmyyntikioski!

Same thing we believe in.

Sunnuntaina kävin ensimmäistä kertaa tänä vuonna potkimassa palloa Chrisun treeneissä. Seurakuntamme urheiluseura on siitä mainio, että talvella saa huitoa mailan kanssa sählypalloa ja kesäisin pääsee nurmelle juoksemaan pallon perässä. Heinäkuussa lähdetään perinteisiin seurakuntien jalkapallon Suomen mestaruus-kisoihin, jotka tosin perinteestä poiketen järjestetään tänä vuonna Savonlinnan sijasta Tampereella.

Vaikka pallon potkiminen onkin viime vuosina jäänyt melko vähälle, koen olevani sydämeltäni jalkapalloilija. Aloitin Puistolan Urheilijoissa yhdeksänvuotiaana ja vaikka en koskaan edustuskokoonpanoon päässytkään (enkä edes lähelle), on pallo jaloissa tuntunut aina omalta jutulta. Ehkä tuli myös teini-ikäisenä pysyttyä välillä poissa pahanteosta, kun oli pakko lähteä harkkoihin. Ja kyllä sitä on saanut aika mahtavia kokemuksia erilaisilla pelireissuilla vaikka ei paljon kauemmaksi länsinaapurista koskaan lähdettykään.

Chrisussa (Christian United) sain kuitenkin aivan uudenlaisen kokemuksen tästä joukkuelajien kuninkaasta. Chrisun tunnuslause nimittäin on "anna kaverin loistaa".  Pelaa aina niin, että teet kaverista sen tähden. Äkkiä minä sain onnistumisen kokemuksia enemmän, kuin koskaan aikaisemmin peliurallani. Tuolloin noin 15-vuotiaana joukkueemme oli juuri yhdistynyt toisen joukkueen kanssa ja treenaaminen oli tavoitteellisempaa kuin aiemmin. Peliaika oli omalla kohdallani huvennut todella pieneksi ja tiesin kyllä, ettei minun suhteeni elätelty kovinkaan suuria odotuksia. En siis ollut joukkueen kärkikastia. Mutta Chrisussa tunsin onnistuvani ja jopa kehittyväni pelaajana. Olin aikaisemmat vuodet pelannut puolustuksessa mutta nyt minut nostettiin keskikentän laidalle, jossa todella sain hyödyntää omia parhaita puoliani pelaajana: jaksan juosta, jaksan taistella pallosta ja useimmiten onnistuin antamaan myös ihan hyviä keskityksiä. En tiedä miksi, mutta jostain syystä olin vain näköjään pelannut koko ikäni väärällä pelipaikalla. Tiedän, ettei laitalinkiksi ei laiteta joukkueen parhaita pelaajia Mutta olin onnellinen siitä, että viimein löysin pelipaikan, joka sopi minulle kuin nakutettu.

Chrisussa pelataan sekajoukkueilla. Tyttöjä on usein näkynyt varsinkin jalkapallopeleissä vähemmän, mutta pojat ovat ottaneet tytöt aina hyvin vastaan. Chrisu on myös harvoja seurakuntajoukkueita, joissa tytöt todella pääsevät pelaamaan. Muistan eräänä vuonna Savonlinnassa yhden toisen joukkueen pelaajan sanoneen, etteivät he ottaneet tyttöjä mukaan, koska tulivat voittamaan. No, me voitimme sinä vuonna koko turnauksen.

Uskon Christian Unitedin vetovoiman perustuvan juuri siihen, että siellä jokainen saa tuoda omat parhaat puolensa pelikentälle. Vaikka meillä käy pelaamassa ihmisiä maajoukkuetasolta asti, kaikki ovat kentällä samalla viivalla. Ja aina tehdään tilaa sille, että kaveri onnistuu. On ihanaa huomata, että tämä mentaliteetti on säilynyt jo kymmenen vuoden ajan. Luulen, että tuo periaate on myös se, joka tuo ihmiset aina uudestaan ja uudestaan Chrisun piiriin. Se on se maan suola.

Rouva treenaa.

