Uutta ja vanhaa.

On siitä muutama vuosi, kun olen viimeksi istunut pääsykokeissa. Teologisen lisäksi hain vuonna 2007 (?) Savonlinnan OKL:lle ja vaikka sieltä paikka aukenikin, olen pysynyt turvallisessa Helsingissä. Nyt fysioterapian pääsykokeet teki erilaiseksi etenkin se, ettei ennakkoon ollut luettavaa lainkaan. Toki tutustuin opintosuunnitelmaan ja fysioterapiaan noin yleisesti, mutta varsinaisia pääsykoekirjoja ei ollut. Aineistokoe tuntui hyvältä vaihtoehdolta, sillä minun on suhteellisen helppoa omaksua lukemaani ja kirjoittaa siitä. Ehkä seitsemän vuoden yliopisto-opinnoilla on myös ollut jotain positiivista vaikutusta harjaantumiseen ;)

Eniten jännitti ryhmähaastattelu. Tuollaiset tilanteet ovat aina jännittäviä, kun pitää osata kuunnella ja puhua sopivassa määrin. Ryhmässäni oli yksi tyttö, joka nyt haki toista kertaa ja sen kyllä huomasi. Hän oli todella perehtynyt ja selvästi tiesi, mitä haastattelussa haetaan. Kuitenkin ehkä jollain tapaa hän jätti meidät muut alleen puhumalla itse melko paljon. Tehtävänämme oli keskustella ja valita viisi fysioterapeutin tärkeintä ominaisuutta. Tarjouduin itse heti kirjuriksi, mutta huomasin aika pian että se vie itseltäni "puheaikaa", joten jätin kynän puolessa välissä pois. Omasta mielestäni sain sanottua tärkeitä pointteja ja lopuksi yritin vähän koota sitä, mitä olimme keskustelleet. Kaikki riippuu nyt siitä, millaisia muut hakijat ovat olleet ja millaisia asioita haastattelussa painotetaan. Tänä syksynä oli ollut yhteensä yli 900 hakijaa, joista valitaan 24. Mahdollisuudet ovat siis melko pienet ;) Yritän nyt kuitenkin olla ajattelematta asiaa sen enempää, what´s done it´s done ja 23.11. selviää, miten kävi.

Keskiviikkona on viimeinen työpäiväni seurakunnassa ja vietän siirtovapaita alkuviikon. Huomenna aloitan lukemaan viimeiseen tenttiin (jonka tosin suoritan 25 sivun esseenä...) ja alan taas orientoitumaan opiskelijaelämään. Kiirettä tulee nyt marraskuussa olemaan, sillä essee pitäisi palauttaa puolessa välissä kuuta. No, on sitä ennenkin opiskeltu yötä päivää!

Ja jossain välissä pitäisi ehtiä jumpatakin. Tuntuu kyllä ihanalta ajatella, että nyt saan taas ihan luvan kanssa keskittyä vain jumppaamiseen (ja opintoihin, heh). Muutaman uuden ohjelman suunnittelu odottaa ja kuumeisesti yritän etsiä biisejä. Olen nyt innostunut "patteri-treenaamisesta": esim. kolmen liikkeen sarjoja tehdään kutakin liikettä esim. minuutin ajan ja toistetaan patteri. Välissä nostetaan sykettä. Tällä hetkellä on jo pari ihan hapokasta ohjelmaa listalla! Mielestäni patteri-treeni sopii tosi hyvin etenkin silloin, kun ryhmässä on paljon erilaisia asiakkaita. Jokainen voi tehdä niin monta toistoa kuin itse jaksaa. Olen lisäksi suunnitellut liikkeitä niin, että haastavamman treenin haluaville on joitakin vaihtoehtoliikkeitä. Menen ensi viikolla tuuraamaan intervallistepiä ja ajattelin suunnitella sinne jotain uutta pientä kivaa. Valmis ohjelma on toki vielä kesältä, mutta olen jotenkin kyllästynyt siihen. Rankkaa pitää olla, sillä tiedän tunnin asiakaskunnan olevan tosi kovakuntoisia!

Viime viikolla harmitti kun en päässyt maantain tuurauksen vuoksi joogaan. Kävin silloin pari viikkoa takaperin joogan alkeistunnilla ja tykästyin tosi paljon. Ihanaa päästä siis tänään vähän venyttelemään. Sen jälkeen tosin menen vielä pumppaamaan kaverin kanssa, täytyy ehkä ottaa painojen kanssa vähän iisimmin. Toivon myös että saisin videokameran säädettyä niin, että voisin kuvata tuon pumppitunnin ja tarkastella omaa tekniikkaani. Pumppisijaisuuksia ei ole taaskaan ollut tarjolla ja vähän ahdistaa, että onko seuraava oma tuntini tosiaankin se, jolla kuvaan sitten uuden lisenssivideon. Toivottavasti ei.

Paljon siis uutta ja myös vanhaan totuttelua luvassa marraskuussa. Vaikka pimeä tuleekin ja taas sataa vettä, nyt ei kyllä malta masentaa yhtään. Vähän haikea fiilis jättää työkuviot ja -kaverit mutta toisaalta odotan innolla että pääsen jälleen kuluttamaaan kirjaston penkkejä!

P.s. Asioita, joita aion tehdä marraskuussa: JOULUPALLOJA!

Pallo hallussa.

Sunnuntai-iltana tuli Erältä viesti, että pääsisinkö maanantaina tuuraamaan Ball&Body-tunnille. Aluksi oikeastaan jo kieltäydyin vedoten vähäiseen kokemukseeni jumppapallosta (olen käynyt elämässäni ehkä kaksi kertaa pallotunnila) mutta sitten rohkaisin mieleni ja päätin ottaa tämänkin haasteena vastaan, kun pomokin sanoi luottavansa ammattitaitooni.

Löysin netistä hyviä perusliikkeitä, joiden avulla suunnittelin tunnin sisällön. Ohjeistuksena oli, että 15 minuuttia alkulämmittelyä ja sitten lihaskuntoa palloa apuna käyttäen. Myös käsipainot oli sallittua ottaa tunnilla mukaan. Ainoa ongelmani oli, ettei edes pomoni juurikaan tiennyt, minkälaisia asiakkaita tunnilla käy. Totesimme kuitenkin, että tunnin ohjaajasta päätellen todennäköisesti asiakkaat tykkäisivät vähän rauhallisemmasta menosta. Yksi vaihtoehto olisi nimittäin ollut myös pitää tunti intervallina.  Suunnittelin siis muutamia vaihtoehtoliikkeitä rankimpien liikkeiden sijalle tehtäviksi.

Ennen tuntia lähdin Erälle harjoittelemaan. Sain vielä pomolta lyhyen briiffauksen siitä, miten keskivartalon asento tulisi säilyttää pallon päällä. Kiitos tämän ohjauksen ainakin oma keskivartalon alueeni on ollut melkoisen kipeänä tänään. Ainakin tiedän tehneeni jotain oiken! Ja nyt vähän kuvamateriaalia, joka saattaa järkyttää niitä, jotka luulevat ohjaajan työn olevan aina yhtä hohdokasta ;)

Jep. Jumppasaleja ei ollu vapaana joten jouduin toimistokopperoon treenaamaan. Siinä sitten muutama kollegakin kävi välillä ihmettelemässä, kun pompin yksinäni pallon päällä. Lisäksi tuossa ympärillä oli menossa sekä spinu-tunti että intervallibody (joita molempia pystyin ikkunoiden kautta seuraamaan). Varsinainen luovuuden kehto, etten sanoisi.

Minä ja pallo <3

Tunnin alkua jännitin vähän, sillä tiesin että taas olen sijaistamassa suosittua ohjaajaa. Sain kuitenkin heti alussa todella lämpimän vastaanoton asiakkailta ja tunsin tunnin aikana todella kommunikoivani heidän kanssaan. Tunnin jälkeen sain paljon kiitoksia koska tunti oli ollut aivan erilainen kuin yleensä! Usein tuntuu siltä, että sijaisen oletetaan pitävän tunti aivan samalla tavalla kuin "oikeankin" ohjaajan, joten tämä oli tosi positiivinen palaute. Kävi ilmi, että normaalisti tunnilla suurimmaksi osaksi tasapainoillaan pallon päällä eikä juurikaan tehdä varsinaista lihaskuntoa. Asiakkaat olivat tosi tyytyväisiä myös minun tavallani rakennettuun tuntiin (jonka tosin pidin vain pomoni ohjeistuksen mukaan). Yksi asiakas kysyi myös, milloin tulen uudestaan pitämään tätä tuntia!

Olen tosi iloinen että otin tämän sijaistuksen vastaan (vaikka olin aluksi suunnitellut meneväni ohjaamaan pumppia kaverin kanssa puoliksi). Mahtava tunne oppia jotakin uutta! Ja nyt on taas yksi tunti lisää, jota voin ohjata. Jumppapallon tehokkuus ja monipuolisuus myös yllätti minut täysin. Ja taisin löytää itsestäni muutaman uuden lihaksenkin ;)

Kutsumus (kadoksissa?)

Tänään oli tämän kuukauden Valon messu ja itselläni oli nakkina "saarnavuoro" (joka tosin jaettiin kahden kaverin kanssa).  Messun aiheena oli kutsumus ja se sopi kyllä omalle kohdalleni paremmin kuin hyvin. Omaa kutsumusta ja tulevaisuutta kun on viime aikoina tullut mietittyä nimittäin todella paljon.