Melkein kuukausi blogitaukoa takana ja lähes saman verran avioliittoakin! Post wedding-aika on mennyt hurjan nopeasti ja vieläkin tuntuu vähän epätodelliselta olla takaisin normaalielämässä vaikka palattiin häämatkaltakin jo viikko sitten. Pikkuhiljaa pitäisi siis alkaa totutella tavalliseen arkeen, joka omalla kohdallani tarkoittaa noin kymmentä jumppatuntia viikossa. Olen yrittänyt nyt viikon aikana totuttaa kroppaa taas normaaliin treeniin ja käydä jumppailemassa, mutta joka kerta tuntuu vain ihan yhtä kamalalta :D Eilisen body-tunnin jälkeen taisi olla ope enemmän märkänä länttinä lattialla kuin asiakkaat, mutta ehkä keho taas tottuu höykytykseenkin pikkuhilja. Ja miten ihanaa oli päästä ohjaamaan kuukauden tauon jälkeen! Näköjään pidempi breikki aika ajoin tekee todella hyvää, sillä nyt on ohjaamiseen aivan uusi draivi päällä!

No, tämän avioparin tuntien ei kyllä häämatkallakaan pelkästään löhöilty. Vaikka kahteen viikkoon ei nyt ihan hurjasti treeniä mahtunut, käytiin kuitenkin ihmettelemässä paikallista kuntosalikulttuuria (todella erilaista kuin Suomessa! Salien omistajat toimivat PT:na asiakkaille eikä juuri kukaan treenannut yksin, vaan aina ohjaajan valvonnassa) ja juoksemassa, joka ei 30 asteen helteessä ollut kovin miellyttävää eikä vauhti mieltä ylentävää. Ei kuitenkaan haluttu ottaa häämatkalla stressiä treenistä, mutta kun mieli teki niin olihan sitä vähän päästävä hikoilemaan muuallekin kuin uima-altaalle. Ehkä loman fyysisin osuus oli, kun laskeuduimme 500 metriä alas kanjonin pohjalle ja kiipeilimme siellä kivien päällä vielä syvemmälle rotkon sisään. Oli muuten etureidet aika jumissa seuraavana päivänä!

Viimeisellä viikolla lähdettiin vielä pyöräretkelle etsimään valkoisia aaseja, jotka on kuulemma tosi yleisiä Sardiniassa. No, matkaa kertyi reilut 30 kilometriä eikä nähty yhtään aasia. Mutta rusketus ainakin sai hyvää lisää!

Loman aikana ehdin tehdä  omaan treeniin liittyviä suunnitelmia jo syksyäkin varten. Tunteja tulee olemaan melko paljon, mutta haluan pitää yhdestä viikottaisesta salitreenistä kiinni. Lisäksi tiedän tarvitsevani (hurjasti!) kehonhuoltoa ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, saisin mahdutettua ohjelmaani joogatunnin maanantaille. Mutta sitä ennen on kesäjumpat jumpattavana!

Toimiva konsepti.

Aamu alkaa taas aamukahvilla parvekkeella. Tuntuu todella luksuselämältä saada aloittaa päivä näin rauhassa, tähän voisi vaikka tottua! Yritän hakea kiireettömyyden tuntua ja rauhallisuutta heti aamusta, kun päivät kuitenkin ovat tällä viikolla täyttyneet vaikka minkälaisesta tohinasta. Kämppä on täynnä kaiken maailman hääaskartelu-laatikoita ja olen ikionnellinen siitä, että rojut viedään pois silmistä tänään illalla. D-day lähenee mutten ihan vielä osaa jännittää itse asiaa. Tällä hetkellä päässä pyörii lähinnä se, muistetaanko pakata kaikki tarpeellinen mukaan. Ehkä huomenna illalla todella ymmärrän, mitä on tapahtumassa!

Onneksi kaiken häseltämisen vastapainoksi olen päässyt treenaamaan ihan kivasti tällä viikolla. Maanantaina tehtiin R:n kanssa illalla jalkatreeni, jonka seurauksena R:n kävely näytti vielä eilenkin lähinnä vaappumiselta. Tiistaina rääkättiin yläkroppaa ja käsiä ihan kunnolla, tehtiin ojentajat ja hauis superina ja voi että taas muistiin miten ihanan hirveää käsitreeni voi olla! R on myös pahimman luokan PT, joka ei todellakaan päästä helpolla. Turha nyyhkiä ettei pysty enää, sen jälkeen tehdään vielä ainakin kaksi toistoa! On myös upeaa katsoa sellaisen ihmisen punttaamista, joka on tehnyt sitä todella kauan ja tietää tasan tarkkaan mitä tekee. Kyllä Jillianin rinnalla R on ehdottomasti suuri innoittajani!