Nimittäin: torstaina postiluukusta kolahti kutsu pääsykokeisiin Metropoliaan, alana fysioterapia. Olen miettinyt tuota tulevaisuuden vaihtoehtoa nyt noin vuoden ja viime talvena ystäväni R:n päästyä sisälle ala on tuntunut entistä houkuttelevammalta. Ohjaamisen myötä ihmisen fyysinen puoli on alkanut kiinnostaa entistä enemmän ja fysioterapia tuntuu sellaiselta alalta, johon voisi hyvin yhdistää liikunta-alaa muutenkin (esimerkiksi yhdistettynä fysioterapeutti ja PT tuntuu todella mielenkiintoiselta!). Erityisesti minua kiinnostaa vanhusfysioterapia. Tiedän, että Helsingissä fysioterapiaan on todella vaikeaa päästä (varsinkin kun nyt keväällä ei ala edes jalkaterapian ohjelmaa), mutta joku sinne kuitenkin pääsee ;) Tosipaikka on ensi viikon maanantaina ja sitä ennen pitäisi kirjoittaa vielä ennakkotehtävä (mm. miksi haen juuri nyt, miksi fysioterapia, minkälainen opiskelija olen...) ja kaikki tiivistettynä A4-sivulle. Opiskelijauransa teologisessa viettäneelle todella haastava tehtävä!

Totaalinen alan vaihto ei ole mikään helppo juttu. En ole lukioikäisestä asti voinut kuvitella työskenteleväni missään muualla kuin seurakunnassa. Sitä kohti olen porskuttanut koko yliopistoajan ja nyt kun se olisi lähellä, tulee seinä vastaan. En olekaan enää varma, mihin haluan suuntautua. Ohjaamisen myötä uudella tavalla tutuksi tullut liikuntamaailma on syönyt minut täysin. Tällä hetkellä tuntuu, että voisin tehdä liikunta-alalla töitä koko elämäni. On kuitenkin jo jonkin aikaa siitä, kun viimeksi on tuntunut siltä että kutsumustehtäväni olisi seurakunnassa. Tuntuu, etten ole ollenkaan valmis siihen. Kun tänään aamulla puin Malmin kirkossa alban päälleni ja lähdin avustamaan messuun, hetken aikaa tuntui siltä, että olen oikeassa paikassa. Jotenkin se tunne vain katosi kuitenkin. Illalla taas Valon messussa istuessani penkissä, tuntui paljon oikeammalta. Voisinko tosiaan olla Kristuksen palvelija muutenkin kuin seurakunnassa työskentelemällä? Ajattelen, että kutsumus tarkoittaa sellaista tehtävää, jossa saamme jakaa omista lahjoistamme muille. Ohjatessani jumppaa tunnen todellakin toteuttavani tätä tehtävää! Saan jakaa (liikunnan) iloa muille ihmisille. Fysioterapeuttina ajattelen voivani parantaa vanhusten elämänlaatua kuntouttavan fysioterapian kautta. Mistä siis tiedän, mikä suunta on oikea? Entä jos parin vuoden päästä tuntuukin oikeammalta kiivetä saarnastuoliin, mutta työtä on mahdotonta saada, kun en heti valmistuttuani sitä hakenut vaan lähdin opiskelemaan aivan toisaalle?

Yksi kutsumuksistani: Fallen Between :) Alettin taas treenata pitkän tauon jälkeen!

Ei kai tässä auta muuta, kuin todella luottaa vain siihen korkeimpaan käteen.

Huomiselle on luvassa taas uusia haasteita: lupauduin tuuraamaan Erälle ball&body-tuntia. Omat kokemukseni fitnesspallon kanssa treenaamisesta ovat todella vähäiset, mutta pomoni sanoi luottavansa ammattitaitooni. Suunnittelin tunnille nyt liikkeitä, jotka ainakin luulen tekeväni oikein. Ainoa ongelma on, etten tiedä, kuinka pitkään mitäkin liikettä pitäisi tehdä. Esimerkiksi kuinka monta toistoa yhden jalan kyykkyä jaksaa tehdä pallon päältä? Täytyy ehkä kaapata toimistolta hankkimani jumppapallo iltapäiväksi kotiin ja vähän kokeilla :)

Results: fail.

Heräsin kai liian onnellisena maanantaiaamuun, kun kymmenen jälkeen sain Les Millsiltä sähköpostia: lisenssivideoni oli hylätty.

Tiesin kyllä että siellä päässä ollaan todella tarkkoja kaikesta. Tiesin myös, että videoni ei ollut itseltäni  paras mahdollinen BP-veto. Lihakset olivat tuona päivänä tosi väsyneet, mutta koska minulla ei ole vakituista pumppia, oli pakko kuvata video silloin kun siihen tarjoutui mahdollisuus. En voi sanoa olleeni kovin tyytyväinen videoon sitä lähettäessäni, mutta neljän kuvaamiskerran jälkeen olin todella kypsä kameran kanniskeluun ja ainaiseen jännittämiseen siitä, onnistuuko kuvaaminen vai ei. Totta puhuakseni voisinhan selittää ihan mitä tahansa syitä, miksi en ole tyytyväinen reputtamiseen mutta turha itkeä kun maito on jo pöydällä. Jos mietin videotani, ovat Les Millsin kommentit ihan tosia.

Squat, Mid stance:  Jalat liian kapealla eikä polvet ja varpaat tarpeeksi ulospäin käännettyinä. Joissain  kohdissa lantio suoristuu liikaa eteen. 

Selkeä tekniikkavirhe mutta tuosta haaran leveydestä voi olla montaa mieltä. Omasta mielestäni on vähän siinä ja siinä onko asento liian kapea. Polvien ja varpaiden asento on kyllä liikaa eteenpäin. Eilen pumpissa kiinnitin tähän huomiota ja huomasin, että itselläni helposti kääntyy polvet ja varpaat eteenpäin.

Pushup: Liike on pieni.

Tiedetään, en punnerra tarpeeksi alas. Ajattelin saavani liikkeen pienuuden anteeksi, kun teen suorilta jaloin. Seuraavalla kerralla laitan sitten polvet lattiaan.

Dips: Peppu on kaukana laudasta

Tricep kickback: Kiekko tulee lähelle olkapäätä liikkeen ala-osassa.
Tämä johtui ihan pelkästään väsymyksestä. Ihmettelen, ettei punnerruksista tullut kommenttia. Videolta nimittäin näkee, että olen ihan loppu.

Jump Squat: Jalat ovat lantion levyisessä haarassa, ja ylävartalo tippuu eteen. Laskeutuessa polvet ovat suorina.
Edelleen vähän haluan mussuttaa tuosta jalkojen leveydestä. Jump squat on kyllä tosi vaikea liike eikä todellakaan moni asiakkaista tee sitä oikein. Ylävartalon tippuminen eteen johtuu myös väsymyksestä. Tässä vaiheessa itselläni oli jalat niin loppu, etten meinannut jaksaa biisiä loppuun. Oli pakko "käydä säätämässä musiikkia" sillä jalat meinasivat pettää alta. Haluaisin tähän liikkeeseen kyllä ihan kunnon ohjausta. Miten välttää tömähdys siinä kohtaa, kun tulee alas? 


Rotator raise ja Rotator Pec Dec x 2: Toistojen välillä hartiat tulevat eteen.
Tämä palaute ärsyttää ehkä eniten. Rintalihakset ovat sen verran kireät, että minun on todella vaikeaa saada pidettyä hartioita enempää takana. Vai pitäisikö rutistaa lavat ihan kramppiin asti? Tällöin olisi aika mahdotonta tehdä koko liikettä.

Myönnän, että itsetunnolleni oli aika kova kolaus saada tällaista palautetta tekniikasta. Sen verran on tullut salilla peilailtua, että tuntuu hölmöltä saada korjausehdotukseksi "voisitko harjoitella peilin edessä?". En tiedä olenko jotenkin erilainen jumppaope, mutta kuka EI treenaa tekniikkaa peilin edessä?! Tiedän myös, että palautteessani ei ollut kyse mistään kovin isoista asioista. On myös ihan positiivista, että tiedän suurimman osan virheistä johtuneen yksinkertaisesti väsymyksestä. Lisäksi on hyvä että joku huomasi virheen kyykkytekniikassa, koska muuten en olisi osannut kiinnittää siihen huomiota. Olen myös vähän ylpeä siitä, että rinnalletyönnössä ja askelkyykyissä olen onnistunut, sillä ne ovat olleet henkilökohtaisesti minulle vaikeimmat liikkeet oppia oikein. Ehkä tuntien treenaaminen on tuottanut jotakin hedelmää. 

Erityisesti iloitsen siitä, että ohjaamisesta sain pelkästään hyvää palautetta. Koreografia meni ihan nappiin ja olin onnistunut motivoimaan ja kannustamaan tunnille osallistuneita. Olen vähän yllättynytkin tästä, sillä tuolla tunnillahan oli kolme kaveriani asiakkaina ;) Haluaisin todella paljon kuvata uuden videon oikealla tunnilla, sillä silloin saisin tosissaan näyttää, millainen ohjaaja olen. Tämän ohjaamisesta saadun palautteen tukemana uskallan myös luottaa viikonlopun (ja eilisen) kokemukseen siitä, että olen hyvä ohjaaja, osaan motivoida ja kannustaa asiakkaita. Osaan luoda fitness magicia tunnillani.

Ongelma videon kuvauksen kanssa on nyt siis sama kuin aiemminkin: olen täysin sijaistuksien varassa. Pomoni lupasi, että saan käydä kaverien kanssa kuvaamassa videon jos vain tahdon. Yritän kuitenkin tällä kertaa pitää kiinni siitä, että saisin videon kuvattua oikealla tunnilla (niin hyvä filmitähtiä kuin rakkaat kaverini ovatkin!). Aion nyt käydä harjoittelemassa niin paljon kuin mahdollista ja onneksi sain eilen mennä J:n kanssa ohjaamaan puoliksi. Rehellisesti voin kyllä sanoa, että tunnin jälkeen oli aivan mieletön fiilis. Ei juurikaan haittaa, että näistä puolituksista en saa palkkaa. Sen verran positiivista energiaa sain tuostakin ohjaamisesta. I´m hooked.