Muistan kun alettiin seurustelemaan ja mentiin ensimmäistä kertaa yhdessä salille. Omasta mielestäni olin todella kokenut salillakävijä ja aloin siinä sitten tekemään perustreeniäni. Saatoin tehdä esimerkiksi narulla ojentajia 40 toistoa putkeen jollain pienellä painolla ja ajattelin, että tämä oli hyvä ja siirtyä sitten reiden  loitontajiin ja tehdä taas 40 toistoa. Varmasti ihan järkevää tehdä edes jotakin, mutta eihän sillä tuloksia synny. Taisi R vähän aikaa sitä touhua katsella ja tulla sitten tokaisemaan, että rippuu tietenkin omista tavoitteistani, mutta jos haluaisin kehittää lisää voimaa, niin hän voisi näyttää muutaman jutun. Ja siitä se sitten lähti. Kun ensimmäisen kerran tartuin todelliseen tankoon, niin ei ollut enää paluuta ;) Treenaan oikeastaan poikkeuksetta vapailla painoilla, yksi syy siihen on myös se, etten ehdi käydä salilla niin usein, että olisi järkevää tehdä pienempiä, eristäviä liikkeitä (en siis lainkaan väheksy reiden loitontajien treenaamista!). En ole myöskään hyvin, hyvin pitkään aikaan käynyt ilman R:a salilla, joten on ihan luonnollista että treenataan aina samat liikkeet vuorotellen. Toinen tekee ja toinen varmistaa, siinä on hyvää mottoa myös parisuhteelle! Meille liikunta on yhteinen elämäntapa.

Ja vaikka yhdessä treenaaminen on huippua, täytyy välillä päästellä höyryjä yksinäänkin. Niinpä R lähti eilen kaverinsa kanssa Kivikkoon esteradalle ja minä pääsin vielä taistelemaan Bodycombatiin. Olen päässyt tekemään uuden ohjelmaan nyt kahteen kertaan ja kyllä siinä vain on palaset kohdallaan. Etenkin Matrix-potkussa on sitä jotain! Harmi, että Malmin Fix menee kesäksi remonttiin, joten joudun hakemaan taisteluni muualta. Samalla joudun eroon myös lempiohjaajastani!

Haaveilen vielä viimeisestä lenkistä neiti-ihmisenä tälle illalle. Ja jos mukaan lähtisi vielä tuo sulhokin.

The end of Bridezilla (part III).

Niin kuin kaikki hirmuhirviöt, hirviömorsiankin talttui lopulta rakkaudella ja lahjonnalla.

Koska olen ollut niin ahkera opiskelija, jumppaaja ja muutenkin hyvä tyyppi, ostin itselleni lahjaksi (ja hirviömorsiamelle lohdutukseksi) SpiBeltin, josta olen lukenut hehkutusta monesta blogista. Pikkuvyöhön mahtuu kätevästi iPhone ja avaimet, siis kaikki mitä juoksulenkille tarvitsee ottaa mukaan. Olen aiemmin käyttänyt käsivarteen laitettavaa kännykkäpussia, mutta huomannut että varsinkin pidemmillä matkoilla iPhone alkaa tuntua melko raskaalta ja rasittaa hartiaa. iPhone on myös sen verran painava, että pussin hihnatarrat saavat olla jykevää tekoa, jotta pussi pysyy paikoillaan. Salilla tuo on vielä toiminut mutta lenkillä ei. Lisäksi kun nyt sattumalta saatoin hukata tuon käsipussin johonkin, SpiBeltin hankkiminen oli täysin välttämätöntä. Minä 1, hirviömorsian 0.