Kuva.

Olen ehdottomasti päättänyt omistautua Bodypumpille. Olen päättänyt tehdä vielä lisää töitä, treenata, hikoilla ja tulla parhaaksi pumppiohjaajaksi. Minä ansaitsen sen ja ennen kaikkea asiakkaat ansaitsevat sen!

Seuraavan lähettämäni lisenssivideon jälkeen Les Millsillä punti tutisevat innosta, että olen BP-ohjaaja!

Fitness magic.

Jälleen on multaa sormien alla kun siivottiin R:n kanssa parveke talvikuntoon. Haettiin Honkkarista kanervia ja muutama sypressi vähän täyttämään tuota jättiparveketta talven ajaksi. Vaikkei siellä enää oikein tarkene istuskella niin ainakin ikkunasta on mukava katsella.

Perjantaina kävin vierailulla kaverini luona ihan Lahdessa asti! Todellinen syy vierailuuni löytyy tästä:

Sain luvan lainata 1,5-vuotiaan pikkuherran Dubloja. Ai onnea! Taisi täti olla vähän innostuneempi rakentamisesta kuin kaveri itse ;)

Perjantaina pääsin vihdoin ohjaamaan osan "uudesta" pumpista. Menin kuokkimaan kaverin tunnille, kun sijaisuuksiakaan ei ole juurikaan tippunut ja ajattelin, että pikkuhiljaa alkaa olla aika päästä tosi toimiin tämän ohjelman kanssa. Viikki oli perjantai-iltapäivänä todella täynnä energiaa! Vaikka tuo koulun jumppasali ei juuri ole unelmien treenipaikka, mielestäni saatiin E:n kanssa kunnon bileet pystyyn! Vaikka itselläni teki todella tiukkaa itse treenin osalta ( esim. kyykyissä jalat tärisi niin, että tunnilla ollut kaverini sanoi jälkeenpäin, että pelkäsi minun kaatuvan), ei hymy hyytynyt kyllä hetkeksikään koko tunnin aikana. Tunsin pitkästä aikaa TODELLA kommunikoivani asiakkaiden kanssa niin kasvojen ilmeillä kuin puheellakin. Ihan sama, vaikka ihan kaikki laskut eivät menneetkään oikein. En itse hämmentynyt niistä vaan jatkoin vain eteenpäin. Koko tunnin ajan salissa vallitsi ihan mieletön energia, uskon että monet asiakkaista onnistuivat ylittämään itsensä tuon energian avulla. Ja ehkä meillä E:n kanssa oli siinä jotain osaa ;) Tällaisten tuntien jälkeen tuntuu todellakin siltä, että rakastaa tätä työtä ja haluaa antaa kaikkensa asiakkaille. Jotain tunnin fitness magicista kertoo myös se, että tein hartiabiisin kaikki 36 punnerrusta suorin jaloin. For real.

Lauantaiaamuna lähdin vähän väsyneenä pitämään intervallibodya Erälle. Fiilistelin edelleen perjantain pumppia ja vähän ehkä jopa tuntui tylsältä mennä pitämään lattiatuntia Les Mills-huuman jälkeen. Lisäksi ennen tunnin alkua meinasi tulla kiire, kun jäin suustani kiinni puhelimeen kaverin kanssa. Ei kaikkein paras aloitus tunnille.
Enpä tiennyt mitä oli tulossa.
Sali oli ensinnäkin ihan täynnä (Erällä on lauantaisin aina, koska tunteja on niin vähän). Jotain tapahtui kun lämppäbiisi Hung Up alkoi kaikumaan kajareista. Sen jälkeiset 55 minuuttia olivat kuin taikaa. Vannon, että ohjasin varmasti parhaan tuntini ikinä. Olin kannustava mutta piiskasin, näin kuinka asiakkaat treenasivat täysillä, antoivat itsestään enemmän koska MINÄ KÄSKIN. Kaikki läpät osuivat kohdalleen (ainakin omasta mielestäni ;), kaikki oli täydellistä treeniä, täydellistä hikoilua, täydellistä antautumista hypyille, punnerruksille, kyykyille... Uskomatonta! Jotain suurempaa tapahtui. En tiedä, olenko äkkiä ottanut ohjaajana askeleen eteenpäin vai onko sattumalta osunut kohdalle vain pari hyvää ohjausta peräkkäin, mutta nyt olen todella koukussa tähän työhön.  En tiedä olisinko voinut aiemmin uskoa, että ohjaaminen voi olla näin tajunnan räjäyttävää.

Kuva.

Nyt jo malttamattomana odotan huomista, kun pääsen ohjaamaan pumppia kaverini J:n kanssa. Mietin, pitäisikö harmittaa, kun en saa näistä "puolituksista" palkkaa. Ainakin vielä haluan ajatella tekeväni tätä vain siksi, että todellakin rakastan ohjaamista. Plussaa on, että siitä jotain maksetaankin. Sitä paitsi menisin muuten joka tapauksessa treenaamaan, joten miksen ohjaisi samalla ainakin osan tunnista?

Tällä hetkellä tunnen todella olevani osa jotain suurempaa.

P.s. Voiko jumppavaatteita olla ikinä liikaa? nimim. Nike-bitch

BÄNGÄRÄNG!

Pidin tänään siirtovapaan viime viikonlopulta ja sen kunniaksi päätin tehdä jotain aivan ennen kuulumatonta: menin Sh´bam tunnille!
Minä olen paljonkin monia asioita, mutta tanssija en ole. Millään lailla. Olen todellinen Kanki-Karin, mitä tanssimiseen tulee. Jalat kyllä liikkuvat, mutta varsinkin yläkroppa ei tunnu irtoavan mitenkään. Tämän vuoksi välttelen aika paljon kaikenlaisia tanssillisia tunteja ja jos joskus harvoin uskaltaudun esimerkiksi Zumbaan, ohjaajan on pakko olla joku tuttu. Tuntematon ohjaaja todennäköisesti luulisi että olen syönyt lounaaksi kolme lipputankoa.
Olen pitkään puolustautunut sillä, että olen aerobic-ohjaaja. Pystyn suunnittelemaan ihan hyviä jumppakoreoita (siis muutakin kuin pelkkää askel viereen - grapevine - askel polvi - kanta pakaraan) mutta aerobic ei ole tanssimista. On niissä samaakin mutta kyse on kahdesta eri lajista. Olen siis pysynyt kaukana tanssitunneilta vaikka tanssilattioilla saatan joskus vähän sheikatakin ;) Nyt kuitenki rohkaisin mieleni (osittain vähän kavereiden painostuksesta ...) ja lähdin kokeilemaan kuuluisaa bämiä - olin kuullut siitä paljon kaikenlaista puolesta ja vastaan. Tanssijaystävieni mielestä tunti on aivan liian helppo ja jumppamainen, lisäksi tuo LesMillsin perussääntö ohjata kolme kuukautta samaa ohjelmaa ei kuulosta tällaisella tunnilla kovin houkuttelevalta. Toisaalta monet ovat kehuneet tuntia, koska se sopii kaikille, tulee hiki ja ennen kaikkea siksi, että siellä on HAUSKAA.
Myönnän, olin todella ennakkoluuloinen tuntia kohtaan. Olin ihan varma, ettei minulle tule edes hiki saati sitten että jotenkin nauttisin tunnista. Asenteeni kärsi melkoisen kolauksen heti tunnin aluttua. Hymy levisi huulille ihan heti ja kesti koko 45 minuutin ajan. En muista milloin treenatessa olisi ollut nimenomaan näin hauskaa! Tanssia en edelleenkään osaa, mutta shäbämissä sillä ei ollut väliä: asenne ratkaisee. Koreografiat olivat tarpeeksi helppoja, että pysyi mukana muttei kuitenkaan liian tylsiä. Vaikka biiseissä oli monia samoja perusliikkeitä, ne tehtiin joka kerta vähän eri vivahtein. Kaverini I ohjasi tunnin ja hyvin ohjasikin - Porthanian salissa oli todelliset maanantaiaamupäivän bileet! Plussaa myös siitä että syke pysyi korkealla koko tunnin ajan ja kulutus näytti 477 kcal sen päätteeksi. Ainakin omalla kohdallani tehokkaampaa kuin jos menisin pumppiin asiakkaana (siellä yleensä kulutus juuri ja juuri 400 kcal). Voin todellakin luvata meneväni uudestaan!

Kuva.

Kaiken bailaamisen jälkeen jäin kuitenkin vielä funktionaaliseen harjoitteluun. Unisportilla muutettiin tänä syksynä vähän tunnin sisältöä niin, ettei tunnilla esimerkiksi tehdä enää liikkeitä musiikin tahtiin. Uusi funkkis muistuttaa mielestäni aika paljon entistä YOTrainingia, jossa treenattiin bootcamp-meiningillä: alkulämmittelyn jälkeen tehtiin kolmen liikkeen settejä, niin että jokaista liikettä tehtiin minuutin ajan ja setit tehtiin aina kolme kertaa (kuulostaa myös vähän omalta äijäjumpaltani ;). Jos eilisen salitreenin jälkeen kaipasin vähän höykytystä, tämä todellakin oli sitä! Tehtiin esimerkiksi tangon kanssa rinnalleveto + kyykky + yleisliike. Ja tämä oli siis YKSI kolmesta liikkestä setissä. Ou jea. Kun tunti vihdoin loppui (viimeisenä liikkeenä yleisliike + hyppy laudan yli), istuin vain laudan päällä huohottaen ja pää tyhjänä. Pitkästä aikaa todellakin annoin IHAN kaikkeni. Aina viimeisellä kierroksella piti melkein käskeä itseään ääneen punnertamaan, hyppäämään tai mitä ikinä. Mahtava tunne, kun tietää, ettei olisi voinut tehdä enää yhtään enempää, ei milliäkään. Luulen, että taidan vaihtaa välillä maanantai-illan intervallistepin (vaikka se edelleenkin on suurin rakkauteni) tähän sh´bam + funkkis-komboon. Toimii!