Mutta Myrskyluodon Maijassakin kuulemma sanotaan, että todellinen morsian saa kolme hermoromahdusta ennen häitä. Lähipiirillehän olisi helpompaa, jos hermoilut olisivat keskittyneet tasaisesti koko vuoden ajalle mutta nämä sirpaloitumiset on koettu viimeisen muutaman viikon aikana. Pahoittelut siitä. Nyt kun häihin on enää alle viikko aikaa, olen kuitenkin ymmärtänyt (vihdoin) sen, että kaikki asiat eivät vain voi hääjärjestelyissä mennä putkeen, vaikka kuinka suunnittelisi tarkkaan. Koko järjestelyihin kuuluu niin monta liikkuvaa osaa, ettei mikään ihme, jos jokin ei mene ihanjustniin kun on suunnitellut. Ja mitä sitten, vaikka asiat eivät ihan onnistuisikaan? Tärkeintä on se itse asia. Niin kuin äitikin perjantaina kriisin jälkeen totesi: kyllä me teidät naimisiin saadaan. And that´s the thing that really counts.

Morsian-rankingissa antaisin kuitenkin itselleni ihan hyvät pisteet. En ole hermoillut mistään maailman pienimmistä asioista, vaan stressi on liittynyt esimerkiksi siihen, onko juhlapaikka varmasti varmistettu tai miten istumajärjestys saadaan hoidettua, kun vieraita onkin vähän odotettua enemmän. Onneksi tähän hääporukkaan kuuluu niin monta kylmäkallea, että ylikuumeneva hirviömorsian on saatu viilennettyä nanosekunneissa. Kaikille tuleville morsiamille (ja sulhasille) antaisin neuvoksi, että valitkaa hyvä kaaso ja hyvä bestman. Sellaiset, jotka pysyvät rauhallisina ja osaavat suhtautua stressaavaan naimisiinmenijään tyyneydellä ja rakkaudella. Yksi kätevä pikkuvelikään ei ole pahitteeksi ja jos löytyy vielä vanhemmat, jotka suostuvat viimeisellä viikollakin pussittamaan nonparelleja, olet voiton puolella.  Olen ollut todella onnekas saadessani nämä kaikki.

Viimeinen viikko neiti-ihmisenä menee ilman jumppaopeiluja mutta treenaamaan toivottavasti ehdin kuitenkin. Tämä sunnuntai alkoi jo ennen yhdeksää aamukahvilla parvekkeella. Suosittelen. Life is good.

Edit: En tiedä pitäisikö kertoa tätä, mutta hirviö pääsi velä kerran kompuroimaan jaloilleen. Onneksi iskä osaa taikasanat. 

Bridezilla part II.

Häihin on alle kaksi viikkoa aikaa ja hirviömorsian tosiaan nostaa päätään aika ajoin (kysykää vain R:lta kuinka harvoin...). Onneksi oli tänään kaksi ohjausta, joten pääsin purkamaan stressiä jumppareihin kuuden ja puolen minuutin jalkatreenillä. Kiitos ja anteeksi siitä.

Viikon treenit kokonaisuudessaan näyttävät tältä:

Ma     Bodypump
           intervalli-keskivartalo
Ti       Bodypump
Ke      lepo
To      TehoTreeni
          Kiinteytys
Pe      lepo
La      Bodypump
Su      Body 45min
          Intervallibody

Olin varannut perjantaille Combatin mutta kerrankin kuuntelin kroppaani ja jätin menemättä, vaikka halu olisi ollut todella kova. Varsinkin kun Malmin Fix suljetaan remontin ajaksi enkä siis pääse koko kesänä suosikkiohjaajani tunnille! Mutta pakko taputtaa itseään olkapäälle ja todeta, että niin kovilla rhomboideusten ja trapeziuksen (mikä termien käyttö!) jumituksella ei tosiaan kannattanut lähteä treenaamaan. Ja lepopäivä todella kannatti, sillä lauantain pumpissa olin pitkästä aikaa todella hyvässä vedossa ja tuntui, että tanko nousi uskomattoman hyvin.

Erinäisten hääjärjestelyjen vuoksi tulevien parin viikon treenit tulevat jäämään varsin vähälle. Joudun ehkä jopa luopumaan ensi viikon circuit trainingistä ja pumpista kaikkien järjestelyjen vuoksi. Harmittaa, sillä maanantaina saisi alkaa ohjata uutta ohjelmaa! Mutta toisaalta, first things first.  Kyllä häät (ja etenkin naimisiinmeno!) ovat tärkeämpi asia kuin uusi Bodypump-ohjelma (sanoinko oikeasti noin?!). Ehkä käyn kuitenkin purkamassa häästressiä lenkkipolulla tai salilla, jos vain ehdin ;)