Tässä vielä fiiliksiä viikonlopun Retro-leiriltä. Oli ihan sairaan hauskaa hengailla (iki)vanhojen kavereiden kanssa, leikkiä ponileikkiä, oppia Raamatusta ja laulaa niitä oikeita, vanhoja veisuja. Pääsin myös vielä kerran esittelemään näyttelijäntaitojani, kun lauantain aikuisten iltaohjelmassa esitin puuta.

Real life - tyynyformula.

Kumikananammunta.

Made of honor.

Sulkavan soudut!

Kuuluisa Pepsi-takki.

BFF (M on siitä kauhean onnellinen).

Rätei ja lumpui.

Havahduin tällä viikolla siihen, kuinka paljon treenivaatteita kaapistani oikeasti löytyy. Ja silti on lähes mahdotonta saada jokaiselle treenikerralle puhtaat vaatteet. Tuossa kuvassa on hiestä kuivumassa keskiviikon saldo. Yksinkertaisesti en vain ehdi pestä hikipyykkiä niin paljon kuin sitä tulee - tähän täytyy siis lisätä vielä R:n käyttämät vaatteet. Niinpä jumppatunnilla ei useinkaan kannata asettua ihan viereen jumppaamaan jos ei halua haistella edellisen päivän hikiä jo ennen tuntia. Ällöttävää mutta totta käytännön pakosta.

Treenivaatemäärää katsellessani on vaikeaa uskoa, että vielä pari vuotta sitten en juurikaan miettinyt, mitkä vaatteet vetäisin niskaan lähtiessäni urheilemaan. Kunnolliset lenkkaritkin ostin vasta kaksi vuotta sitten vaikka aktiivisesti olen lenkkeillyt jo ainakin viisi vuotta. Ei siis ihme että jaloissa on jos jonkinmoista kremppaa. Luulen tämän johtuneen siitä, että jalkapalloilijana ei juurikaan ollut mitään väliä, millaisissa kamppeissa lähti harkkoihin. Nappikset tai sisäpelikengät oli oltava, mutta muuten oli ihan se ja sama, kuinka kuluneeseen t-paitaan tuli pukeuduttua. Aerobic-kengät olivat varmaan kymmenen vuotta samat, eipä sillä että kovin usein olisi tullut jumppasalin lattioita kulutettua ennen kuin hankin Unisportin jäsenyyden syksyllä 2010. Voin tunnustaa oikeastaan vähän katselleeni nenänvartta pitkin ihmisiä, jotka huhkivat mitä hienoimmissa vermeissä. Minä vannoin pitkään kuluneiden verkkareiden nimeen niin salilla kuin jalkapallokentälläkin.

Tällä hetkellä myönnän olevani välineurheilija. En kuitenkaan välttämättä pidä sitä maailman huonoimpana asiana. Vaikka on tietenkin kivaa (ja tärkeää) että treenivaatteet ovat  hyvännäköisiä, mielestäni ne myös tekevät treenaamisesta mukavampaa noin ihan konkreettisestikin. Tavallinen puuvillapaita imee kaiken hien itseensä joten miksi en pukisi päälleni varta vasten suunniteltua jumppatoppia, joka siirtää hien pois iholta. Juostessa trikoot ovat huomattavasti kevyemmät kuin verkkarit, jos ei muuten niin ainakin sadesäällä.

Kuva.

Jumppakengissä olen pitkään luottanut Nikeen. Okei, myös vaatteissa. Yksinkertaisesti siitä syystä, että Niken vaatteet ja kengät istuvat itselleni parhaiten. Ehkä olen välillä vähän turhankin merkkiuskollinen, sillä kun keskiviikkona näin kaverini Porthanian aulassa, ensimmäinen kommenttini oli "onks sulla Adidaksen kengät?!" Uskon muiden merkkien olevan varmasti yhtä hyviä kuin Nikekin, mutta esimerkiksi Better Bodiesin vaatteet eivät vain sovi tämän malliselle vartalolle. Adidaksen kenkiä olen kokeillut kaupassa pariin otteeseen, mutta tuntuu että leveästä lestistä huolimatta ne ovat jalalleni liiankin leveitä. Tiedän myös ihmisiä, joille taas Niken kengät eivät sovi lainkaan. Lenkkareissa olen rakastunut Asicsin Cumuluksiin ja taidan taas uusia hankkiessani ostaa samanlaiset. Kengät ovat mielestäni muutenkin todella tärkeä satsaus treeniä ajatellessa, sen opin itse vasta kantapään kautta kun pitkän aikaa treenasin liian vaimennetuilla kengillä. Kannatti uskoa ammattilaisen (ihanan jalkaterapeuttini) sanaan, sillä oikeanlaisten kenkien myötä ovat jalkavaivat helpottaneet huomattavasti. Eilen sain elementtipohjalliset ja odotankin että pääsen kokeilemaan, miten ne vaikuttavat treeniin.

Speaking of which, tällä hetkellä jalat ja reidet ovat AIVAN jumissa. Keskiviikon treeniputki todellakin teki tehtävänsä ja eilinen body-tunti teki selvää vihoviimeisistäkin voimista. Oli pakko vain myöntyä ja ottaa kolmosen käsipainot sillä yhtään isommilla en olisi pystynyt ohjaamaan tuntia ja tekniikkaa puhtaasti. Tänään onkin sitten esimerkiksi portaiden kävely ollut melkoista tuskaa! Varsinkin sisäreidet tuntuvat saaneen kyytiä. Auts! Onneksi lähden viikonlopuksi leirille joten tulee ainakin parin päivän pakkolepo. Sunnuntaina haluaisin päästä salille koska lupauduin ensi perjantaiksi vetämään osan pumpista kaverin kanssa. Parhaista parhainta on se, että hän lupasi lisätä ohjelmaan myös ne aikaisemmin missaamani Ravers in the UK:n ja Shut it down:n. Jee!!

Vapaapäivä.

Tänään pidin siirtovapaan viime viikonlopulta, edellisestä vapaapäivästä onkin jo kymmenen päivää aikaa. Siltä kyllä pikkuhiljaa alkoi tuntumaankin ja eilisen kymppituntisen työpäivän jälkeen olin enemmän rättipoikki kuin pitkään aikaan. Olin haaveillut eilen ehtiväni salille kesken päivää mutta maanantaina sitten unohdin hoitaa yhden työjutun ja se siirtyi sitten eiliselle. Aina aika ajoin on kiva tykittää töissä ihan kunnolla, mutta nyt tämä putki oli ihan erityisen rankka, kun viikonloppu meni toimiston lattialla nukkuessa (kyllä!) ja koko viikko muutenkin ihan aamusta iltaan saakka oli töitä. Maanantaina pääsin onneksi pitkästä aikaa intervallistep-tunnille, se vaan on kaikista paras tunti maailmassa jos haluaa treenata aivot pihalle. Maanantaina muistin todellakin sen, miten tärkeää on päästä myös itse heilumaan sinne jumppasalin toiselle puolelle, että voi keskittyä vaan ja ainoastaan hikoilemiseen. Salilla on kiva tietysti käydä, mutta mikään ei ole parempi kuin jumppaopen piiska! Kävin vielä samana iltana pitämässä sijaistuksen Erällä ja tiesin asiakaskunnan olevan aika kriittisiä, koska tämän ohjaajan tunnilla on tosi vakiintuneet kävijät. Oli mukava kuulla tunnin jälkeen hyvää palautetta ja yhdet jumpparit tulikin kysymään, milloin pidän normaalisti tunteja. Kutsuin heidät siis torstaina body-tunnille!

Tänään oli myös vuorossa lisenssivideon kuvaus numero 4 (correct me if I´m wrong, en enää edes muista kuinka montaa kertaa olen tuota kameraa raahannut mukana). Kolme kaveria lupautui "tunnilleni" asiakkaiksi ja niinpä sitten pystytettiin kamera taas jalustalleen Porthanian saliin. Kävin aamulla tsekkaamassa vielä ohjelman läpi ja vähän tekniikkajuttuja ja vaikka tein koko homman jumppakepillä ja kilon käsipainoilla niin varsinkin jalat oli ihan loppu. Niinpä vähän pelotti koko videon kuvaaminen. Lisäksi en ehtinyt syödä juuri mitään lounaaksi (kiitos Unicafe kalkkunasalaatista jossa oli ehkä kolme kalkkunanpalaa). Olinhan sitten aivan rikki tuon repäisyn jälkeen! Oli myös aika jännitävää pitää tuntia kavereille, joista kaksi on ohjaajia ja yksi ohjannut myös pumppia jo jonkun aikaa. Vaikka en ole vielä vilkaissut tuota videota niin kyllä se varmaan meni ihan hyvin. Ainakin näyn kokonaisena ihmisenä :D Pari koreografiaa mokaa tiedän ainakin tehneeni ja lisäksi hartioissa tekniikka petti vähän lopussa, kun ei vain yksinkertaisesti jaksanut enää. Sain kuitenkin tehtyä muutamat punnerrukset suorin jaloin, joten siitä annan itselleni plussaa! Katsotaan mitä Les Mills-jumalat sitten kommentoivat.

Vielä pitäisi jaksaa repäistä body-tunti ja 30 minuutin keskivartalosetti. Kädet tärisee edelleen ihan hulluna joten taidan jättää tänään ne nelosen käsipainot telineeseen ;)

Tässä vielä tunnelmia viikonlopun töistä eli Taizé Helsinki-tapahtumasta.Voisi sitä huonompiakin duuneja olla!